Pitää kaikin keinoin turvata käteinen ja keksiä keinot sen pysymiseen maksuvälineenä
Käteinen on perusturva. Jos on halua, niin sen käyttö voidaan turvata.
Käteisestä pitäisi säätää lakeja että se tulee maksuvälineenä hyväksyä ja sitä tulee olla saatavilla aina.
Talletus ja nosto ilmaiseksi sekä kuluttajalle että yritykselle. Käteinen täytyy pitää jatkossakin vahvasti mukana maksujärjestelmässä. Kaikki ostaminen ja myyminen pysähtyy sillä sekunnilla kun netti lakkaa toimimasta jos käteistä ei voi käyttää. Se on jo pelkästään huoltovarmuuden kannalta tärkeä asia esim. isojen sähkökatkoksien aikana.
Mobiilimaksaminen korvaa käteisen.
Rahankäsittelyn kustannukset tulisi kohtuullistaa jotta vältytään siltä että kaupat eivät ota vastaan käteistä
Kehitys on huono koska käteinen tunnutaan haluttavan poistaa digivaluutan tieltä. Asia voidaan korjata edellyttämällä kaikki hyväksymään myös käteinen. Ei ole yksi ekä edes kaksi kertaa kun on jäänyt ostokset ostamatta kun kassat ei yhdistä nettiin eikä maksut kulje. Pienemmille toimijoille pitäisi saada helpotuksia pankkien vaatimiin kuluihin käteisellä toimimisesta.
Sitä pitää olla jatkossakin!!!!
Käteisen käyttö tulee lisääntymään koska sillä saa enemmän palvelua ja asioita.
Käytetään vain käteistä