Gå till innehållet

Positiivinen luottorekisteri hillitsemään ylivelkaantumista

Pratbubbla 1
13.9.2019

Suomessa on nyt ennätysmäärä ylivelkaantuneita kansalaisia. Viimeisimmän tilaston mukaan yli 380 000 ihmisellä on maksuhäiriömerkintä. Jotain on tehtävä kansan ylivelkaantumisen estämiseksi. Mediassa on useaan otteeseen kirjoitettu positiivisen luottorekisterin käyttöön otosta. Nyt on aika muuttaa puheet todellisuudeksi tuoda selkeä työkalu, joka estää luottolaitoksia myöntämästä lainaa jo selkeästi ylivelkaantuneelle ihmiselle.


Ylivelkaantumisen estämiseksi ei ole yksinkertaisia ja helppoja keinoja. Syyskuun 1. päivä voimaan tullut uusi laki tiukensi pikavippien, kulutusluottojen, ja erilaisten vakuudettomien lainojen korkoja ja kuluja. Korkokatto ei yksin kuitenkaan riitä hidastamaan maksuhäiriömerkintöjen kasvua. Takuusäätiön ja kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan maksuhäiriömerkintöjen määrä tulee todennäköisesti jopa kasvamaan uuden laki muutoksen jälkeen.

Ylivelkaantumisen estämiseksi ei ole helppoja ja nopeita vaihtoehtoja. Positiivinen luottorekisteri on kuitenkin yksi hyväksi todettu keino pienentää ylivelkaantumista. Ei ole järkevää rajoittaa erilaisten lainojen markkinaa korkokatoilla tai muilla vastaavilla sääntelyillä. Oli kyseessä sitten asuntolaina, joustava laina, pikavippi tai kulutusluotto, jokaista näitä pitäsi koskea positiivinen luottorekisteri.


Basuppgifter

Publicerad: 13.9.2019

Ägare:
Teman:
  • #ekonomi
Kommuner:

Bilagor

  • Inga bilagor
  • 24.9.2019 kl 15.48 @Admin modererade innehållet: Linkki poistettu kaupallisen sisällön takia.
Ilmianna