Eivät ole ja koko ajan kasvavat vain
Yksipuolusta on, kun pankit milloin tahansa ja minkä verran tahansa voivat nostaa hintoja. Täytyis olla soppari, joka sitoo mollempia, ei vain asiakasta.
Kuluttajana maksan n 5 eur / kk, yritykseni maksaa n 20 eur / kk, vaikka yritykseni tilitapahtumat ovat vain murto-osa hlköohtaisen tilini tapahtumiin verrattuna.
Ei todellakaan omaan rahaan liittyvä käyttö ei kuulu olla maksullista ei myöskään mikään muu asioiminen.
ei
Ei ole
Palvelumaksut alkavat olla kohtuuttoman kalliita paikoitellen. Nyt varsinkin kun palveluakaan ei tahdo saada. Lainan muutosmaksut ovat aivan hirveät ja edes kerran kahdessa vuodessa tulisi saada muuttaa ehtoja halvemmalla. Elämä kun ei aina mene samaa kaavaa vaan tarvitsee joustoa.
Ei. Ole.
Kaikki muutokset maksavat maltaita, eli ihan turhaa rahastusta. Muutenkin pankkien hinnoittelu on korkealla. Pankkien muutoksiin ei voi mitenkään vaikuttaa, se on "joko hyväksyt nämä tai lopetat asiakkuuden".
Eivät ole. Perus pankkipalveluissa liian korkeat hinnat.