Lodjursstammens utbredning, storlek och stamuppskattning

Ilveskannan kanta-arvio perustuu petoyhdyshenkilöiden havaintoihin. Toimin itse petoyhdyshenkilönä ja teen sitä työtä talkoolla, kuten kaikki muutkin riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilöt Suomessa. Meidän riistanhoitoyhdistyksen alueella ilveskanta on todella vahva ja sitä kautta olen petoyhdyshenkilönä hyvin sisällä ilveksen käyttäytymisessä ja havainnoinnissa.
Petoyhdyshenkilön luottamustehtävässä on tärkeää tuntea luontoa ja suurpetojen käyttäytymistä, pitää tuntea oma alueensa, mutta yksi tärkeimmistä asioista on olla verkostoitunut, eli olla tekemisissä ihmisten kanssa.
Yksin on mahdotonta käydä läpi metsiä ja selvittää havaintoja. Pitää pystyä verkostoitumaan ja saamaan ympäröivä yhteisö mukaan petohavaintojen ilmoittamiseen ja niiden tarkastamiseen.
Havainnot kirjataan Tassu-järjestelmään, joka on suhteellisen toimiva järjestelmä. Se voisi toimia paremmin kännykällä, koska havaintojen kirjaaminen todellakin mobiilityötä, mutta nykyisin sen menettelee.
Ilveksen havainnoissa hankalinta on löytää pentueet. Kanta-arvio tehdään pentuiden määrän perusteella, joten on tunnettava ilveksen käyttäytymistä niin että pystyy löytämään pentuehavaintoja. Joskus pentueen jäljet on helppo löytää, mutta monesti ilvekset kulkevat samoja jälkiä toistensa kanssa tai muiden riistaeläinten, kuten peurojen kanssa, jolloin jälkihavainnon selvittäminen niin että pennun jäljet löytyvät onkin vaativampi homma. Jälkeä pitää seurailla pidempään, jotta voi varmistua havainnosta.
Jälkiä ei ole, jos lunta ei ole. Ilveksestä löytyy jotain tuntomerkkejä ilman luntakin, löytyy haaskoja joissa voi olla joitain ilvekseen liittyviä tuntomerkkejä ja joskus ilveksen voi hyvällä tuurilla nähdäkin, mutta käytännössä konkreettinen tieto ilvesten liikkeistä voidaan saada vain tuoreelta lumijäljeltä, oikean tyyppisestä lumesta. Silloin kun tuore lumi on satanut vuorokauden sisällä, pitää löytää aikaa ja ihmisiä etsimään jälkiä. Jotkut ihmiset omana harrastuksenaan ja mielenkiinnostaan seurailevat eläinten liikkeitä. Sellaiset ihmiset ovat suureksi avuksi ja heihin pitää olla yhteydessä. Kokonaisuutena petohavaintojen kerääminen on haastavaa. Se vaatii luonnon tuntemuksen lisäksi oikeaa säätä, verkostoitumista, aikaa ja jonkin verran hyvää tuuria. Vaikeuden näkee havaintojen määrästäkin. Etelä-Suomen vaihtelevat talvet vaikuttavat suoraan mahdollisuuksiin tehdä havaintoja. Mikäli ilmasto lämpenee, on ilveskannan määrän arviointiin kehitettävä jokin toinen menetelmä kuin lumijälkiin pohjautuva havannointi.

Talkootyö on hieno asia ja on hienoa että voi auttaa kannanarvioinnissa viranomaistoimintaa. Se on kuitenkin työlästä ja moni petoyhdyshenkilö onkin todennut, ettei voi sitä tehdä tällä tavalla. Asiaa ei helpota se että Luke ja aiemmin RKTL ei juurikaan kommunikoi petoyhdyshenkilöden kanssa. Aineisto otetaan tutkimuskäyttöön, mutta omasta talkoopanoksesta ei saa palautetta tai petotoiminnasta käytävä suora keskustelu on hyvin vähäistä. Työn tekeminen ilmaiseksi, ilman palautetta tai keskustelua ei ole kovin motivoivaa. Asian näkee havaintokokonaisuudestakin. Havainnot ovat keskenään heterogeenisiä. Mikseivät olisi, kun niiden keruuta ei johdeta? Kun katsoo Tassu-järjestelmää, siellä on tyhjiä alueita, eli riistanhoitoyhdistyksiä, joista ei ole ilves-havaintoja. Kyse ei voi olla ilvesten puutteesta, koska alueita on sellaisten riistanhoitoyhdistysten keskellä joissa on paljon havaintoja. Tilanteesta voisi tietysti kritisoida petoyhdyshenkilöitä ja riistanhoitoyhdistyksiä, mutta todellinen ongelma on muualla. Talkoolaisena siellä on joku petoyhdyshenkilö, joka ei saa palautetta työstään, käyttää asiaan paljon aikaa, on tehnyt sitä pitkään ja kyseessä voi olla mikä tahansa henkilökohtainen elämäntilanne, jotka on myös huomioitava kun tällainen verkosto on niin henkilöriippuvainen. Vaikka petoyhdyshenkilöt ovat riistanhoitoyhdistysten rekrytoimia, käytännössä talkootyötä johdetaan Lukesta, tai aiemmin RKTL:stä, joka taas ei ohjaa petoyhdyshenkilöitä tai edes keskustele heidän kanssaan. Miten tämä järjestelmä edes voisi toimia tai antaa täydellistä tietoa?
Tällaisen aineistokeruumenetelmän pohjalta tehdään ilveskanta-arvio. Kanta-arviota tehdessään RKTL käyttää hyvin hienostunutta menetelmää, jossa käydään hyvin tarkasti läpi aineiston populaatiodynamiikka Gompertz-tyyppisellä aikasarjamallilla, joka arvioi havaitun kannan ja sen tiheydestä riippuvan kasvukertoimen säätelyfuntion vasteessa ja myös estimoi sekä populaation, että populaatioprosessin parametrit. Hienoa tekstiä, mutta se ei kuitenkaan ota huomioon arvioituun kannankokoon liittyvää virhettä, joka tulee huonosti johdetusta talkootyöstä. En usko että tieteellisen menetelmän kehittäminen tuosta Gompertz-mallista antaa mitään lisäarvoa.

RKTL on aiemmin kommentoinut asiaa että he eivät voi alkaa keksimään havaintoja, jos niitä ei ole. Kommentti on ihan hyvä ja totuudenmukainen. Tuollainen kommentti on kuitenkin ”olen-vain-töissä-täällä-kommentti”, joka ei huomioi viraston perustehtävää. RKTL tai Luke on ainoa taho, joka voi oikean kanta-arvion tehdä ja sen vuoksi menetelmää on kehitettävä. Tärkeämpää on että RKTL:stä löytyy oikeaa johtajuutta, joka lähtee kehittämään talkootyötä sellaiseen muotoon, jossa kanta-arvio on totuudenmukaisempi. Silloin pitäisi huomioida myös alueet, joista ei ole syystä tai toisesta pystytty havaintoja kirjaamaan. Sellaisia alueita voidaan varmasti arvioida jollain tapaa matemaattisesti suhteessa muuhun alueeseen. Luken pitäisi jättää tuollaiset vanhan ajan ”olen-vain-töissä-täällä”-kommentit menneisyyteen ja ottaa tilanteen johtajuus ja kehittää ilveksen kanta-arvion havainnointi sellaiseksi että se antaisi todellisen, oikean ja luotettavan kanta-arvion. Kukaan muu ei voi sitä tehdä. Eivät petoyhdyshenkilöt, jotka asian harrastajina ovat kuitenkin maallikkoja verrattuna tutkijoihin, voi alkaa määrittelemään millä tutkimusmenetelmällä luotettava kanta-arvio saadaan tehtyä. Kanta-arvio, sen menetelmä ja tutkimusaineiston keruun prosessia pitää johtaa tutkimuslaitoksesta, eli Lukesta.

Ilvesten salametsästys on niin runsasta, että viralliset kanta-arviot eivät mitenkään voi pitää paikkaansa.

Kanta-arvio ja totuus suuren kannan alueella on kaukana toisistaan. Sen verran pitäisi konttoreista välillä jalkautua ja tulla katsomaan tilannetta esim. tänne pirkanmaan peura rikkaille alueille. Talvella jälkien ilmoittaminen petoyhdysmiehelle on turhaa puuhaa, kun joka lumisateen jälkeen voi ilmoittaa lähes joka metsätieltä jäljet. Vielä kun tietää, että vaikka tunnistat selvästi mikä ilves on mihinkin mennyt niin järjestelmä mielessä on kyseessä yksi ilves. Kanta-arvio on todella pahasti pielessä, koska pennullisiakin ilveksiä on alueella useita ja ne kirjautuvat yhdeksi ja samaksi. Tänne voi tulla ihmettelemään kuinka paljon on ilveksen jälkiä verrattuna muihin eläinten jälkiin.

Antakaa ilvesten elää keskuudessamme. Minulle ne ovat olleet vain luonnon kauneuden huippuhetkiä. Ihminen luulee, että sotimalla ja ampumalla hän valmistaa Maapallon paratiisikseen. Ihminen on tyhmä, kun ihannoi aseita ja kykyään osua toiseen elävään eläimeen tai lähimmäiseensä. Säästä luonnon eläimet ja kasvit!

"Kotikunnastasi kirjattuja ilveshavaintoja voi selvittää riistahavainnot.fi osoitteesta. Tunnetko kotikuntasi ilvestilanteen? Mikä olisi paras tiedonjakokanava?"

Tunnen tilanteen. Paras tiedonjakokanava on Luonnonvarakeskus.

"Miten ilveskannanhoitoa tulisi kehittää?"

Antaa kehittyä luonnollisesti. Ilves pitää jänis- ja kauriskantoja terveinä ja terveellä pohjalla (eikä hävitä niitä loppuun, kuten usein väitetään).

"Onko hyväksyttävää, että ilveksiä liikkuu myös tiheimmin asutuilla seuduilla?"

On. Häirikköyksilöt, joista aiheutuu aineellista vahinkoa ihmiselle, on syytä poistaa - mutta irtaimen kissan saalistaminen ei kuulu tähän vahinkoryhmään. Ilveksen jälki pihassa ei ole yhtä kuin häirikköyksilö - petoeläin välttelee ihmisen kohtaamista ja erityisen hyvin sen tekevät suurpedot.

"Ilveskannan arvioinnissa keskeisessä asemassa ovat paikallisten suurpetoyhdyshenkilöiden kirjaamat havainnot ilveksistä. Tulisiko ilveskantatietoa kerätä myös jollain muulla tapaa, miten?

Suurpetoyhdyshenkilöt ovat monesti metsästäjiä, ja silloin on pukki kaalimaan vartijana. Mitä suurempi kannanarvio saadaan, sitä enemmän ministeriö myöntää poikkeuslupia tähän harmittomaan lajiin. Lintuharrastajilla, joita on yli kymmenen kertaa vähemmän kuin metsästäjiä, harvinaisten lajien havaintoja hyväksyvät harvinaisuustoimikunnat: suurpetohavaintojen hyväksymiskynnys on paljon löyhempää. Ilveslaskennan suorittaminen on työlästä, ja kun sen tarkoituksena on tappolupien lisääminen lajille jonka lihaa riistaväki ei edes käytä, näin runsaaseen lajiin ei kannata käyttää niin paljon paukkuja. Tärkeää on huolehtia riistatutkimuksen korkeasta tasosta, ja luonnontuntemuksen levittämisestä metsästäjien pariin (mitä RKTL tekikin hyvin). Riittää, että todelliset häirikköyksilöt metsästetään.