Liikkumattomien vanhempien ja lasten asia ei ole riittävän hyvin esillä. Pelkään, että tämä ei heitä kiinnosta, saattaa jäädä jopa lukematta. Jotenkin jo otsikko- ja tekstitasolla pitäisi tulla esiin, mikä tavoite heille on ja kuinka sitä saa realistisesti kasvatettua.
Onko tekstin työstössä ollut mukana psykologia / käyttäytymistieteilijää? Enemmän tuota ja viestinnällistä aspektia tulisi korostaa, nyt vain liikunnan asiantuntijan mielipiteen makuinen dokumentti, joka voi jäädä sisäpiirin omaksi hymistelyksi. Se olisi harmi, kun asia on niin hyvä!
Voisiko tehdä liikkuvan lapsen hyvä päivä -kuvauksen (ottaen huomioon myös levon ja muut osa-alueet) ja saman aiemmin liikkumattomalle? Tai tehdä tällä lailla kuvaten askeleet kohti suositusten mukaista liikunnallista elämäntapaa?
Voisiko kuvauksissa lähteä enemmän liikkeelle siitä, mitä HALUTAAN saada aikaan kuin, miten PITÄÄ liikkua / mitä pitää tehdä? Näin lukijalle saattaisi syntyä enemmän ajatuksia siitä, kuinka omaa ja lapsen elämää voisi aktivoida. Pelkkä eri liikuntamuotojen luettelo ei välttämättä auta.
Tavoitetilojen kuvauksessa painottaisin niitä tavoitteita, joihin liikunta auttaa ja vasta sitten tarjoa liikettä (ja muita tärkeitä asioita), jotka vievät maaliin. Vastataan siis myös kysymykseen MIKSI, ei vain MITÄ. Ensin voitaisiin kuvata tavoitetila (MIKSI), sen jälkeen liikunnan osuus (MITÄ) ja mahdolliset muut tärkeät tekijät aina rinnalla, jotta ei tule lukijalle tunne, että vain liikuntaa olisi lääke kaikkeen.
Jätetään tilaa enemmän luovalle liikkeelle ja liikunnalle eikä tarjota kaikkia ratkaisuja valmiiksi, yksityiskohtia myöten. Silloin dokumentti voisi herättää positiivisia ajatuksia lukijassa eikä vain velvollisuudentunnetta ja pakkoa.