Käteistä pitää saada ja voida nostaa aina kun tarvii.
Käteistä on jatkossakin oltava saatavilla. Tilanteet kuten sähkökatkot, kyberhyökkäykset sekä vaaratilanteet vaativat käteistä. Kaikesta ei myöskään ole syytä aina verottaa, esimerkiksi lapselle annettu lahjaraha tai säästö. Pientä rahaa automaatteihin.
käteistä tulee voida käyttää rajoituksetta
Käteinen tulee säilyttää, ehdottomasti.
Huomioikaa nuo EUn säännelmät ja sanktioikaa suositusmuotoisen lain noudattamatta jättäminen. Kun muu ei kerran toimi.
On käsittämätöntä kuinka pienellä paikkakunnalla voi joka perjantai olla automaatista käteinen loppu.
Mahdollisuus oltava myös kaupoissa.
Perusoikeus
Olisi hyvä, jos 10€ seteleitäkin pystyisi nostamaan automaatista.
Käteinen on turva, joka takaa kestävyyden myös kriisitilanteissa. Käteistä on oltava hätävarana.
Ilman käteistä valtiolla on mahdollisuus lisätä tavallisten kansalaisten valvontaa; mahdollistaen "valtion mielipiteestä" poikkeavien- tai "väärän" kansalaisuuden omaavien- tai vastoin "valtion tahtoa" toimivien kansalaisten tilien sulkemisen. (Näin tapahtui Kanadassa v. 2022) Kuunnelkaa tavallisia asiakkaitanne ja tehkää ratkaisut sen mukaan.
Rahaa halutaan muuttaa pelkästään digitaaliseksi, mutta se olisi silloin lopullisesti vain "Mikki Hiiri-rahaa" koneella- numeroita voidaan näpytellä näytölle, ne eivät ole kuitenkaan konkreettisesti tässä-kädessä.
Käteinen mahdollistaa myös rahan arvon hahmottamisen, esim. lapset kaupassa saavat maksaa omilla kolikoillaan ostoksiaan ja säästää "possuun" käsinkosketeltavissa- ja silmillä nähtävissä olevaa rahaa.