• Tällä hetkellä Suomessa kyllä, mutta esim Ruotsissa ei enää. Varoittava esimerkki.

  • Jonkin verran voi edelleen maksaa käteisellä, hyvä niin.

  • On käynyt silloin tosi harvoin, kun on ollut tarvetta.

  • Ei, jos yksikin kauppa tai muu liike ei suostu ottamaan sitä vastaan, niin ei hyväksytä riittävästi. Käteisen käyttö on turvattava joka paikassa.

  • On jo tullut vastaan liikkeitä, jotka ei käteismaksua ota. Ainakin perustarpeiden ja asioiden hankinnat tulisi taata saatavaksi myös käteisellä.

  • Liian monessa paikassa ei käteinen käy maksuvälineenä. Ymmärrettävää kustannusten takia, mutta juuri sitä pitäisi lieventää käteisen olemassaolon vuoksi.

  • Enemmän alkaa olla paikkoja, joissa käteisen käyttöä on rajoitettu tai käteisellä ei voi maksaa. Itseäni ei haittaa, koska maksan mieluummin muulla tavoin. Asiointi on aina onnistunut ja sopiva maksutapa löytynyt (käteinen, kortti, tilisiirto jne.)

  • Jos käteinen ei jostain syystä käy kauppaan. Niin jätän kaupan boikottiin ja menen sinne minne käteinen käy.

  • Valtio ja yritykset syyllisiä käteisrahan käytön vaikeuttamiseen.

  • Suurempi riesa on, että jotkut paikat eivät ota kuin käteistä vastaan.

    • «
    • …
    • 111
    • 112
    • 113
    • 114
    • 115
    • 116
    • 117
    • 118
    • 119
    • 120
    • 121
    • …
    • »