Kallista
Ei ole
Ei
Ei. Jotkut yhdistykset ovat kääntyneet ulkomaalaisten pankkien puoleen, koska tuntemattomasta syystä suomalaiset pankit eivät ota heitä asiakkaikseen. Tässä on kuitenkin etunsa, sillä mm. eestiläinen Wise-pankki ei veloita kuluja vaan maksaa tilillesi ns kuukausiosinkoja rahaliikenteen mukaan. Haasteena on ettei ulkomaan pankilta saa nettitunnuksia. Muuten toimii hyvin.
Suomalaisten pankkien hinnoittelutaso on törkeää siihen nähden, että kaikki toimii digitaalisesti. Aktia ja Nordea esimerkkeinä.
Palvelumaksut on nousseet koko ajan. Olen usean yhdistyksen ja tiekunnan toiminnassa, sekä yrittäjä.
Pienten yhdistysten keräämä tulo saattaa mennä isolta osin pankin palveluihin. 10-20e/kk = 120-240e/ vuosi. Tällä ajetaan yhdistyksiä alas tietoisesti.
Ei ole
Ei tietoa, mutta epäilen.
Ei mikään enää ole suhteellista pankkitoiminnan kanssa. koska toimintaa asiakkaan suhteen ei ole,
EOS. Kirjanpitoon ja tilinpäätösasioihin kuluu paljon enemmän rahaa.
Ei ole. Pankkien palvelut ovat huonoja ja kaikesta veloitetaan ja näin se ei saa olla. Jokaisen tulee voida asioida konttorissa ja saada esimerkiksi tiliotteet maksutta. Pankkien maksut ovat aivan liian korkeat.