TEEMA: Palveluiden käyttöön liittyvän sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden vähentäminen

Sosiaalityön osuus heikossa asemassa olevien päihde- ja mielenterveysongelmaisten ihmisten auttamisessa on mielestäni keskeinen. Sosiaalityön jalkautumisen näen välttämättömänä menetelmänä, mikäli aiotaan tavoittaa kaikista kurjimmassa asemassa olevat ihmiset, jotka ovat pudonneet palveluverkostojen ulkopuolelle. Voidaan ajatella, että nämä ihmiset on palvelujärjestelmä syrjäyttänyt; heillä ei ole ollut taitoja, tietoja, valmiuksia, tukea jne. selviytyä byrokratiasta esimerkiksi puutteellisen kielitaidon tai esim. neuropsykiatristen erityispiirteiden takia. Asiakkaiden tavoittamiseksi on etsittävä uudenlaisia menetelmiä, jotka eivät välttämättä synny asiantuntijoiden ideapajoissa. Uskon, että vastaus asiakkaiden tavoittamiseen voisi löytyä etnografisin keinoin: asettumalla toviksi rinnallakulkijoiksi ns. huono-osaisten ihmisten arkeen ja havainnoimalla sieltä käsin, asiakkaita tarkkailemalla, mitä heidän auttamisekseen kannattaa tehdä.

Sosiaalityöntekijä on luontevasti se viranomainen, joka ottaa asiakkaan palveluprosessin johtaakseen, hän on se joka tuntee asiakkaansa tuen tarpeet parhaiten ja ottaa vastuun oikeanlaisten palveluiden räätälöimisestä asiakkaalle.

Omaisten liittäminen päihde- ja mieleterveysongelmista kärsivien ihmisten auttamiseen on tärkeää, mutta samalla on huolehdittava siitä, että omaiset saavat sen tuen ja avun, jota he läheisinä tarvitsevat. Omaisille olisi tarjottava tietoa siitä, mitä he läheisinä voivat tehdä/ mitä heidän kannattaa tehdä/ kannattaa jättää tekemättä auttaakseen läheistään. Omaisten ohjaaminen vertaistukiryhmiin ja läheiskursseille antaa heille elämänhallinnan välineitä, ja myös välineitä tukea ongelmien kanssa kamppailevaa läheistä. Omaisten ottaminen mukaan asiakkaan kuntoutukseen tukee sekä asiakasta että omaista.

Vertaistuella on keskeinen rooli päihde- ja mt. ongelmaisten hoidossa ja tuessa: kokemuksien jakaminen, esimerkkinä toimiminen, ymmärtäminen, hyvien neuvojen ja vinkkien jakaminen tasa-arvoisessa ja vailla valta-asemia toimivassa suhteessa on tukea, jota asiantuntijat eivät kykene asiakkailleen tarjoamaan. Vertaistuki ja vertaisyhteisöt muodostavat turvaverkoston palvelujärjestelmän lisäksi, mutta niihin liittymisen pitää perustua vapaaehtoisuuteen.

Sosiaalityöntekijällä näen olevan erityinen vastuu tulevaisuudessakin toimia asiakkaansa oikeuksien toteuttamisessa: heikossa asemassa olevat asiakkaatkin ovat oikeutettuja saamaan ostopalveluina hankittavia erityispalveluita, mikäli ne katsotaan tarkoituksenmukaisiksi asiakkaan kokonaistilanteen kannalta. Asiakkaalla tulee olla vastuusosiaalityöntekijä, joka toimii hänen tukenaan ja auttaa häntä etsimään oikea-aikaiset ja tarkoituksenmukaisimmat hoitopalvelut sekä saamaan niihin maksusitoumukset. Heikossa asemassa olevat asiakkaat eivät itse vaadi isoon ääneen palveluita, vaikka he ovat niihin yhtä oikeutettuja kuin muutkin.

Hyviä näkemyksiä kaikki,mutta jalkautuvaan tarvitaan ehdottomasti päihdetyön ammattilaisia,jotka ovat erikseen siihen koulutettu. Ikävä kyllä sostt ei ole asiantuntija päihdetyössä,heillä on ihan oma erityisosaaminen tiettyihin asioihin. Mielestäni sostt ei ole oikea instanssi arvioimaan päihteidenkäyttäjän maksusitoumuksia,heillä ei ole tarpeeksi tietoa päihteiden vaikutuksista eri elämän osa-alueisiin. En nyt tarkoita etteikö he olisivat ammattilaisia,toki ovat,mutta omassa kategoriassaan. Eli tässä viittaan läpinäkyvään,jatkuvuuteen ja todelliseen yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa.

Kyllä se on keskeistä silloin, kun hoitoon tai kuntoutukseen meno estyy toimeentulo-ongelmien vuoksi., samoin silloin kun sairaus aiheuttaa talousongelmia. Muita ammattilaisia on hyvä käyttää tarpeen mukaan. Vertaistuki on erittäin hyvä ja tarpeellinen, varsinkin toipumisvaiheessa.

Sosiaaliohjaus ja sosiaalityö ovat keskeisiä, koska terveydenhuollon osaaminen, tulokulma ja lainsäädännön velvoitteet eivät tavoita arkea ja laaja-alaista näkemystä asiakkaan palvelukokonaisuudesta.
Kohta 2: Matalan kynnyksen työ ja tiimit tärkeitä. Korjattavaa: tiimissä sosionomit ja sosiaalityöntekijät ovat molemmat sosiaalialan ammattilaisia. Kokemukseni mukaan koulutustaustallaan sosionomit/sosiaaliohjaajat ovat jopa hieman enemmän asiakkaan arjen asiantuntijoita ja ohjaus- /luottamussuhteen rakentamistaidoiltaan edellä yliopiston tiedepainotteisen koulutuksen saaneita. Riippuu tietysti persoonastakin. Lääkärin työpanos tarkeä, mutta ei mitenkään liity katkaisu- tai laitoshoidon maksusitoumusasioihin sääntönä. Sosiaalihuoltolaissa/päihdehuoltolaissa olevia päätöksiä, johon katkaisu- ja laitoskuntoutus sisältyy tekee sosiaalihuollon ammattihenkilö; sosiaalityöntekijä tai sosionomi. Näin se tulee ollakin, koska sosiaalihuollon puolella katsotaan laajemmin ja laki velvoittaa huomioimaan myös läheisten turvallisuuden ja tilanteen em. päätöksiä tehtäessä. Lastensuojelu saattaa olla kiinteästi mukana myös. Valtaosin siis sosiaalialan ihmiset tekevät päätökset katkoista ja kuntoutusjaksoista ja näin se pitää mielestäni ollakin. Asiakasohjaus ja hoidontarpeen arviointi pitää tapahtua niin, että samalla taholla on valtuudet lähettää asiakas tarpeen mukaiseen hoitoon: paikkakuntakohtaisesti sovittavissa kuka päätöksen kirjoittaa. Pääasia on että asiakkaan tilanteen tunteva voi toimia ja onvaltuutettu hoitoon lähettään ja mielellään sen itse voisi kirjata ilman välikäsiä.

Köyhyys itsessään aiheuttaa mielenterveysongelmia, sitä on tärkeää ehkäistä yhteiskunnan tukitoimilla. Palveluiden tulisi olla mahdollisimman lähellä ihmistä. Totta puhuen psykoterapia on Suomessa aivan järjettömän kallista, eikä tarvitse olla edes kovin köyhä, että ei halua laittaa rahojaan siihen. Jopa tuettu psykoterapia on liian kallista. Siihen tuskin on mitään vastausta, muuta kuin että koko yhteiskunnan rakenteiden pitäisi muuttua. Kysynnän ja tarjonnan laki ja markkinatalous ei oleta ihmisen olevan pitkään työkyvytön tai fyysisesti sairas. Se oksentaa sellaiset ihmiset ulos, eikä heille ole mitään käyttöä. Yhteiskunnan pohjasakkaa, joita paremmin toimeentulevien on hyvä nälviä. Kannatan perustuloa kaikille ihmisille, ja mielenterveydellisesti ym pitkäaikaissairaille vielä tukien päälle.

Olennaista on tiedostaa se, että syrjäytyminen on jo kovin periytyvää Suomessa. Päihdeperheisiin tulee tarttua jämäkällä otteella. Tällä hetkellä lastensuojelu huutaa hoosiannaa, kun resurssit ei riitä ja lasten suojelua hälyttävät tahot, koulut ja päiväkodit, nääntyvät siihen, että avun saamisen prosessit ovat niin hitaat ja pitkät ja sivusta on seurattava, kuinka lapset kannattelevat deekuvanhempiaan ja sisaruksiaan. On ratkaistava, miksi Jeppe juo? Siksi, että ahdistaa. On selvitettävä, mikä ahdistaa? Sekö, että yhteiskunta on osalle väestöä liian pelottava ja vaativa paikka, kokemus omasta pystyvyydestä on niin alhainen, että on parempi päihtyä ja jäädä johonkin rappiolle, jossa on hyvä olla ja kokea kuuluvansa siellä johonkin joukkoon, kun toimivan yhteiskunnan joukoissa kokee ulkopuolisuutta.
Omat juoppoenoni joivat oman kertomansa mukaan näistä syistä: heidät hemmoteltiin kotona pilalle, ei käyty ihmisten ilmoilla perheen painaessa työtä ja siksi he olivat sosiaalisissa tilanteissa taitamattomia ja viina auttoi olemaan sosiaalinen, heillä oli heikko itsetunto, kun lapsuusperhe ei satsannut koulutukseen. Kokemusasiantuntijuutta kannattaa käyttää ja kysyä.

Sosiaalinen kuntoutus on ensiarvoisen tärkeää toimintakyvyn ja yhdenvertaisuuden takia. Se turvaa päivittäisen arjen toimimisen, päivärytmin, antaa omaisille hengähdystauon. Sosiaalisen kuntoutuksen pitää olla ammatillista, ei vapaaehtoisten järjestämää. Vapaaehtoistyönä järjestettävää toimintaa tarvitaan lisäksi, se ei voi korvata ammattilaisten ohjaamaan työtä.
Soosiaalinen kuntoutus on tehokas ja kustannuksiltaan edullinen toiminta turvaamaan toimintakykyä, vaikka se ei ole terveydenhuoltoa

On tärkeää. Kirjoitan omalta kohdaltani. En pääse kotoa ulos ilman apua. Eläke alle 1000 euroa. Kaipaisin vertaistukea, mutta mistä saat kun olet kotona. Vapaaehtoiselle olisi töitä, mutta en tiedä mihin soittaa. Mies kuskaa iltaisin silloin tällöin lääkärille.

Sosiaalityön osuus ja rooli tässä on hyvin olennainen. Sosiaalityössä tulisi entisestään madaltaa palveluiden piiriin hakeutumisen ja pääsemisen kynnystä. Edellä mainituilla toimenpiteillä ollaan menossa varmasti oikeaan suuntaan, kunhan tällainen työ oikeasti mahdollistetaan eikä se jää vain korulauseiksi. Vertaistuki on tunnetusti erittäin tärkeää ja vaikuttavaa ja vapaaehtoisillakin on varmasti oma tärkeä paikkansa ja vapaaehtoistoimintaa voisi lisätä.

HEIKOSSA ASEMASSA OLEVIEN AUTTAMINEN JA SAATTAMINEN PALVELUIHIN ON SOSIAALITYÖN PERUSTEHTÄVIÄ. ASIAKKAAN TILANNE MÄÄRITTELEE MUIDEN AMMATTIRYHMIEN MUKANA OLEMISEN. VERTAISTUKI, KOKEMUSASIANTUNTIJUUS JA VAPAAEHTOISUUS ON TÄRKEÄ OSA VERKOSTOA TÄYDENTÄEN MONIAMMATILLISUUTTA JA HELPOTTAA MONASTI ASIAKASTA VAIKEIDEN ASIOIDEN RATKAISUISSA.

Tukihenkilöitä,vertaisia,kanssakulkijoita yms. vaihdellen tarpeen mukaan ihan kotiin asti ja sieltä muuallekin.Miksei kysytä ihmiseltä: Mitä haluat?Mitä tarvit?Mikä on hyvin? Mikä on huonosti?jne jne.Ihminen itse on omien asioiden asiantuntija.Ruohonjuuritasolla,ja jopa sieltä alempana ihmiset tarvitsee ja haluaa erilaisia asioita,mutta pääsääntöisesti ikävä kyllä itsekseen on pärjättävä niinkuin taitaa,siksi niin moni lääkitsee itseä ja omassa elämässään selviytymistä päihteillä,rikoksilla yms. eikä kaikki todellakaan halua elää niin mutta jos vaihtoehtona on heittää lusikka nurkkaan niin kumman itse itse valitsisit.Ajamalla ihmiset tiettyyn pisteeseen syntyyn säästöjä,loppukulut on sitten hautausmaksut toimeentulotuesta.

Vertaistuen mahdollistaminen kaikkialla missä vain voi.

Onko suosituksissa tarkoitus huomioida myös maahanmuuttajataustaisten ihmisten palveluiden tarve? Miten?