Rovaniemeläinen Katukulttuuriyhdistys Transcendent ry on nostanut katukulttuurin tunnettavuutta, arvostusta sekä tietoisuutta ja on tuonut sitä hienosti esille Rovaniemellä. Yhdistyksen toiminta on yhteisöllistä, innostavaa ja kaikille avointa.
Vuoden nuorisotekopalkinto kuuluisi niille, jotka tekivät kuntalaisaloitteen nuorten ilmaisesta ehkäisystä. Kiitos myös niille, jotka aktiivisesti edistivät kampanjaa, esim. Tyttöjen Talo. Viime kädessä myös perusturvalautakunta teki hienon päätöksen.
Ehdotan myös Tyttöjen Taloa ja erityisesti ohjaaja Elinaa. Elina jaksaa aina kannustaa ja tukea monissa eri asioissa. Elinan positiivinen elämänasenne saa aina kävijöidenkin olon iloiseksi, vaikka tyttöjen talolle mennessä aurinko ei olisikaan päivän aikana muuten paistanut "mielessä". Uskon, että ilman tyttöjen taloa elämäni olisi paljon haastavampaa. Siellä saan ja uskallan ensimmäistä kertaa olla oma itseni. Koen vihdoin, että minulla on paikka jossa minua ymmärretään ja kuunnellaan.
Revontulen kauppakeskuspäällikkö Hanne Luukkonen on nuorten puolella. Hän on toiminnallaan ja yhteistyöhalukkuudellaan mahdollistanut nuorisotila Popparin toiminnan kauppakeskuksen tiloissa.
Esitän Rovaniemen nuorisovaltuustoa vuoden nuorisotekopalkinnon saajaksi. Nuorisovaltuusto on toimielimenä edistänyt kaupunkistrategian mukaisesti keskeisellä tavalla nuorten osallisuutta, luonut myönteistä kuvaa Rovaniemestä ja sen nuorista Helsingissä asti, osallistunut erilaisten hankkeiden johto- ja ohjausryhmien, lautakuntien ja toimielimien toimintaan asiantuntijatahona tuoden samalla nuorten ääntä keskeisellä tavalla esille. Nuorisovaltuustolla on ollut keskeinen rooli esimerkiksi Ilmainen ehkäisy alle 25-vuotiaille -kuntalaisaloitteen eteenpäinviennissä. Sen lisäksi nuorisovaltuusto on paitsi jakanut useille rovaniemeläisnuorille vuosittain harrastetukia, myös tukenut myös peruskoulun ja toisen asteen oppilaitosten oppilas- ja opiskelijakuntien toimintaa taloudellisesti mahdollistaen useita uudenlaisia toimintoja.
Ehdotan palkinnon saajaksi Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittajaa Leena Talvensaarta. Hän on tuonut mediassa kuuluviin nuorten ääntä ja tehnyt nuorisotyötä näkyväksi. Hän on muun muassa pääkirjoituksissaan ottanut kantaa nuorille tärkeiden asioiden puolesta.
Katukulttuuriyhdistys Transcendent ry nuorisotekopalkinnon saajaksi
Street dance
28. juli 2017 klockan 13.49.18
Rovaniemeläinen Katukulttuuriyhdistys Transcendent ry on nostanut katukulttuurin tunnettavuutta, arvostusta sekä tietoisuutta ja on tuonut sitä hienosti esille Rovaniemellä. Yhdistyksen toiminta on yhteisöllistä, innostavaa ja kaikille avointa.
Ilmainen ehkäisy alle 25-vuotiaille kuntalaisaloite
Nuorten terveyden puolesta
28. juli 2017 klockan 14.02.22
Vuoden nuorisotekopalkinto kuuluisi niille, jotka tekivät kuntalaisaloitteen nuorten ilmaisesta ehkäisystä. Kiitos myös niille, jotka aktiivisesti edistivät kampanjaa, esim. Tyttöjen Talo. Viime kädessä myös perusturvalautakunta teki hienon päätöksen.
Tyttöjen Talo
Tietysti
31. juli 2017 klockan 12.38.47
Ehdotan myös Tyttöjen Taloa ja erityisesti ohjaaja Elinaa. Elina jaksaa aina kannustaa ja tukea monissa eri asioissa. Elinan positiivinen elämänasenne saa aina kävijöidenkin olon iloiseksi, vaikka tyttöjen talolle mennessä aurinko ei olisikaan päivän aikana muuten paistanut "mielessä". Uskon, että ilman tyttöjen taloa elämäni olisi paljon haastavampaa. Siellä saan ja uskallan ensimmäistä kertaa olla oma itseni. Koen vihdoin, että minulla on paikka jossa minua ymmärretään ja kuunnellaan.
Hanne Luukkonen/Kauppakeskus Revontuli
Tilaa nuorille
3. augusti 2017 klockan 16.53.42
Revontulen kauppakeskuspäällikkö Hanne Luukkonen on nuorten puolella. Hän on toiminnallaan ja yhteistyöhalukkuudellaan mahdollistanut nuorisotila Popparin toiminnan kauppakeskuksen tiloissa.
Rovaniemen nuorisovaltuusto
Pohjoista voimaa
4. augusti 2017 klockan 10.40.55
Esitän Rovaniemen nuorisovaltuustoa vuoden nuorisotekopalkinnon saajaksi. Nuorisovaltuusto on toimielimenä edistänyt kaupunkistrategian mukaisesti keskeisellä tavalla nuorten osallisuutta, luonut myönteistä kuvaa Rovaniemestä ja sen nuorista Helsingissä asti, osallistunut erilaisten hankkeiden johto- ja ohjausryhmien, lautakuntien ja toimielimien toimintaan asiantuntijatahona tuoden samalla nuorten ääntä keskeisellä tavalla esille. Nuorisovaltuustolla on ollut keskeinen rooli esimerkiksi Ilmainen ehkäisy alle 25-vuotiaille -kuntalaisaloitteen eteenpäinviennissä. Sen lisäksi nuorisovaltuusto on paitsi jakanut useille rovaniemeläisnuorille vuosittain harrastetukia, myös tukenut myös peruskoulun ja toisen asteen oppilaitosten oppilas- ja opiskelijakuntien toimintaa taloudellisesti mahdollistaen useita uudenlaisia toimintoja.
Leena Talvensaari nuorisotekopalkinnon saajaksi
Nuorten ääni kuuluviin
4. augusti 2017 klockan 12.31.00