Lappeenrannan kaupungin Kadut ja ympäristö - vastuualue on laatinut Tykki-Kiviharjuun sijoittuvaan Perillistenpuistoon perusparannussuunnitelmaluonnoksen. Asukkaat voivat jättää suunnitelmaluonnoksesta palautetta 24.6.-11.7.2021 välisenä aikana. Annettuja palautteita käytetään ainoastaan puiston suunnittelun lähtötietoina. Ethän merkitse henkilötietoja kyselyn vastauskenttään.
Puiston perusparannussuunnitelma viimeistellään asukaskyselyn päätyttyä. Asukkaiden toiveita ja muutosehdotuksia pyritään huomioimaan lopullisessa suunnitelmassa. Puiston suunnitelma valmistuu loppukesällä ja toteutustyöt alkavat syksyllä 2021.
Perillistenpuiston suunnitelmaluonnos on esitelty kyselyn liitteenä olevassa pdf-tiedostossa.
Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille jo etukäteen!
Lisätietoja antaa:
Laura Ratilainen
Kaupunginpuutarhuri
Puh 040 653 0935
Perillistenpuisto
Ejj
30. juni 2021 klockan 13.58.39
Hei!
Toivoisin, että perusparannuksessa otetaan suunnittelussa huomioon se, että puisto olisi mahdollisimman luonnollisen näköinen. Miusta siellä on nyt kiva kävellä koiran kanssa, kun on puita ja pusikkoa. Älkää tehkö samanlaista kuin Louhen puistosta, joka on minusta todella luontaantyöntävä leikkiteline hirvitys. Säästäkää ainakin nurmialuetta ja saisi olla tiheääkin pusikkoa jossain, ettei tarvitse koiran tehä tarpeitaan keskellä ”leikkikenttää.”
Nurmikot siistinä
1. juli 2021 klockan 18.08.03
Puistoon ei mitään tiheitä pusikoita, keräävät vain kiusallisia ötököitä. Selkeitä, kauniita, hyvin hoidettuja puita ja istutuksia. Omistajien kuuluu kerätä koiriensa jätökset pois ja katsoa mihin koira asiansa tekee.