1. PALVELUHENKISYYS
Kunnan työntekijät ja luottamushenkilöt ovat olemassa kuntalaisia ja paikallisia yrityksiä varten. Olemme helposti lähestyttäviä ja tartumme ripeästi toimeen. Tarjoamme laadukkaita palveluita hyvällä asenteella.
2. VASTUULLISUUS
Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää ja siten kuntalaisten arvioitavissa. Teemme niin kuin sanomme ja sanomme niin kuin teemme. Toimintamme on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää.
3. YHTEISÖLLISYYYS
Vihdin kunta toimii yhteisöllisyyden alustana ja koko kunnan kehityksen mahdollistajana. Se kanavoi ja mahdollistaa erilaisten aktiivisten ryhmien toimintaa kuntamme kehittämiseksi. Kuntalaisten hyvinvointia edistetään kunnan, kuntalaisten ja kolmannen sektorin yhteistyönä.
4. ROHKEUS
Toimimme rohkeasti, luovasti ja ennakoivasti. Uskallamme kokeilla ja onnistua, mutta myös epäonnistua ja yrittää uudelleen. Rohkeudella Vihdistä luodaan entistä elinvoimaisempi kunta, joka erottuu kuntien välisessä kilpailussa edelläkävijänä
Vihdin kunta ei tarjoa palvelua hyvällä asenteella
KT
7. april 2022 klockan 12.33.53
Valitettavasti kunnan byrokratia syö palvelun ketteryyttä. Itse en ainakaan voi allekirjoittaa arvoa palveluhenkisyydestä. Palvelu on ollut hidasta, siiloutunutta, ei-lähestyttävää ja tympeää.
palvelut
k
12. april 2022 klockan 15.26.52
Perheiden tukipalvelut heikolla tolalla. Pitkät jonot.
Määritellyt arvot ovat hyvät, mutta niiden mukaisesti pitää toimia
Arvojohtamisen kannattaja
19. april 2022 klockan 19.16.37
On vaarallista laatia arvot, joiden mukaan ei pysty toimimaan. Ne muuttuvat helposti vitsiksi.
Kunnanhallitus voisi tehdä pienen itsearvioinnin maauimalahankkeen käsittelystään:
1. Tarjosiko kunnanhallitus laadukkaita palveluja hyvällä asenteella kuntalaisille ja paikalliselle yritykselle?
2. Oliko kunnanhallituksen toiminta avointa ja läpinäkyvää? Tehtiinkö niin kuin sanottiin ja päin vastoin?
3. Edistikö kunnanhallitus kuntalaisten hyvinvointia yhteistyössä kuntalaisten ja kolmannen sektorin kanssa?
4. Toimiko kunnanhallitus rohkeasti, luovasti ja ennakoivasti?