Olennaista on tarkastella avustuksia rahoitettavan toiminnan näkökulmasta: pystytäänkö järjestöissä toteuttamaan kunkin järjestön tehtävää tehokkaasti ja strategisesti, vai aiheuttavatko valtionavustuskäytänteet tarpeetonta epävarmuutta, väärinymmärryksiä ja huolta.

Tukeeko valtionavustuskäytänteet hakijan strategisten tavoitteiden saavuttamista, käytännön toimintaa ja toiminnan kehittämistä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja mahdollistaako valtionavustuskäytänteet joustavan ja proaktiivisen reagoinnin hakijan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin

Valtionavustusmomenttien tulisi olla joustavia muuttuvien tilanteiden edessä

Sote-järjestöjen hallinnollisen taakan vähentämiseksi pitäisi harkita toteuttavaksi myös alueellisen toiminnan avustusuudistus. Tämä tarkoittaisi, että järjestöperheellä tulisi olla mahdollisuus niin halutessaan vastuuttaa keskusjärjestönsä hakemaan valtionavustusta niiden yhteiseen toimintaan kokonaisuutena ja siirtämään avustusta edelleen jäsenyhdistyksille toiminnan tavoitteiden toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.
Pitkäaikainen pyrkimys yhdenmukaistaa käytäntöjä on johtanut siihen, että tähän pyrkimykseen vedoten muu, sektorikohtainen kehittämistyö on seisahtunut. Koska tavoitteen eteneminen edelleen vaikuttaa epätodennäköiseltä, on SOSTEn mielestä täysin välttämätöntä keskittyä kunkin sektorin erityistarpeiden ratkaisemiseen ensin ja yhtenäistämiseen on palattava vasta tämän jälkeen, jos sitä edelleen pidetään tavoiteltavana.

Onko avusten myöntäminen läpinäkyvää? Voiko siellä on suosimista, kun päätöksiä ei tarvitse perustella.

Tehdäänkö päätökset todella toiminnan tarpeen, toiminnan tulosten ja vaikutusten näkökulmasta vai onko siellä jotain piilokäytäntöjä.

Valtionavustusten ja muiden rahoitusten yhteensovittamisen mahdollisuuksia ja jouhevuutta. Rahoituskenttää kokonaisuutena tulisi pyrkiä yhtenäistämään. Eri rahoitusten, kriteerien ja hakukäytäntöjen osalta olisi toivottavaa löytää yhteneväisyyttä. Rahoituspohjan laajentamisen tarpeet ovat suuret ja hallintoaikaa ja resurssia kuluu rahoitushakujen erinäisyyksien sisäistämiseen, eri kohdentamisiin ja kriteerien varmistamiseen.

1) Pienten järjestöjen yleisavustuksiin liittyvä hallinnollinen taakka: miten sitä voitaisiin vähentää. Jonkinlainen porrastus yleisavustuksen tasoon ja se suhteutettuna vaadittuihin selvityksiin.
2) Suuret, ns. vanhat järjestöt ovat jo vuosikymmeniä saaneet suuria avustuksia. Sen näkee omista suurista toimitiloista, muusta omaisuudesta ja hallinnollisesta henkilökunnasta. Pienet, uudemmat järjestöt - vaikka kohderyhmä voi olla suuri - eivät tule koskaan saavuttamaan vastaavia resursseja. Miten tämä epäkohta voitaisiin korjata?
3) Avustukset pitäisi suhteuttaa suhteessa kohderyhmään. Vuosikymmenten myötä suomalaisten sairastavuus ym. on muuttunut. Tämä täytyisi näkyä myös avustuksissa - toki toiminnan vaikuttavuus huomioiden.
4) STEAlla on omia käytänteitään, jotka saattavat olla hyvinkin yksityiskohtaisia. Sen sijaan esim. OKM on huomattavasti kevyempi avustushallinnon osalta. Miten käytänteistä saataisiin selkeitä ja järkeviä niin, että hallinto ei veisi suhteettoman paljon resursseja?
5) Osa STEAn käytänteistä koskee vain joitain järjestöjä - riippuen seurannan ja valvonnan henkilökunnan antamasta ohjeistuksesta. Yhteiset ja mahdollisimman kevyet käytänteet olisivat todella toivottavia.
6) STEAn jäsenjärjestöavustus tuottaa nykyisellään aivan liian paljon hallinnollista taakka sekä keskusjärjestölle että jäsenyhdistyksille. Sitä olisi hyvin tärkeää keventää, jotta jäsenyhdistykset jaksavat toimia. Avustus on kuitenkin hyvin pieni, keskimäärin vain 1 000 euroa vuodessa järjestöä kohti. On kohtuutonta edellyttää nykyisen suuruista hallintoa näin pieneen rahasummaan.

Valtionavustuskäytänteiden kuormittavuuden minimoiminen, jotta myös pienemmät ja alueelliset yhdistykset voivat jatkossakin hakea valtionavustusta.

Se miten hallinnollista taakkaa kevennettäisiin pieniä avustuksia saavilta järjestöiltä sekä miten valtionavustusten haku- ja raportointi saataisiin yhtenäistettyä.

Avustusten alueellinen jakautuminen tasapuolisesti on tärkeää. Mikäli ns. Keskusjärjestöt "keräävät" alueelliset toimijat yhteen on vaarana, että avustus keskittyy yhä enemmän pk-seudulle valtakunnallisten järjestöjen toimintaan vaikka he edelleen jakaisivatkin avustuksia eteenpäin. Olemme usean alueellisen järjestön kanssa pidetyissä tapaamisissa kuulleet tämän huolen.