Kyllä.
On törkeää ja lainvastaista sanoa että käteinen ei kelpaa. Jos mun käteinen raha ei kelpaa niin en tarvitse kyseistä liikettä. Boikottiin kaikki
Kansainvälisessä työyhteisössä huomattu,ettei käteistä hyväksytä tarpeeksi. Akateemisen maailman kansainväliset vieraat eivät pystyneet ruokalassa maksamaan ruokaansa! Ihan järkyttävä tilanne Suomen maineelle!
Joissain kaupoissa käteistä ei hyväksytä, tämän on loputtava.
useissa liikkeissä ei enää käy käteinen, sama on ulkomaillakin. Lapsille/nuorille tuottaa ongelmaa, kun ei ole vielä omaa pankkikorttia.
Suomessa käteistä ei tarvitse. Ulkomailla tilanne on eri, jo niinkin lähellä kuin Saksassa.
Käteisen tuli käydä maksuvälineenä kaikkialla.
Käteisen pitäisi kelvata maksuvälineenä kaikissa kaupoissa, ravintoloissa, kahviloissa jne ainakin tiettyyn euromäärään asti (isommat maksut korteilla).
Ymmärtääkseni lienee elinkeinonharjoittajana lainvastaista olla hyväksymättä käteistä maksuvälineenä, siltikin sellaisia toimijoita on.
Käteisen pitäisi kelvata joka paikassa, joskin kortin käyttö turvallisempaa myös maksun saajalle. Käteisen vieminen yösäilöön turvallisuusriski, kauppojen ryöstöt ym., mutta silti: käteinen on rahaa siinä missä korttimaksukin.