• Ei, hinnat nousseet aivan järkyttävästi ja rahaa menee kuukaudessa niihin aivan liikaa

  • Ei ole

  • Ei

  • Ei ole. Liikaa palvelumaksuja jne.

  • Ei

  • Ei ole. Laskun maksu ja muut palvelut on ylihintaisia.

  • Kallista palveluun nähden. Itse pitää tehdä kaikki sähköisesti ja vieläpä maksaa siitä!

  • Ei ole.

  • Törkeää ja ylihintaista. Selkeästi tällä halutaan vauhdittaa yksityispankkien alasajoa keskuspankkien toimesta. Luodan ongelma, tarjotaan ”pelastavaa ratkaisua” ja luullaan edelleen, että tämä hegelialaisen dialektiikan mukainen psykologinen mielipidevaikuttaminen menee ihmisille läpi. Teesi, antiteesi, synteesi. Voin luvata ettei mene. Meitä on pelkästään suomalaisia jo kymmeniä tuhansia hereillä parhaillaan tapahtuvaan paradigman muutokseen, jota valtaapitävät pyskivät muovaamaan enemmän kuin tavalliset ihmiset ja ”harmaa massa”. Kehityskulku on huolestuttava, mutta kilometrien päähän erittäin läpinäkyvä hyvin, hyvin monelle – jo nyt, tällä hetkellä. Tahallinen palveluiden alasajo tulee olemaan valtaapitävän klikin tuho, ei niinkään ihmiskunnan, vaikka jotkut siellä kuvittelisikin tämän lopulta johtavaan täydelliseen kontrolliyhteiskuntaan ja ihmisten rahankäytön totaaliseen kontrolliin. Kun siellä suhmuroidaan, suhmuroinnit tulevat johtamaan pelkästään suhmuroijien omiin jalkoihinampumisiin lukuisista harhakuvitelmistanne huolimatta. Taas kerran; ihmiskunta suomalaiset mukaanlukien ovat jo sankoin joukoin hereillä, eikä valtaapitävä korruptoitunut autoritääri voi tälle kehitykselle yhtään mitään. Mitä enemmän suhmurointia, sitä nolompi kiinnijääminen koiruuksistaan sitten aikaaan. Ainakin suhmuroijia on useaan otteeseen varoitettu. Tehkää hyvin ja saatte hyvää; tehkää pahaa ja saatte pahaa. Me muistamme.

  • Eivät. Esimerkiksi jos pariskunnalla on yhteinen tili, niin molemmat saattavat joutua maksamaan palvelumaksut.

    • «
    • …
    • 29
    • 30
    • 31
    • 32
    • 33
    • 34
    • 35
    • 36
    • 37
    • 38
    • 39
    • …
    • »