
Kärkölän Järvelän taajama-alueelle yhtenäiskoulun sekä liikuntahallin yhteyteen on päätetty hankkia monitoimikaukalo sekä kuntalaisten että koululaisten käyttöön.
Monitoimikaukalo mahdollistaa laadukkaan ja monipuolisen harrastamisen läpi vuoden.
Nykytilanne
Nykyisin alueella on huonokuntoinen vanha liikuntakenttäalue, jota talvisin jäädytetään luistelukäyttöön. Kesäisin kentälle ei ole osoitettu säännöllistä käyttöä.
Tavoite
Kärkölän kunnan yhtenäiskoulun kortteliin on päätetty hankkia monitoimikaukalo. Monitoimikaukalon hankinta (KV päätös 26.09.2022 § 32).
Monitoimikaukalo toimii koko kunnan alueen lähipelipaikkana ja on turvallinen harrastepaikka hyvin valaistuna liikuntahallin ja nuorisotilan vieressä.
Monitoimikaukalo mahdollistaa monipuolisten lajien harrastamisen lähes ympärivuotisesti. Monitoimikaukaloa voidaan hyödyntää opetuskäytössä sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan liikunnassa. Kaukalossa voidaan pelata mm. jalkapalloa, pesäpalloa, tennistä, jääkiekkoa ja koripalloa. Tekonurmipohja mahdollistaisi myös voimistelun, luistelun ja ulkoliikuntatapahtumien järjestämisen.
Monitoimikaukalo tuo runsaasti lisäneliöitä myös koulun välituntipiha tarpeeseen.
Valaistus
Alueen valaistusta uusitaan tarvittaessa.
Esteettömyys
Puisto täyttää esteettömyyden perustason vaatimukset. Liikuntahallin pysäköintialueelta rakennetaan monitoimikaukaloon esteetön kulku.
Osallistuminen hankkeeseen
Suunnitelmaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville vähintään 14 päivän ajaksi, ajalle 27.04.–10.05.2023. Suunnitelmaehdotuksen nähtäville asettamisen hyväksyi Kärkölän kunnan tekninen lautakunta.
Suunnitelmaehdotusta voi kommentoida Otakantaa.fi -sivustolla 10.5.2023 asti.
Kommentointiajan jälkeen suunnitelma päivitetään, viimeistellään ja hyväksytään.
Lisätietoja antaa tekninen johtaja Emilia Lehikoinen, emilia.lehikoinen@karkola.fi
Basuppgifter
Publicerad: 27.4.2023
- #boende och byggnadsverksamhet
- #kultur och fritid
- Kärkölä