Maantieteellinen kattavuus olisi hyvä. Nyt paitsi että pikkupaikkakunnilla pitkä matka, suurten kaupunkien keskustoissa voi olla naurettavan paljonkin esim. korttelin parin välein, samassa kauppakeskuksessa useita jne. Mikä on Nosto- ja Otto-automaattien (aito?) kilpailutilannekaan; usein molemmat samalla alueella muutaman sadan m välein
Pankit tulee velvoittaa asiakkaan pyytäessä toimittamaan mikä tahansa summa käteistä ilman ylärajaa, esimerkiksi tilin lopetuksen yhteydessä. Tällä hetkellä kaikki pankit eivät edes tilauksesta anna nostaa yli 15000 euroa kerralla. Jos pankilla ei ole konttoreita, tulee palvelu järjestää jollakin muulla tavalla, esimerkiksi toisen pankin kautta. Siirto toiseen pankkiin maksaa kuitenkin useita euroja joten on kohtuullista saada rahat käteisenä.
Kyllä. Vaatimus joka kuntaan yksi, kauppakeskuksiin yksi. Lisäksi pitäisi vaatia ne myös sisältämään rahaa eikä aina näyttämään tyhjää. Lisäksi olen huomannut että jos koittaa nostaa automaatin maksimia näyttää ettei ole, mutta saman määrän saa nostettua pienissä erissä. Eli kusetusta.
Maaseudun palvelut turvattava.
Käteisautomaattien maantieteellinen kattavuus.
Konttorien ja niiden aukioloaikojen lisääminen.
Kyllä, niin että jokaisella on mahdollisuus nostaa käteistä rahaa
Mielellään jonkinlainen peruskattavuus maantieteellisesti olisi hyvä. Voi myös harkita että onko pakko olla automaatti vai voiko käteistä nostaa kaupoista laajemminkin. Käteiskassan puitteissa.
Määrällisesti pitäisi olla reilusi enemmän automaatteja ja konttoreita
Ei