Nenän limakalvojen kuivuminen. Niistin päivittäin verta maskia käyttäessäni. Maskin peittämän ihon kuivuminen ja kutina ja iho-oireet
Maskin käytön aikana lakkasin käyttämästä tekohampaita, koska mitä väliä. Leuat muuttivat muotoaan ja nyt tekohampaat eivät enää istu, eikä ole varaa teettää uusia. Siitä seurasi ravitsemuspuutostila, koska en ole voinut syödä lihaa, vaan pelkkiä kasvissoseita.
Korvatulehduksia, poskiontelotulehduksia, ikenet vuosi verta hampaidenpesussa.
Sieraimet rupesivat viheltämään. Tämä vaiva oli ehkä pahin, koska kadulla kävellessä ihmiset juoksivat karkuun korviaan pidellen. Erakoiduin. Lisäksi sain tinnituksen, joten nyt kärsimys on kaksinkertainen, kun joudun kuuntelemaan sekä sierainteni että korvieni vinkumista.
Maski liimautuu kiinni suuhun ja suu auki juostessa jopa hampaisiin. Siinä on jokin liima tai aine, jota on vaikea poistaa hampaista ja huulista, joista lähtee mukana nahkat.
Huulten pitkäaikaista sinistymistä ja samanaikaisia värimuutoksia silmissä. Aiemmin siniset silmät muuttuneet liki mustiksi. Ajoittui maskin käyttöön huhtikuussa 2020. Sinistyminen lähes korjaantunut, silmien värimuutos ei.
Rajaton vitutus ku pidettään hullunna tai parhaillaan mielipuolena koska omasta terveydestä välittää ja ei haluu sokeesti totella idiotismii. Ja kiehuttaa ka painaa mieltä , että vaikka jo pitkät ajat sitte , ja jo JÄRJEN KÄYTTÄMISELLÄ , pääsee lopputulokseen että nuo saatana maskit on vaa hyve signalointii ja sirkusta. Mutta yritä tämmöstä selittää pellelle joka on" korkeamassa " virassa etc.
Esim , en nyt tajunut nauhottaa yhtä keskustelua / riittaa yhellä työmaalla , SRV'n pitämä muistakseni , ja ku oli pakko työpaikan pysyy että saa nyt vuokrat etc hoidettuu ku toistaseks on vankina tässä mätäsystemissä. NIIN , summarrum , sukset meni pahasti ristiin jo perehdyksen alla SRV pellejen kaa , ku eivät saanet päähänsä että oikeesti en haluu pitää maskia. Vihjasin heitä sihen , että heidän omilla sivuilla väittettään et ei ketään syrjitä , mutta sehä se vasta oliki bensatynnyri nuotioon n.s ;
Ongelma vielä ku oot aliurakoitsijan kautta hommisss , niin sitä on pahassa välikädessä , ja seki vielä ku oma pomo silloin käski mennä ja pyyttää anteeks vielä sen lisäksi että pakotettiin vaippaa pitään , vaikka kerroin mitä mieltä oon ja että se heikentää omaa työkykyä just vitutus , hengitys , home etc muu . Ka ei millainkaa ollut mitään kompromissi mahdolisuutta. Onnen potku en oo enään niissä hommisss , mutta harmittaa seki että näyttää että ei ketään työ antajaa totuus kiinosta , sokeesti mennään politisten päätöksien mukaan ja potkitaan alas päin .
Pitkä ja osittain sekava Litaania täs nyt , kiehuu vielki ku flässbäkkää , ja se oli maaliskuussa tuo.
Haittoja ;
Syvä henginen vitutus ja raivo , oikeesti saa harjottaa itsehillintää ku tämä sirkus ei näytä loppuan , ja jos loppuu niin kyl varmasti muuta keksitään tilalle. Luotto täysin mennyt nyky lääketieteen ja y.m , miettii oikeesti miten toimii jos pitää kirurgia moikkaa jossai vaihees .
Paskamaisesti hengittää vaippa naamalla .
Ärsyttää ku puhe ei onnistu , muutenki vitutuksen lisäksi.
Lähes tulkoon non-stop raivo/ angst , eli Kiitoksii niille paska mulkku vastuussa oleville ku saavat tämmöstä sontaa ajaks. Hirteen koko sakki sanon , helpottas ainski omaa oloo...!! Ja varmasti monen muunkin.
Maskien desinfiointiin käytettyjen aineiden jäämät sisältävät alkoholia, olin koko ajan humalassa.
Voimattomuuden ja jaksamattomuuden tunnetta kun ei saa tarpeeksi happea. Teen raskaahkoa fyysistä työtä ja maski vaikutti selkeästi työssä jaksamiseen sekä vielä vapaa-ajallakin töiden jälkeen olin täysin voimaton vaikken enää pitänyt maskia.
Alaleukani vetäyti taaksepäin maskista johtuen, ja leukaniveleni saivat kulumavamman. Myös lihaksisto rasittui ja vaikutti jopa kasvojeni muotoon. Lapset sanoivat, että näytän ihan Hjallis Harkimolta.