TÄMÄ KYSELY KOSKEE VANHEMPIA, JOIDEN ALAIKÄINEN LAPSI ON SAANUT KORONAROKOTUKSEN JÄLKEEN OIREITA, JOISTA LAPSI EI OLE ENNEN KORONAROKOTUSTA KÄRSINYT, TAI AIKAISEMMIN ILMENNEET OIREET OVAT SELKEÄSTI PAHENTUNEET.
Tällä kyselyllä Suomen Terveysjärjestö STJ ry:n Rokotejaosto haluaa selvittää alaikäisten lasten kokemia oireita, jotka ovat ilmenneet tai pahentuneet koronarokotteiden ottamisen jälkeen.
Suomen Terveysjärjestö STJ ry on saanut yhteydenottoja vanhemmilta, joiden lapset ovat saaneet koronarokotusten jälkeen oireita, joita ei ole ilmennyt ennen koronarokotuksia tai lapsen aikaisemmin kärsimät oireet ovat selkeästi pahentuneet. Näiden yhteydenottojen vuoksi järjestömme on päättänyt tehdä tämän kyselyn, selvittääkseen lasten kärsimiä oireita ja niiden laajuutta koronarokotteiden ottamisen jälkeen.
On tärkeää, että kaikki ne ihmiset, jotka epäilevät lastensa oireiden johtuvan koronarokotteesta, saavat äänensä kuuluviin.
MIKÄLI ALAIKÄISELLÄ LAPSELLASI ON KORONAROKOTUKSEN JÄLKEEN ILMENNYT OIREITA, JOITA HÄNELLÄ EI ENNEN KORONAROKOTUSTA OLE OLLUT, TAI LAPSEN AIKAISEMMAT OIREET OVAT PAHENTUNEET, PYYDÄMME SINUA VASTAAMAAN TÄHÄN KYSELYYN.
MIKÄLI PERHEESSÄ USEAMPI LAPSI ON SAANUT OIREITA KORONAROKOTUKSEN JÄLKEEN, NIIN TÄYTÄ JOKAISESTA LAPSESTA OMA OTAKANTAA.FI -KYSELYKAAVAKE.
Tämän kyselyn toteuttaa Suomen Terveysjärjestö STJ ry:n Rokotejaosto. Rokotejaostoon kuuluu asiantuntijoina lääkäreitä, tutkijoita ja muita terveydenhuollon ammattilaisia Suomesta ja ulkomailta, sekä oikeudellisena asiantuntijana lakimies.
Kyselytutkimuksen tulokset tullaan toimittamaan asianomaisille viranomaisille, päättäjille ja kansanedustajille, sekä tutkijoiden käyttöön.
Kooste kyselyn tuloksista julkaistaan kyselyn päätyttyä Suomen Terveysjärjestö STJ ry:n nettisivuilla ja somekanavissa. Kyselyn tuloksista tehdään myös lehdistötiedote.
© Suomen Terveysjärjestö STJ ry 2023