• tilin käyttöoikeuksien muuttaminen tapahtui yksipuolisesti pankin puolelta. Niiden uudelleen aktivointi aiheutti turhaa työtä ja minua kuulusteltiin mitä moninaisimmilla kysymyksillä.

  • Ei

  • Pankkiasiakkuutta on todella vaikea kilpailuttaa pankkikonttoreiden vähäisen määrän takia...

  • Aikaisemmin olen, mutta muutettuani toiselle paikkakunnalle, en ole. Olen nyt asiakkaana sellaisessa pankissa, johon - monesta muusta pankista poiketen - voi mennä keskustelemaan ja kysymään neuvoa, jos sitä tarvitsee.
    Lähikaupassakin on nostoautomaatti käteistä varten. Tosin ne ovat yleensä voimakkaasti vähentyneet, mikä on huono asia.

  • Kyllä. Pitäisi olla asiakaspalvelija tavoitettavissa, sähköiset systeemit eivät toimi. Yritin tässä hiljan avata tiliä pankkiin, ajanvarauksessa ei ollut aikoja, chatista käskettiin täyttämään yhteydenottolomake ja siihen vastattiin, että varaa aika nettisivulta.

  • Kyllä. Monesti ennen simppelit asiat paljon hankalempia hoitaa.

  • Nordea poisti käytännössä konttoripalvelunsa ja vaihdoin toiseen pankkiin, mutta uudessakin pankissa hankalaa, koska konttoripalvelua niukasti. Olen päättänyt, että lopetan pankkipalvelut kokonaan, jos homma ei korjaannu. Ei voi olla niin, että palvelumaksut nostettu pilviin ja palvelut ajettu alas, aivan absurdi yhtälö. Asioiden hoito puhelimessa on täysi vitsi. Odotat ja odotat, hirveästi virheitä ja tietysti maksat puhelusta. Ennen pankki maksoi asiakkaalleen rahojen säilyttämisestä, nyt edellytetään olemaan pankin vanki ja maksamaan siitä pakosta.

  • En, mutta joskus olen lähtenyt asioimaan ja pankki onkin ollut kiinni. Myös pitkät jonotusajat varsinkin eläkepäivinä

  • Intetnet-sivut sekavat omassa pankissa. Ei löydä aina mitä etsii.

  • Tilin sulkeminen asiakkaan kuoleman jälkeen aivan liian hankalaa.

    • «
    • …
    • 163
    • 164
    • 165
    • 166
    • 167
    • 168
    • 169
    • 170
    • 171
    • 172
    • 173
    • …
    • »