• (

  • Päiväkodin ja koulun sekä nuorisotilan rajat sulavat ja lasten ja nuorten kanssa työskennellään enemmän tarvelähtöisesti ja yksilöllisemmin. Kustannustehokkuus iskee lujaa.

  • Toivoisin että Kemi satsaisi lapsiin ja nuoriin. Ei aina säästökohteena varhaiskasvatus ja perusopetus. Lähikoulu ja päiväkoti tärkeitä pienelle lapselle.

  • Päättäjät, käykää kuulemassa paikanpäällä tunnelmia oppilalta sekä koulujen ja päiväkotien henkilökunnilta. Satsatkaa ennaltaehkäisyyn, se tuo tulevaisuudessa palkinnon. Lyhytnäköisellä "korjaustoimenpiteellä" mennään aina vain ojasta allikkoon. Ottakaa mallia muiden kuntien hyvistä onnistumisista! Kantakaa vastuu "kuin omastanne", Kemin kaupungin tulee pitää huoli ihmisistä, ympäristöstä ja kiinteistöistään!

  • Toivon, että tämä kysely huomioidaan päätöksenteossa oikeasti.

  • Kun muistetaan lapsilähtöinen ajatustapa, niin tulee hyviä päätöksiä.

  • Isommat voivat kulkea hyvinkin busseilla. Pienillä pitäisi olla mahdollisuus kulkea lähikoulussa (max 3 km) omin jaloin. Jos tämä tarkoittaa, että Hepolan koulu jää vajaakäytölle, niin se on voivoi. Takajärvelle oma koulu.

  • Asiantuntijoilta mielipiteet, eli pk:n työntekijät, koulujen opettajat/avustajat. Monen vuosien kokemuksella osaisivat vastata lasten parasta ajatellen

  • Tällainen kanava kuntalaisten äänille on loistava! Olen iloinen, että suomalainen yhteiskunta on kehittynyt näin pitkälle, että kansalaisten mielipiteitä kysytään suoraan kuntien päätöksenteossa! Tästä selvityksestä vielä sen verran, että en tiedä onko tämänhetkisen äänestystilanteen näkyminen koko ajan välttämättä hyvä asia. Enemistön saanut vaihtoehto tuntuu houkuttelevammalta ennen kuin kaikki vaihtoehdot on edes saanut luettua.

  • Takajärven tilanteella on tehtävä jotain nyt, ei kymmenen vuoden päästä. Hepolassa on ahdasta ja koulukuljetus aiheuttaa päivittäin haasteita opetuksen ja kurinpidon järjestämisen kannalta. Toivon, että Takajärven oppilaat ja opettajat saisi tilan pian.

    • «
    • 1
    • 2
    • 3
    • 4
    • 5
    • 6
    • 7
    • 8
    • 9
    • 10
    • 11
    • 12
    • …
    • »