• Uskon ihmisten havahtuvan siihen, että käteisen väheneminen ja katoaminen liittyy kasvavaan kontrolliin. Eli käytä käteistä; se on nimetöntä ja edullisempaa kuin esim korttimaksut, joista pienyrttäjältä veloitetaan eikä pienten summien maksaminen tilille tai kortilla ole kannattavaa!

  • Elektroninen maksaminen yleistyy, mikä on hieman surullista. Olisi kuitenkin viisasta pitää käteisellä maksamisen mahdollisuus, sillä kuten on saatu todistaa, ei elektroninen tapa hoitaa asioita ole aina se kaikista varmin.

  • Käteinen pitää säilyttää. On ollut tilanteita kaupassa kun kortti ei käykään esim yhteysvirheen takia niin milläs maksat sitten.

  • Ihmiset kuvittelevat että mobiilimaksaminen on turvallisempaa kuin käteisen käyttö. Mobiilimaksamisen jokainen tapahtuma rekisteröidään, joten mikäli haluaa pitää jonkin aseteisen kontrollin omista rahoistaan itsellään on käteinen AINOA vaihtoehto. Muuten joka siirto, osto, maksu, nosto jää rekisteriin, jota tullaan joskus hyödyntämään asiakasta vastaan. Tähän tähtää koko järjestelmä. Toivottavasti ihmiset heräävät tähän ja KÄYTTÄVÄT KÄTEISTÄ enemmän.

  • Käteistä tullaan tarvimaan aina. Ei pankkikorttia voi käyttää joka paikassa.

  • Käteisen käyttöä ajetaan alas kokoajan. Se kehitys pitää pysäyttää. Jos siihen riittää halua, päättäjät voisivat sen tehdä.

  • Ehdottoman tärkeää säilyttää käteismaksut. Sähköinen maksaminen on turvattomampaa ja riskit suuremmat. Käteisen jatkuvuus pitäisi turvata lailla!

  • Käteispalvelut säilytettävä. Ei kaikki rahaliikenne tarvitse olla täysin kontrolloitua. Kaikki eivät käytä pankkikortteja.

  • Käteisen säilyttäminen maksuvälineenä tulisi turvata jatkossakin. Tämä on tärkeä osa huoltovarmuutta myös kriisiaikoina.

  • Käteismaksumahdollisuus tulee ehdottomasti säilyttää jatkossakin. Kaikilla ei ole maksukortteja. Lisäksi pelkkä sähköinen maksaminen tekee järjestelmästä haavoittuvaisen. Sähkökatkos riittää estämään maksamisen puhumattakaan isommista kriiseistä.

    • «
    • …
    • 156
    • 157
    • 158
    • 159
    • 160
    • 161
    • 162
    • 163
    • 164
    • 165
    • 166
    • …
    • »