Käteispalvelut on aivan ehdottomasti säilytettävä. Ei voi myöskään aina luottaa sähköisten järjestelmien oikeudenmukaiseen käyttöön ja toimivuuteen, taukoja ja ongelmia voi tulla eri syistä, kuten hakkerointi.
Käteispalvelut on turvatta lakisääteisesti. Liikkeet on velvoitettava ottamaan maksu käteisellä, muuten tavara on ilmaista jos maksu ei kelpaa. Käteisen käyttöä yritetään vähentää ihmiset hallinnan ja kontrollin takia, ja sitä vastaan on taisteltava kaikin keinoin. Ja sitäpaitsi, kun tulee sähkökatko tai sähköiset palvelut kaatuvat tai ne kaadetaan tarkoituksella, käteinen on ainoa käypä maksuväline.
Käteispalvelut tulee taata samoin kuin käteisellä maksaminen etenkin digieurohankkeiden edetessä
Käteismaksumahdollisuus säilytettävä tulevaisuudessakin ja taattava siten kaikkien tasaveroinen kohtelu jatkossakin.
Käteisen käytön pitäisi olla mahdollista tulevaisuudessakin.
Kehittynee etenkin pankkien ulkopuolella.
Vähenevät mutta eivät tule loppumaan kokonaan. Suomen Pankki voi kompensoida käteisen käsittelykuluja joko suoraan yrityksille tai välillisesti rahahuollon toimijoiden kautta. Tarvitaan lainsäädäntöä etenkin käteisen käyttömahdollisuuksien turvaamiseksi, aiemmin on painotettu lähinnä saatavuutta, joka kuitenkin on kohtalaisen hyvä.
Käteisen käyttö kasvaa rajusti koska ihmiset haluavat irti kiina tyyppisestä arvioinnista
Käteisen saatavuus velvotteeksi.
Käteismaksumahdollisuus tulee säilyttää!