Me muistamme – sodan kokeneiden tarinat ja sukupolvien kohtaaminen

Yhteisöllisyys, yhdessä selviäminen rankkoina aikoina, toivo paremmasta. Myös kunnioitus niitä inhimillisiä kärsimyksiä ja kokemuksia kohtaan, millä hinnalla rauha on meille lunastettu.

Historiamme muistaminen, miten aiemmat sukupolvet ovat kirjaimellisesti taistelleet sen puolesta, että saamme elää vapaina itsenäisessä maassa, ja millainen hinta siitä on maksettu.

Merkityksellisintä on sitkeys, toivo, yhteisöllisyys ja tulevaisuususko.

Usko tulevaan

Toivon kokemuksdn jakamista lapsillemme, millaisra oli elämä silloin, millaista oli tavallinen arki, nuoruus, lapsuus, mitkä arvot oli korkeimmalla. Jne. Yhteisöllisyydestä, sodan vaikutuksesta elämään sen jälkeen jne. Muistojen vaaliminen.

Äidin isä haavoittui ja invalidisoitui sodassa. Muistan lapsuudesta ukin sotatarinat ja sen, kuinka hän itki joka kerta kun kertoi muistojaan. Hän oli ollut hyvin nuori mennessään vapaaehtoisena sotaan. Suurin suru hänellä oli menetetyistä aseveljistä.

Isoäitini on tullut evakkona Karjalasta 13-vuotiaana Pohjois-Pohjanmaalle.

Pappa oli saanut sirpaleita kehoonsa ja kärsi kivuista usein. Hän vaikeni sotakokemuksista ja keskittyi työntekoon. Hänessä oli valoisuutta ja tarmokkuutta, mutta aistin hänessä myös käsittelemättömän surun koko hänen elämänsä ajan.

Yhdessä selvitään

Molemmat pappani oli sodassa, toinen haavottui pahoin saaden sirpaleita päähänsä. Mummu oli pikkulottana. Sota näkyi jokaisessa heissä, tarinoissa jne.

Yhteiset keskustelujen avaukset. Se, että sodan kokeneet menevät itse kertomaan kokemuksiaan nuorille esim kouluihin. Sitä kautta saadaan meidän oma historiamme ja rankat vuodet näkyväksi ja kuuluvaksi. Ja niiden tuoma kansallinen trauma integroitua. Ja kokemusta mikä on integroitu ei tarvitse alitajuisesti toistaa.

Sodan kokeneiden sekä koulujen välinen yhteistyö keskusteluineen, työpajoineen jne säännöllisesti esimerkiksi kuukausittain.

Opettajie rooli tärkein

Yhteiset keskustelut, enwmmän kouluvanhuksia kertomaan ja jakamaan kokemuksia koulun arkeen.

Myös Iso vihan aika saisi olla enemmän esillä Kalajokilaaksossa. Tuo aika oli hyvin raskas ja siitä on jäljellä sekä tarinoita että dokumentteja ja paikkoja, joista voisi koota jotain kansantajuista.

-

Sankarihaudat

-

Elävien tarinoiden kautta. Sen kautta että lapset ja nuoret pääsisivät itse elävöittämään ja dramarisoimaan paikallishistoriaa. Esim voisivat tehdä koulussa lyhytelokuvia tai pieniä videoita, sarjakuvia, omia fiktiivisiä tarinoita jotka ovat saaneet inspiraationsa paikallisten elävistä tarinoista.

Monialaiset oppimiskokonaisuudet, joissa aihe otetaan isoksi pitkäkestoiseksi teemaksi, jota käsitellään eri oppiaineiden tunneilla oppiaineen mukaisista näkökulmista.

Työpajat kouluissa eri menetelmiä hyödyntäen.

Kertoa isovanhempien tarinaa

Työpajat kouluissa olisi yksi keino, joka tulisi kaikkiek lasten ja nuorten ulottuville.

Se, että annetaan tila ja mahdollisuus puhua vaikeat ajat itse kokeneille. Ilman ennakko-oletuksia ja uskomuksia. Ilman vastakkainasettelua. Se että myös vaikeista vaietuista asioista voi puhua ilman tuomiota, neutraalisti. Esimerkiksi vihasta Mannerheimia tai venäläisiä kohtaan. Vihan esiin Tuominen sellaisena kuin se henkilön kokemuksessa on, ei ole vihapuhetta, vaan kuulluksi tulemista ilman pelkoa. Samaan aikaan voi olla olemassa useat todellisuudet ja tulkinnat.

Aito kohtaaminen, jossa molemmat osapuolet kuulevat toisensa.

Kiireetön, läsnäoleva kohtaaminen

Jakaminen somessa. Tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen, joissa perinteitä ja tarinoita on mahdollista jakaa.

-

Kirjoittamalla tarinaa

Ainakin somen kautta jakaminen, työpajoihin osallistuminen.