Gå till innehållet

Osallistu keskusteluun: Kuinka käyttäisit 20 000 euroa?

Pratbubbla 20
Diskussion | Mäntyharjun kunta
Diskussionen har avslutats

Kuntakukkaron teemana on vuonna 2021 kulttuuripalvelut. Kulttuuripalveluiden osalta teema on jaettu kolmeen eri osaan:

  • Kulttuuri- ja elinympäristö
  • Taide- ja ympäristökasvatus
  • Aineeton kulttuuriperintö

Annettujen ideoiden tulee liittyä jollain tavalla vähintään yhteen näistä teemoista. Idea voi olla kiinteä rakenne/teos, tapahtuma, kurssi, tarvike tai muu vastaava.

Rahoitettavia kohteita varten on kuntalaisten päätettäväksi varattu yhteensä 20 000 euroa, joka rahoitetaan Mäntyharjun kulttuuripalveluille osoitetuista Kydön testamenttivaroista.

Mäntyharjun varhaiskasvatukselle, perusopetukselle ja lukiolle on varattu vastaava määräraha (yht. 20 000 euroa), joiden käytöstä he pääsevät ideoimaan ja äänestämään vuoden 2021 aikana vaikuttamaan samojen teemojen mukaisesti.

Kuinka jätän oman ideani?

Kirjoita ideasi siihen liittyvän teeman alle (klikkaamalla teeman alta "vastaa". Ideoita voi jättää 5.4.2021 saakka.

  • Perustele ideasi
  • Liitä mukaan arvio kustannuksista, jos tiedossa (ei pakollinen)

Voit kommentoida muiden tekemiä ideoita (painamalla idean alta kommentoi) tai painamalla peukkua ylös/alas.

Miten Kuntakukkaro toimii?

Ehdotusvaihe: Kuntalaisilta pyydetään ehdotuksia osallistuvan budjetoinnin avulla rahoitettavista kohteista valitun teeman mukaisesti. Kaikki määräaikana saadut ehdotukset käydään läpi kunnan toimesta. Jokainen idea arvioidaan tapauskohtaisesti. Lisäksi käydään läpi aiheuttaako ehdotus toteutuessaan pitkäaikaisia ja pysyviä kustannuksia ja kuinka kunnalla on mahdollista vastata näistä. Kunnan on mahdollista toteuttaa sellaisia ideoita, jotka ovat kunnan toimivallassa. Arvioinnissa käytetään pohjana Kydön testamenttivarojen käyttösuunnitelmaa, jonka sivistyslautakunta on hyväksynyt. Mikäli ehdotus täyttää kriteerit, laaditaan sille alustava kustannusarvio. Ideoita voi jättää 5.4.2021 saakka.

Yhteiskehittäminen: Kun ehdotuksille on saatu alustava kustannusarvio, käydään niitä vielä läpi kaikille kuntalaisille avoimessa yhteiskehittelytilaisuudessa, jossa ideoiden kehittelyä on mahdollista vielä jatkaa ennen äänestysvaihetta. Yhteiskehittämisen arvioitu ajankohta toukokuu 2021.

Äänestys ja kohteiden valinta: Tämän jälkeen kuntalaiset pääsevät äänestämään suosikkiehdotuksia. Äänestyksen jälkeen tulokset julkaistaan, jonka jälkeen kunnan puolesta tehdään tarvittavat hallinnolliset päätökset, hankinnat ym. Toteutettavia ehdotuksia voidaan valita useampi riippuen ehdotusten kokonaiskustannuksista. Ehdotukset toteutetaan vuosien 2021-2022 aikana. Äänestyksen arvioitu ajankohta touko-kesäkuu 2021.

Lisätietoja: kulttuuri(at)mantyharju.fi

Basuppgifter

Avslutat: 5.4.2021

Bilagor

  • Inga bilagor
Ilmianna

Se övriga kommentarer

Kulttuuri- ja elinympäristö

Plats för profilbild

@mjukulttuuripalvelut
8. mars 2021 klockan 11.34.42

Tämän keskustelun alle voit kirjoittaa ideoita, jotka liittyvät kulttuuri- ja elinympäristöön.

Oman ideasi voit kirjoittaa painamalla keskustelun vasemmasta alanurkasta "vastaa". Voit halutessasi peukuttaa ja kommentoida muiden jättämiä ideoita.

Ideat voivat liittyä esimerkiksi taiteeseen osana elinympäristöä; rakennuksia, puistoja, liikkumista, leikkimistä, valaisemista.

Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan puolestaan kulttuurin vaiheita sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta ilmentävässä ympäristössä. Kulttuuriympäristöjä syntyy ja ne muotoutuvat ihmisen toiminnan seurauksena.

Kulttuuriympäristöä ovat esimerkiksi

* rakennukset, rakennetut alueet, pihat, puistot, liikenneväylät ja rakenteet
* maisemat, joissa näkyy ihmisen toiminnan vaikutus
* maisemassa, maaperässä tai veden alla säilyneet ihmisten tekemät muinaiset rakenteet ja muodostelmat

Plats för profilbild

Tiina
9. mars 2021 klockan 11.42.45

Ehdotan, että kunnan alueella toimivien palvelutalojen piha-alueille tehtäisiin taidetta asukkaiden iloksi. Kun korona on vienyt ihmiskontaktit minimiin, niin olisi palvelutalojen asukkailla joitain katseltavaa ja jos he pääsevät ulkoilemaan niin voisivat ehkä kosketella taideteoksia tai tehdä jotain itsekin. Harmaaseen arkern ja toivottomuuteen iloa ja väriä.

Plats för profilbild

Iloa elämään
9. mars 2021 klockan 13.40.14

Ehdotuksena kerran toteutetun taideympäristön toteuttaminen Kurkilahden ympäristöön kesäaikana. Rautatieaseman sisätilojen perussiistiminen ja sinne kuntalaisilla pääsy esimerkiksi kesäaikaan katsomaan tiloja - sinne voisi myös laittaa esimerkiksi seinälle heijastettuna vanhoja valokuvia aseman ympäristöstä. Askeleen kenkätehtaalle ulkotaidetta parkkipaikalle esimerkiksi nuorten toteuttamana.

Plats för profilbild

Anneli
12. mars 2021 klockan 14.58.32

Meillä on rantapuisto - mikä alkaa kyllä olla aika pitkälti golffareiden valtaama, mutta myös kaukana "keskustasta".
Kun nyt näitä rakennuksia on purettu, ehdottaisinkin, että Keskustie 19 tontille tulisi pieni puistikko, jossa voisi olla jotain istutuksia, pieni leikkipaikka, piknikpöytä, bocca-kenttä tms.
Siinä voisi istahtaa matkalla Tokmannille, iltaisin, nauttia eväitä ulkona kun käy urheilualueella/metsäleikkipuistossa..tai ihan vain lepuuttaa silmiä vihreässä.
Esim. Espanjassa on kaupungeissa hyvin paljon näitä pieniä puistikoita ja ne on kyllä ilo silmälle. Ainakin suurempi ilo kuin nyt nyt tyhjät tontit.
Note! Elämää on muuallakin kuin aseman ympärsistössä/Lankaniemessä (citypatikka).

Plats för profilbild

Vesipeto
5. april 2021 klockan 10.30.20

Haapaseläntien uimarantaa voisi kehittää. Aluetta voisi hieman suurentaa ja lisätä leikkipaikkoja, esim. Liukumäkiä lapsille ja joku kiipeilyhökötys tai sitten kurkiniemen ranta laittaa kuntoon ja sinne vastaavanlaisia rakennelmia.