Poliittiset vaikuttimet ja vaikuttajat ja heidän painostuksensa, kollegiaalinen painostus, toveripiirien ja yhteisöjen painostus saattavat luoda ulkopuolisia paineita viranomaisen päätöksentekoon. Näiden lisäksi, on tapauksia, joissa virkamiehet ovat syyllistyneet suoranaiseen lahjusten vastaanottoon ja jotkut ovat antaneet ymmärtää, että asia ei oikein etene ilman jonkinlaista ”vauhdittajaa”. Rahallisesta hyödystä ei aina ole kysymys. Vauhdittajaksi on kelvannut myös sopiva vastapalvelus, lounas ja alkoholi. Viimeksi mainittua tapaa nimitetään "piilokorruptioksi", koska todistusvoimaista jälkeä lahjonnasta ei jää.
Perustiedot
Päättynyt: 31.12.2017
Miksi rakenteellinen korruptio ei näy EU kansallisessa korruptiotutkimuksessa?
@Hannu_Kuukkanen
10. marraskuuta 2016 kello 20.49.58
Kenties siksi, että se ei ole niin yleistä Suomessa, kuin muualla Euroopassa. Otantaan ei ole sattunut niitä henkilöitä jotka ovat joutuneet tämän käytöksen ja toiminnan uhreiksi. Joskus ei ole kysymys edes lahjuksesta vaan riittää, että virkamiehen päätös saadaan ”sopivaksi” painostajan tarkoitusperiin. Tällaisissa ohjatuissa päätöksissä on häviäjä aina yksilö, pienyritys tai veronmaksajat. Pääasiassa ne joilla ei ole varaa puolustautua ja on pakko myöntyä painostuksen vääristämään päätökseen.
Osittain on kysymys myös siitä, että EU kansallisen tutkimuksen kysymysasettelussa ei nähdä mahdollisuutta kertoa tällaisesta korruption muodosta. Tähän on kuulemma tulossa kaivattu muutos.
Leino KImmo
4. maaliskuuta 2017 kello 11.02.33
Otantaa EI ole otettu niitä henkilöitä, joiden TIEDETÄÄN joutuneen oikeudenloukkausten kohteeksi !
Mm. Liisa Mariapori ; Erkki Kalevi Laakso; Kalevi Kannus; Jorma Jaakkola ; Olli Pusa; heidän todisteitaan julkisesta
hyvävelijärjestelmästä Suomessa EI oteta mukaan julkisiin "tutkimuksiin" Suomessa.
On mutakin julkisia todisteita Suomen hyvävelijärjestelmästä ; EOA päätös 876/2/05; EOA kanlsiapäätös 1350/4/08 Suomen "perustuslain" 118 §
Laki 444/2012 jopa 3 miljardin euron varastamiseksi .... Poliisi ei suostu aloittmaan ESITUTKINTAA !
Positiivinen juttu politiikasta
@Hannu_Kuukkanen
10. marraskuuta 2016 kello 21.08.21
Toim. Leena Sharma Suomen kuvalehti 15/2014
Kommentti artikkeliin:
Artikkelissa käsitteli useita eri aiheita. Eräänä aiheena oli vanhastaankin tuttu vertailu maailman korruptoituneimmista maista. Nyt vuoden 2015 Transparency Internationalin tilastossa (http://www.transparency.org/cpi2015#results-) (jota pidetään tunnetuimpana aiheesta Leena Sharman mukaan). Tutkimuksen mukaan Suomi sijoittuu sijalle kaksi, eli on toiseksi vähiten korruptoitunut maa Tanskan kanssa.
Keneltäköhän asiaa on mahdettu Suomen osalta kysellä? Tutkimuksessa on tärkeä tietää ainakin a) kysymysten asettelu, eli miten on kysytty, b) otanta, eli vastaajien määrä ja c) vastaajien laatu, eli millaisilta henkilöiltä on kysytty. Puhutaan demografiasta, eli henkilöiden väestötieteellinen positiointi joka sisältää kyseisen henkilöotannan laadun.
Onko tutkimuksen tekijä kävellyt esimerkiksi kaupungilla haastattelemassa tavallisia ihmisiä, joista valtaosa ei ole todellakaan joutunut minkäänlaiseen tekemiseen Suomen viranomaisten kanssa, tai ainakaan niiden korruptoituneiden instanssien viranomaisten kanssa. Jos mennään katukyselyyn otannan on oltava huomattavasti laajempi kuin jos kysytään kohdennetusti, eli eri viranomaisten kanssa asioineilta henkilöiltä. Tätä taustaselvitystä en tutkimuksen sivuilta löytänyt. Selvitys tulee löytyä, ennen kuin kannattaa uskoa tutkimustulokseen.
MIKSI EPÄILEN TUTKIMUKSEN TODENPERÄISTYYTTÄ?
Suomen oikeuslaitosta kritisoivat sosiaalisesta korruptiosta runsaasti jopa oikeuslaitoksen omat edustajat. Pääasiassa kritiikkiin uskaltautuu sellaiset korkeat tuomarit, jotka ovat päässeet eläkkeelle turvaan kostotoimilta. Tämä taas kertoo karua kieltä korruption laajuudesta ja vakavuudesta. Jos edes oikeusneuvoksen paikalla istuneet tuomarit eivät ole oikeuslaitoksen arvostelijoina turvassa kostotoimenpiteiltä, on ongelma todella vakava.
Oikeuslaitos on suojannut tuomaristonsa ja valtansa itse niin perusteellisesti, että ensimmäistäkään tuomaria ei saada vastuuseen vääristä tuomioista, saati heidän vääriä tuomioita oikaistua. Oikeusvalvonta laulaa kuorossa tuomareiden lauluja.
Toinen hyvin syvälle korruptoitunut instanssi on rakennusvalvonta. Asiallista ja normaaliaikataululla tapahtuvaa palvelua sai, ainakin aikoinaan, ainoastaan jos muisti laittaa isohkon setelin hakemuksen väliin. Tämä on karu totuus korruptoitumattomasta Suomesta.
Omakohtaisena kokemuksena oli vastaava tapaus, jossa valvontaviranomainen ei vaivautunut edes tutustumaan asiallisesti käsiteltäväksi viemiini papereihin, ilman ilmiselvää voitelun odottelua, ennen kuin viranomainen sitten kyllästyi sitkeään soittorumbaani. Tämä kyseinen henkilö erotettiin kyllä virasta mutta hän ei ollut siihen aikaankaan ainut tapaus. Jos samaan perheeseen kuuluvilla on vastaavia kokemuksia eri viranomaisedustajan kanssa, ei käytäntö voi olla enää harvinainen Suomessa. Tämä siis ei tapahtunut vuonna 2013 vaan 1900-luvulla mutta talon tapa ei ole näköjään muuttunut.
Rakennusvalvonta valvoo epätasaisesti etuja
@Hannu_Kuukkanen
11. marraskuuta 2016 kello 9.50.35
Tänä päivänä rakennusvalvonta toimii edelleenkin hyvin arveluttavin perustein. Joku toinen saattaa saada rakennusoikeuksia toisen tilanhaltijan tiloihin ohi virallisesti todennettavan omistusoikeuden. Saa siis rakentaa toisen hallitsemiin tiloihin omia tilojaan ja saa myös luvan käyttötarkoituksen muutokseen ohi tilanhaltijan. Tapauksen käsittely on ollut sen verran pitkäaikainen, että rakennusvalvonta on ollut erittäin tietoinen, kenelle hallintaoikeus asunto-osakeyhtiölain mukaan kuuluu. Tällaista tarkoitushakuista kohtelua tuskin saa ilman jotain "kannustinta", oli se sitten poliittinen tai kollegiaalinen panostus tai jokin saavutettu etu?
Riita on edelleen vireillä, koska lainmukaista päätöstä ei ole oikeusasteissa syntynyt tapauksesta. Taustamateriaali tapauksesta (rakennusviraston viimeisin toimenpide 2013) löytyy osoitteesta.:
http://etelatuonti.fi/OIKEUS/rakennusvalvonta.html
@Hannu_Kuukkanen
18. tammikuuta 2017 kello 18.44.04
Mielenkiintoinen näkökulma. Virkamiehen tulisi ja luulisi voivan tarkistaa nykyinen omistaja yhtiöjärjestyksestä tai isännöitsijältä? Jos tämä ei ole mahdollista, esimerkiksi kirjausviiveiden vuoksi, olisi syytä puuttua ongelmaan.
Tuossa itse "viittamassani" tapauksessa, jonka haluan pitää vielä anonyyminä, on rakennusvirasto tiennyt tasan tarkkaan, kenen omistuksessa tilat ovat. Sen kertoo voimassa oleva yhtiöjärjestys. Jos sitä ei ole muutettu, se on ainut luotettava ja lainvoimainen omistusoikeuden kirjaus tiloihin (osakekirjan lisäksi). Kyseinen taloyhtiö on useaan otteeseen pyrkinyt muuttamaan yhtiöjärjestystä mm. kiristämällä tilojen oikeaa omistajaa mutta muutos ei käy ilman tilojen omistajan suostumusta. Tämä omistaja on sittemmin ohitettu rakennusviraston toimesta, AsOy:n eduksi. Tämä on virkavirhe ja/tai AsOy:n taholta viranomaisen harhauttamista. Rakennusvirasto ei ole lupaa kuitenkaan muuttanut tai perunut omistajan vaatimuksesta huolimatta.
Suomea nakertaa rakenteellinen korruptio
@Hannu_Kuukkanen
11. marraskuuta 2016 kello 9.56.33
HS artikkeli Kotimaa 31.7.2016
Viro suhtautuu korruptioon Suomea paljon vakavammin – Aarnion tapaus olisi nähty Virossa uhkana kansalliselle turvallisuudelle
”Korruptio voi johtaa todella vahingollisiin päätöksiin, sanoo apulaispäällikkö Eerik Heldna.”
SK 22.07.2016
Artikkeli ”Virhe”
Suomen kuvalehti kirjoittaa tuomiovirheistä, Hesari korruptiosta Viron kautta vauhtia ottaen. Lue otteita ja kommentteja tämän artikkelin lopusta.
Kun nämä kaksi asiaa yhdistyvät käytännössä seuraukset ovat todella vakavia, kansalaisten oikeusturvaa ja oikeusvaltioperiaatteita horjuttavia.
Suomessa ytimessä on ns. rakenteinen korruptio josta HS:n haastattelemat asiantuntijat toteavat seuraavissa on lainauksissa Helsingin Sanomien artikkelista:
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, Poliisihallitus: ” Rakenteellista korruptiota ei tunnisteta”. Eikä sitä edes haluta tunnistaa, vaikka se olisi nenän edessä.
Päällikkö Robin Lardot, keskusrikospoliisi: ” Osaan tapauksista on vaikeaa päästä kiinni. ”Perinteinen lahjoma on kohtalaisen helppoa tutkia ja selvittää varsinkin, jos raha liikkuu. Vaikeaa on paljastaa sen tyyppistä korruptiota, jossa joku tekee palveluksen toiselle ja jossain vaiheessa osat vaihtuvat”.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, Valtakunnansyyttäjänvirasto:” Raija Toiviaisen mielestä korruptiolainsäädäntö on Suomessa pääosin kunnossa ja vastaa kansainvälisiä velvoitteita.
Tilanne paranee entisestään, jos vaikutusvallan väärinkäyttö lisätään rikoslakiin suunnitelmien mukaisesti.
Toiviaisen mukaan korruptio ei ole Suomessa niin laaja ongelma, että siitä olisi uhkaa kansalliselle turvallisuudelle. Siihen ei kuitenkaan voi tuudittautua, etteikö korruptiota olisi lainkaan."
Jos ilmiö ei ole uhka kansalliselle turvallisuudelle se on joka tapauksessa uhka yksilön oikeusturvalle Eikö kansa muodostu yksilöistä? Vai tarkoittaako Toiviainen, että Suomi maana ei ole vielä vaarassa nykyisen piilokorruption määrällä? Tällainen mittari on jo pelottava laajuudessaan merkittävän oikeuslaitoksen edustajan lausumana.
”Kun ilmiö on harvinainen, siinä piilee erittäin suuri vaara, että me emme tunnista sitä. Viranomaisten tietoisuutta korruptiosta pitää lisätä.”
Jatkuu seuraavassa kommentissa...
Suomea nakertaa rakenteellinen korruptio osa2.
@Hannu_Kuukkanen
11. marraskuuta 2016 kello 9.57.54
Neuvotteleva virkamies Catharina Groop, oikeusministeriö: ” Suomessa on pitkään ajateltu, ettei korruptio ole täällä ongelma ja siksi siihen ei ole kiinnitetty juuri edes huomiota, kertoo Catharina Groop.
Groopin mukaan yksi syy ovat kansainväliset korruptiomittarit, joissa Suomi on menestynyt perinteisesti hyvin.
Mittarit eivät kuitenkaan anna täydellistä kuvaa maan tilanteesta ja mittaavat pääasiassa julkisella sektorilla tapahtuvaa lahjontaa, mikä ei ole Suomessa tyypillinen korruption muoto."
Jos piilokorruptiomuotoa ei saada esiin mittareissa, on syytä todella huolestua. Mittarina voisi myös käyttää esim. toteutuneita tuomioita. Miten tuomio tuomioistuimesta toiseen muuttuu jopa päinvastaiseksi alkuperäisestä. Miten lainvoimainen dokumentti muutetaan pätemättömäksi ja sivuutetaan vain tuomarin laajalla harkintavallalla.
Professori Ari Salminen, Vaasan yliopisto: ”On korruption muotoja, joista ei tehdä poliisille mitään ilmoituksia. Ne ovat siinä mielessä piilokorruptiota, että ne toimivat laillisissa rakenteissa ja ovat muodostuneet maantavoiksi. Jos tarkemmin katsotaan, niissä on kuitenkin vähintään epäeettisiä piirteitä.”
Salminen huomauttaa myös, ettei mikään osa poliittisesta tai taloudellisesta toiminnasta saisi jäädä valvonnan ulkopuolelle. Silloin on vaarana, että altistutaan käytännöille, jotka ovat epäeettisiä, moitittavia tai pahimmassa tapauksessa jopa laittomia.
Sama riski piilee, jos viranomaistoiminta on valvomatonta. Ja jos viranomaistoimintaa valvoo itse viranomaiset.
Käytännöt ovat jo nyt luvattoman usein laittomia mutta niihin ei päästä kiinni koska systeemi suojelee itseään ja kaltaisiaan. Veli vartioi veljeä. Kukaan joka on ”liemessä” mukana ei uskalla muuttaa käytäntöä, koska sahaisi oksaa altaan. Kun kukaan ei puutu asiaan, eikä kukaan poliittista tai juridista valtaa omaava uskalla edes puuttua asiaan, asiantila saa vapaasti jatkua itseään ruokkivana ”maan tapana”. Aamen.
Eläköityneet tuomarit (jo systeemiltä turvassa) saattavat kirjoittaa oikeuslaitoksen ongelmista, kuten muutamia kirjoituksia on ollut lehdissä mutta esim. oikeuslaitos puolustautuu vaikenemalla. Lakaistaan ongelma maton alle niin kyllä kansa unohtaa.
Olen joskus kirjoittanut kuvainnollisesti, että Italiassa tuomarin ampuu mafia mutta Suomessa homman hoitaa toinen tuomari.
Jatkuu seuraavassa kommentissa...
Suomea nakertaa rakenteellinen korruptio osa 3.
@Hannu_Kuukkanen
11. marraskuuta 2016 kello 10.02.13
Palaan tässä lopuksi lyhyesti vielä Suomen Kuvalehden 29/16 ”Virhe” artikkeliin.
Artikkelissa valotetaan neljän väärän tuomion taustaa ja siinä on muutama erittäin huomionarvoinen lausunto:
Rikosasianajaja Markku Fredman: ”Suurin osa syytteistä menee tuomioistuimissa rutiininomaisesti läpi. Se voi synnyttää tuomareille psykoloogisen harhan, että syytteessä esitetty kuvaus tapahtumista pitää paikkansa.”
Tapio Rasilan pro gradu: (hän kävi)… ”-työtään varten, läpi kaikki korkeimman oikeuden purkupäätökset kymmenen vuoden ajalta. Sinä aikana purettiin kuusi tuomiota. Tuomituista viisi todettiin uudessa oikeudenkäynnissä syyttömiksi.”
Fredman jatkaa: ”Todennäköisesti vääriä tuomioita langetetaan kuitenkin jonkin verran enemmän. Kaikki eivät onnistu saamaan purkua. Se on hankala prosessi.”
Tämä esille tuotu purettujen tuomioiden määrä on vähäinen, se on totta mutta kuinka monta tuomiota on kääntynyt kokonaan toiseen suuntaan tai jäänyt purkamatta? Kuinka moni väärä tuomio pyritään tehokkaasti peittelemään, koska väärä tuomio sisältää vaikutusvaltaisten (poliittisten) henkilöiden painostusta tai oikeuslaitokselle muuta häpeällistä hyvävelitoimintaa. Tätä gradu eikä artikkelikaan kerro.
Verkosta kerättyjä muutamia yleispoliittisiin päätöksiin, julkistalouden päätöksiin ja oikeudenpäätöksiin vinouttavasti vaikuttavia asioita ja verkostoja
@Hannu_Kuukkanen
11. marraskuuta 2016 kello 10.07.44
www.hs.fi/paakirjoitukset/a136720966831330.4.2013 - ”Vielä 1950–1960-luvuilla Keskiviikkokerhon vaikutusvalta oli suuri. ... Elinvoimasta kertoo se, että kerho hankkii jatkuvasti uusia jäseniä ”
Tunnetuin Nopsasen maalauksista oli 1950-luvulla maalattu Keskiviikkokerho,
HS Kotimaa 1.5.2013
Suomi on miesten kerhojen maa
Korruptiotutkijan mukaan herrakerhot kuvastavat hyvin, ketkä kuuluvat eliittiin
Toimittaja Elina Grundström nimitti vain miesjäseniä hyväksyvää päättäjien Keskiviikkokerhoa kehityksen tulpaksi.
Suomalainen klubi, Pörssiklubi, Svenska Klubben, Handelsgillet. Naisilta kiellettyjen herraklubien Suomi ei ole kadonnut mihinkään. Omissa ravintolatiloissaan toimivien klubien lisäksi pelkästään Helsingissä toimii koko joukko epävirallisempia miesjohtajien ryhmiä, kuten ravintola Savoyssa kokoontuva Läskisoosikerho.
Tai herrojen Keskiviikkokerho. Sitä toimittaja Elina Grundström nimitti tiistain Helsingin Sanomissa kehityksen tulpaksi, josta naisten lisäksi puuttuvat tuoreet näkökulmat.
Keskiviikkokerho on 1940-luvulla perustettu yhteiskunnallisten vaikuttajien klubi, jonka jäseniksi ei hyväksytä naisia. Noin sadan jäsenen joukkoon kuuluvat kaikki viime vuosikymmenten pääministerit – keskustan Anneli Jäätteenmäkeä ja Mari Kiviniemeä lukuun ottamatta.
Klubin puheenjohtaja on Johannes Koroma, Elinkeinoelämän keskusliiton edeltäjän Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja.
"Grundströmin kirjoituksessa on sellainen erikoinen piirre, että kirjoittaja näyttää toivovan, että Keskiviikkokerho tekisi yhteiskunnallisia päätöksiä, kuten se teki 1960-luvulla, muodostaisi yhteiskunnallista konsensusta maan talouspoliittisesta ja poliittisesta linjasta", Koroma hämmästelee.
"Se on vanhanaikainen ajatus, nykyisin on parlamentarismin annettava hoitaa tehtävänsä. Poliittisen linjan muodostamisessa Keskiviikkokerho ei ole merkittävä tekijä, se on aikansa tuote."
Koroman mukaan kerho perustettiin sodan aikana ja sen jälkeen muodostuneen niin sanotun aseveliakselin tarpeisiin eli foorumiksi, jossa työnantaja- ja työntekijäpuolet saattoivat keskustella epävirallisesti talouspoliittisista ratkaisuista.
"Jälleenrakentaminen oli saatava käyntiin, mutta työntekijöillä ja työnantajilla ei ollut virallisia tapaamismahdollisuuksia eikä maassa ollut mitään keskustelukulttuuria", Koroma sanoo.
"Ay-liikkeen ja työnantajien edustajien oli saatava puitteet esittää näkemyksiään ilman, että niitä käsiteltiin julkisuudessa. Nykyisin on tuponeuvottelut ja hallitusneuvottelut, eikä seuraa tähän tehtävään tarvita."
Jatkuu seuraavassa kommentissa...
Verkosta kerättyjä muutamia yleispoliittisiin päätöksiin, julkistalouden päätöksiin ja oikeudenpäätöksiin vinouttavasti vaikuttavia asioita ja verkostoja osa 2.
@Hannu_Kuukkanen
11. marraskuuta 2016 kello 10.10.41
Naisia ei Koroman mukaan koskaan edes harkittu keskiviikkokerhon jäseniksi.
"Kukaan ei ole sellaista esittänyt. On kunnioitettu perinteitä."
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) avaisi Keskiviikkokerhon myös naisille, vaikka kerholla ei hänen mukaansa olekaan nykyään vaikutusvaltaa.
"Minusta Koroma puheenjohtajana tekisi oivan ratkaisun, jos hän toivottaisi Elina Grundströmin elinikäisjäseneksi ja siis myös naiset mukaan", Heinäluoma sanoi HS:lle tiistaina.
Herrakerhojen naisille antamat porttikiellot voi kuitata historian jäänteiksi. Toisaalta esimerkiksi kansainvälisten vaikuttajien Bilderberg-klubi on hyvin miesvoittoinen, vaikka naisiakin mukaan hyväksytään. Suomalaisien osallistujien luettelo on kymmenien nimien mittainen, mutta mukaan mahtuu vain kolme naista: Suomen Pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen, tohtori Teija Tiilikainen ja ministeri Jutta Urpilainen.
"Herrakerhot kuvastavat hyvin, ketkä kuuluvat eliittiin", sanoo Hyvä veli -verkostojen olemusta selvittänyt tutkija Venla Mäntysalo Vaasan yliopistosta. "Hyvä veli -verkostolla on syystäkin tämä nimi, naisia kuuluu harvoin näihin verkostoihin."
Verkostot sinänsä eivät saa tutkijan tuomiota.
"Kysymys kuuluu, ovatko ne korruptoituneita tai epäeettisiä, käytetäänkö niitä hyväksi ajettaessa yksityistä etua julkisen edun kustannuksella, ovatko ne suljettuja, ja miten toimintakykyisiä ne ovat."
https://suomi2017.wordpress.com/tag/vaasan-yliopisto-ari-salminen-ja-venla-mantysalo-epaeettisesta-tuomittavaan-korruptio-ja-hyva-veli-verkostot-suomessa/
Avainsana-arkisto: Vaasan yliopisto Ari Salminen ja Venla Mäntysalo Epäeettisestä tuomittavaan korruptio ja hyvä veli – verkostot Suomessa
Nallen enkelit
Julkaistu maaliskuu 1, 2013 by Suomi 2017 - Suomi 2.0
Voisiko olla niin, että vaalirahoitusilmoituksesta voi lukea ennusteen, minne politiikassa toimiva kansanedustaja tai meppi tulee suuntaamaan tarmonsa? Jos vaalirahoittajat eivät ole avoimesti esillä, niin onhan arviointi tietysti vaikeaa, kuten on ollut myös kokoomuksen ministeri Stubbin meppiajasta alkaneen nousukiidon takana olevien …
Itse en usko salaliittoihin, vaan silmiemme edessä jatkuviin ja jatkuvasti muotoaan muuttaviin avoliittoihin. Yli ikä-, puolue-, aate- ja varallisuusrajojen toimivina.
* * * *
”Suomen kohdalla institutionaalinen korruptio on tunnistettavissa monissa tilanteissa….
Näistä mainittakoon lyhyesti päätöksenteon tuplaroolit (useita päätöksentekoasemia, joista koituu jääviysongelmia), ristikkäinen hallinto (hallituspaikkoja toistensa yritysten johdossa), sekä sen kaltainen lainsäädännön valmistelu, jossa kuullaan vain tiettyjä sidosryhmiä. Yhteys hyvä veli – verkostoihin syntyy näiden korruptiotilanteiden kautta.”
Lähde: Vaasan yliopiston julkaisuja – Selvityksiä ja raportteja 182
> .pdf-versio ladattavissa – http://www.uva.fi/fi/research/publications/ord
– Ari Salminen ja Venla Mäntysalo ”Epäeettisestä tuomittavaan: korruptio ja hyvä veli – verkostot Suomessa”
* * * *
Jatkuu seuraavassa kommentiissa...
Verkosta kerättyjä muutamia yleispoliittisiin päätöksiin, julkistalouden päätöksiin ja oikeudenpäätöksiin vinouttavasti vaikuttavia asioita ja verkostoja osa 3.
@Hannu_Kuukkanen
11. marraskuuta 2016 kello 10.15.05
Joku saattaa ihmetellä otsikkoani ”Nallen enkelit”?!
Tämän ”Nallen enkelit” artikkelin jatko-osa voisi; sukupuolijaon mukaan raportoituna, olla hyvin ”Nallen mörököllit”. Hyvä uutisia numero 23 esitteli heistä yhden tunnetuimmista. Vakuutusalaan ja rkp:een liittyvänä.
* * * *
Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi kuuluu siihen isoon joukkoon poliitikkoja, joka on todennäköisesti ostettu jo varhaisessa vaiheessa finanssialan vaikutuspiiriin… Eikä siinä mitään. Näinhän ammattilaisuuteen tähtäävässä urheilussakin toimitaan.
”Haluatko miljonääriksi?” – kysymys saattaa kuulostaa tässä yhteydessä kliseeltä. Vaan, jos sen esittää nuorelle lupaukselle Wahlroosin Björn? Ja täsmentää perään ”..siis euromiljonääriksi…”
Mikä parasta.
Tuolloin voimassa ollut laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta 414/2000 sallii edelleen:
* takautuvan vaalirahoittajien nimeämisen.
* ilman keinotekoisia eurorajoja.
* ilman sanktioita.
Nerokkaasti laadittu laki Finlexissä.
* * * *
Vieläkö muistatte, mitä tapahtui vaalirahoituksen avoimuuden suhteen eurovaaleissa vuonna 2009?
– Eurovaalit 2009 ja avaamattomat vaalirahoitusilmoitukset –
* * * *
Sitten huomioita Helsingin Sanomien 24.2.2013 juttuihin.
Toimittajana Anni Lassila
”EU eksyi ladulta”
Piia Noora Kauppi huomasi Brysselistä palattuaan, miten kuplassa EU:ssa eletään
”Mikä järki pankkiverossa oikein oli?”
Tänä keväänä Kauppi tekee uuden aluevaltauksen, kun metsäyhtiö UPM:n yhtiökokous valinnee hänet yhtiön hallitukseen. Valinnan takana on hallituksen puheenjohtaja Björn ”Nalle” Wahlroos, joka on myös Sammon ja Nordean ja hallitusten puheenjohtaja.
Eikö ole hankalaa olla näin selkeästi Wahlroosin tallissa, kun pitäisi edustaa koko alaa tasapuolisesti?
Kauppi ei näe ongelmaa: ”Totta kai hänellä on nimitysvaliokunnan puheenjohtajana ollut paljon valtaa tässä. Mutta ei hän ei valintaa ole yksin tehnyt ja FK:n hallitus on tämän hyväksynyt.”
Wahlroos on Kaupin mukaan jo pitkään ollut hänen läheinen keskustelukumppaninsa.
”Sekä poliitikkoaikanani, että nyt Nalle kuuluu niihin henkilöihin, joiden kanssa käyn säännöllisesti keskustelua ja erilaisia tausta-ajattelupalvereita. Minusta hän on ajatusten sparraajana yksinkertaisesti aivan korvaamaton Suomessa.
Kenenkään muun kanssa ei voi käydä sillä tasolla keskustelua kuin Nallen kanssa.”
Kauppi ei vaikuta olevan ainoastaan "enkeli" vaan jopa Nallen oikea käsi.
* * * *
Ihan hyvä kuulla tuntoja finanssialan ehdottomalta huipulta. Toivottavasti siellä aletaan olla jo valmiita avaamaan Suomen finanssialan lähihistoria?
Tästä linkistä (http://valtuustoaloite.blogspot.fi/2013/02/valtiopetoson-tosiasia-suomen.html) Erkki Ahon, 9.3.2013, julkaisemaan katsaukseen Suomen 1990-luvun pankkikriisistä.
Vaan voisiko EU:sta olla apua myös suomalaiselle vakuutusalalle?
Ensi alkuun lakisääteisesti vakuutettujen oikeusturvan ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta.
* * * *
Jatkuu seuraavassa kommentissa...
Verkosta kerättyjä muutamia yleispoliittisiin päätöksiin, julkistalouden päätöksiin ja oikeudenpäätöksiin vinouttavasti vaikuttavia asioita ja verkostoja osa 4.
@Hannu_Kuukkanen
11. marraskuuta 2016 kello 10.18.38
Lakisääteinen tapaturmavakuutus
Vakuutusmaksut 700 miljoonaa Euroa
Vakuutuskorvaukset 400 miljoonaa Euroa
Kulut 40 miljoonaa Euroa
Lähde: MOT – Törmäys ja tyrmäys 23.8.2010 klo 20:00 TV1
Eli puhdas ja täysin riskitön voitto on vakuutusyhtiöille 260 miljoonaa euroa! Siis yhdessä vuodessa ja kate eli voittoprosentti on huikeat 37 prosenttia liikevaihdosta!
Paljonko tästä meni bonuksina tekijöiden taskuihin, entä muualle?
* * * * * * * * *
Tiesitkö jo seuraavan?
– Lakisääteisellä tapaturmaeläkkeellä olevien määrästä –
* * * * * * * * *
lauantaina, joulukuuta 01, 2012
– Vakuutuslääketiede kaikille tutuksi! –
”Vakuutuslääketieteen tiimoilta on hyvä saada nämä kolme perusasiaa selville. Mitä tarkoittaa eri osapuolten välillä vakuutuslääketieteestä ja vakuutuslääkäreistä puhuttaessa seuraavat termit:
1. avoimuus
2. läpinäkyvyys
3. rehellisyys
Ilman yhdenmukaista ymmärrystä ko. asioista; ministeri Risikon käynnistymä > vakuutuslääkärijärjestelmän läpivalaisu – uhkaa muuten jäädä pahasti torsoksi.
Vakuutuslääketiede ja vakuutuslääketieteellinen arvio ovat keskeisimmät toimintainstrumentit vakuutuslääkärien ja vakuutuslakimiesten toiminnassa.”
* * * * *
(Vuonna 2016 paletti on jo hieman muuttunut)
Tiesittekö, että tällä hetkellä vakuutusalaa koskevan asiakokonaisuuden päällä on vahva naisedustus. Joten on mielenkiintoista nähdä, että ovatko he kaikki; Finanssialan keskusliiton toimitusjohtajan, Piia-Noora Kaupin tapaan Nallen enkeleitä?
Sosiaali- ja terveysministeriö, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Sosiaali- ja terveysministeriö, Pia Pohja, valtiosihteeri
Sosiaali- ja terveysministeriö, Outi Antila ylijohtaja, vakuutusosasto
Sosiaali- ja terveysministeriö, Päivi Sillanaukee, kansliapäällikkö
Oikeusministeriö, Anna-Maja Henriksson, oikeusministeri
Oikeusministeriö, Tiina Astola, kansliapäällikkö
Työeläkevakuuttajat ry, Tela Suvi-Anne Siimes, toimitusjohtaja
Kansaneläkelaitos, Liisa Hyssälä, pääjohtaja
Finanssivalvonta, Anneli Tuominen, johtaja
KKO, Pauliine Koskelo, presidentti
EIT, Päivi Hirvelä, Suomen ihmisoikeustuomari
Eduskunnan ihmisoikeuskeskus, Sirpa Rautio, johtaja
Myös eduskunnan apulaisoikeusmiehenä toimiva Maija Sakslin tuntee alueen vuosikymmeniä jatkuneet ongelmat erityisen hyvin. Hän on myös jäsenenä, vuosiksi 2012 – 2016, valitussa ihmisoikeusvaltuuskunnassa.
Tosin Sakslinin (Kelan tutkijana) 10 vuotta sitten eli vuonna 2003 vakuutusoikeudessa havaitsemat epäkohdat ja perustuslain vastaisuudet eivät ole vieläkään korjaantuneet.
* * * *
Joten on mielenkiintoista seurata ovatko kaikki edellä mainitut, avainasemassa olevat naiset, sokeita lakisääteisessä vakuutus-ja sosiaaliturvassa pitkään tiedossa olleille epäkohdille ja perustuslain vastaisuuksille?
Ja katsovatko hekin maailmaa vain Wahlroosin Björnin tarkoittamalla tavalla?
* * * *
Eikä tässä mitään. Jospa me jonain päivänä saamme tietää seuraavia asioita. Myös finanssialasta.
Jatkuu seuraavassa kommentissa...
Verkosta kerättyjä muutamia yleispoliittisiin päätöksiin, julkistalouden päätöksiin ja oikeudenpäätöksiin vinouttavasti vaikuttavia asioita ja verkostoja osa 5.
@Hannu_Kuukkanen
11. marraskuuta 2016 kello 10.23.27
Ketkä Suomea todellisuudessa johtavat ja hallitsevat?
Minkälaisen keinovalikoiman ja ihmistyyppivalikoiman johdolla.
* * * *
Iltalehti 19.2.2013 – Toimittajat Juha Ristamäki ja Sara Keskinarkaus
Sisäpiiriläinen kertoo – Miljoonien rahavirrat puolueille
”Kahvirahojen” lisäksi keskusliitto ohjaili elinkeinoelämän patruunoiden ohjeistuksen mukaan jättimäisiä tukisummia.
– Eteläranta päätti, että vakuutusbranssi maksaa vaikka miljoona markkaa jokaiselle puolueelle ja pankit maksavat toisen miljoonan. Se koordinoitiin Etelärannassa ja mulle joka olin hallintojohtaja, sanottiin, että hoida se. Minä panin kepulle, demareille ja niin edelleen, rahat menemään. Ne rahat kerättiin sitten vakuutusyhtiöiltä, Heikkinen kertoo.
Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.
Sitä vastaan Vakuutusyhtiöiden keskusliitto pääsi vaikuttamaan vakuutusasioita koskevaan lainsäädäntöön.
* * * *
Totta vai tarua?
Kokonaisvaikutuksiltaan ehkä kaikista härskein lakipaketti löytyy tästä linkistä (http://ajankuva.blogspot.fi/2007/07/yhteenvetoa-nelikantaisesta.html) Tunnetaan nimellä kahden lääkärin loukku, jonka purkaminen tulee olla ministeri Risikon vakuutuslääkärityöryhmän ensimmäinen ja kiireellisin tehtävä.
* * * *
Harmaata hallintoa ei voida mielestäni Suomesta poistaa, jollei sen olemassa oloa ensin tunnusteta. Avainsanoja ovat edelleen korporativismi ja apparatsikki. Yli puolue-, aate- ja varallisuusrajojen.
Syksyn 2012 Ryhmäteatterin Eduskunta 2 – dokumenttinäytelmä oli historiallinen, koska siinä lähestyttiin ensi kertaa nimin ja kuvin vallan todellisia ytimiä.
* * * *
Toivottavasti saamme; taas pian, kiittää esimerkiksi Hymy – lehteä rohkeudesta nostaa yksi vakaan vaikenemisen kokonaisuus esiin. Edes hetkellisesti. Kuten tässä alla olevasta kuvakoosteesta. Ministeriöitä koskien. (vuodelta 2011)
– Tästä linkistä Suomi 2017 kuvakoosteeseen vakuutusalasta –
https://suomi2017.files.wordpress.com/2011/03/maan-tapa-ja-voideltu-valta_2011.jp
Rakenteista korruptiota vaiko ei?
@Hannu_Kuukkanen
18. tammikuuta 2017 kello 12.00.24
Mari Puoskari, Helsingin valtuuston pj. on siirtymässä Pöyrylle johtotehtäviin. En ihmettele lainkaan vihreiden suosiota rakennuttajien maailmassa.
Vihreiden Anni Sinnemäki keulilla, on ollut rakentamassa Helsingin keskuspuistoa ja viheralueita, eli varanneet, Kokoomuksen edustuksen kanssa yhteistyössä, siunaamallaan yleiskaavalla erinomaista tonttimaata rakennuttajille ja nimenomaan infrarakentamiselle (uusia infrattomia alueita). Keskuspuiston laitamaat ovat pienin alue, eikä suurin infrabusiness mutta muita laajempia kaupungin viheralueita on kaavoitettu rakennusmaaksi esim. Laajasalossa ja Vartiosaaressa. Infraa ja rakentamista tarvitaan ja runsaasti (Vihreät tosin vastustivat Vartiosaaren rakentamista linjastaan poiketen, miksi ihmeessä?).
Anni puolestaan. on menossa palkintopallille vihreiden pormestariehdokkaana. Jos hänet valitaan ehdokkaaksi, kuten uskon, katsotaan miten hän saa Kokoomuksen kannatuksen pallilleen. Jos Annista tulee pormestari, kyseessä alkaa olla aika selkeä rakenteisen korruption syy ja seuraus (palvelus ja palkinto) tilanne, kompetenssi (koulutus, kokemus) Annilla ei tuohon tehtävään riitä. Sulle mulle lehmäkaupat alkavat muuttua taloudelliseksi hyödyksi. Katsellaan ja ihmetellään.
Mitä Pöyry tekee. Leike Pöyryn sivuilta:
---------------------------
• Väyläinfra
• Vesi- ja jätehuolto
• Rakennukset ja rakenteet
• Ympäristö
Pöyryltä saat laajat suunnittelu- ja konsultointipalvelut väyläinfran, vesi- ja jätehuollon sekä rakentamisen projekteihin. Palvelemme näillä toimialoilla pääosin paikallisin resurssein.
---------------------------
Hannu Kuukkanen
4. elokuuta 2017 kello 13.05.20
Nythän on jo selvinnyt, että Anni on apulaispormestari ja saa jatkaa Helsingin kaavoituksen vetäjänä. Jos hyvät veljet ovat todenneet, että Anni kaavoittaa arvokasta kulttuurimaapohjaa ja puistot kerrostaloiksi ihan ilman omantunnontuskia, hänhän saa jatkaa virassaan. Ihmisten hyvinvointi betonislummeissa ei paina Annin vaa'assa jos jokin rakennuskelvoton kosteikko saadaan muualla näennäisesti suojeltua (viittaan Sipoon Karhusaareen, eihän Sipoolta vietyyn kosteaan savimaahan saada edes metroa rakennettua).
Onnitteluni Annille.
HS 19.1.2017 Jättimäinen korruptioepäily
@Hannu_Kuukkanen
19. tammikuuta 2017 kello 10.51.12
Nyt oli kyseessä opetusviraston laitehankinnat. Selvää rahaa on kadonnut taskuihin. ”Useiden miljoonien eurojen taloudellinen hyöty”.
Tuntuu siltä, että ajan kuluessa petosten summat kertautuvat, kun luulisi valvonnan tehostuva, eikä tällaisia pitkäkestoisia välistävetoja uskoisi pääsevän enää tapahtumaan. Onko mitään opittu vuosien saatossa?
Aarnio jutussa tapahtui samaa ja lisäksi poliisijohdon henkilö oli päävastuullinen.
Hesari listaa muita:
Kätilöopisto -300 miljoonaa markkaa, Aarre Simonen ja Teora. Ministereitä ja virkamiehiä oli sekaantunut rahansiirtoihin konkurssikypsälle yritykselle. Kätilöopiston rakennustoimikunta sai sopuhintaisia asuntoja vastineeksi.
Metrojupakka: Teuvo Aura, Unto Valtanen ja metrotoimikunta. Kyseessä oli lahjusvaade Siemenisiltä.
Naurissaaren kaavan lahjusjupakka -30.000 markkaa (yksi vähäisimpiä hyötyjä mutta poliitikot käyttivät väärin kaavoitusvaltaansa ja ottivat vastaan rahalahjuksen joka kulkeutui SKDL:n Helsingin piirille, ei suoraan omaan taskuun).
Helsingin veden toimitusjohtajan talourakat -35.000 euroa (ei edelleenkään kovin suuri taloudellinen hyöty mutta jälleen virka-aseman väärinkäytös), Helsingin kaupungin projektijohtajan lahjus, petos ja rahanpesu jupakka, virka-aseman väärinkäyttö.
Alkaisiko Suomessakin pikku hiljaa silmät aueta ja yhteiskunnan päättäjien toimien valvonta valpastua?
Ihmetellä sopii myös, lähes poikkeuksetta, uusien kunnallisten urakoiden loppulaskujen kertautuminen. Yksi ilmeinen syy on tietysti, että kustannusarviot aliarvioidaan jotta hanke saadaan menemään läpi. Tällaista syytä ei tulisi hyväksyä. Eikö suurista hankkeista ole aiheellista tehdä rinnakkaisia kustannusarvioita eri tahoilla samoilla lähtötiedoilla ja joiden perusteita ja loppusummia on asiallista vertailla ennen päätöstä.
Taustalle tulee vääjäämätön epäilys siitä, että jotain ”suurta” olisi poliitikkojen syytä saada virkakaudellaan aikaan, jotta he voivat jälkipolville todistaa olleensa merkittäviä vaikuttajia. Veronmaksajat maksavat nämä muistomerkkien jälkilaskut ja kuntatalouden kurjistumiseen syyttömiä esim. sairaanhoitajia ja muuta sosiaalitoimen miehiä ja naisia erotetaan. Nämä tehtävät olisivat huomattavasti tärkeämpiä, kuin metro tai silta tai kelvottomien, tehtäviään hoitamattomien kunnallisvirkamiesten pallit. Miten luulette käyvän Kruunusiltojen kustannusarviolle siltojen toteutuessa?
Hesarin artikkeli kertoo selvästä korruptiosta mutta vastaavaa taloudellisten etujen siirtoa ja manipulointia tapahtuu myös piilokorruption puolella eli ns. rakenteellisen korruption piirissä. Missä selvä raha ei sellaisenaan liiku, olisi kiinnitettävä huomiota syy-yhteyksiin ja verkostoihin taloudellisesti merkittävien tapahtumien välillä. Kuka hyötyikään mitä ja mistä ja mistä taustasyystä ja mikä taustaverkosto asiaan oli vaikuttamassa?
Virkamiesten poliittiset nimitykset
@Hannu_Kuukkanen
19. tammikuuta 2017 kello 10.55.54
Virkamiesten poliittiset sidonnaisuudet (ilman jäsenkirjaakin) on usein tiedossa mutta heidän muita ”seurojaan ja klubejaan” ei aina tiedetä. Täydellinen avoimuus olisi paikallaan kunnallisia virkoja täytettäessä ja eritoten, mitä vaikutusvaltaisempaa postia ollaan täyttämässä, sitä tiukempi seulan tulisi olla. Nyt näyttää jäsenkirja tai poliittinen suuntautuminen olevan koulutusta, kokemusta (pätevyyttä) merkittävämpi tekijä. Pallille pitää saada ”meidän mies” ja mieluummin, mitä ”kesympi”, sitä parempi. Kunnon ”virkamies-buudeli” joka tanssii kun käsketään. Nainenkin kelpaa jos täyttää edellisen lauseen "virkamiesvaatimukset".
Yhdenlainen kokemus
Viranomainen
20. tammikuuta 2017 kello 10.18.09
Tämän hankkeen kuvauksessa esitetään väite siitä, että rakenteellisen korruption ilmiö on vallalla kaikissa julkishallinnon toimissa.
Pidän väitettä panettelevana.
Toimin palotarkastajana. En ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa päätöksentekooni olisi yritetty vaikuttaa asiattomasti muiden virkamiesten, esimiesten tai kollegoideni taholta. Ja jos olen saanut tarkastuskohteeksi kiinteistön, joka liittyy jollain tavalla lähipiiriini, harrastuksiini tai ajankäyttööni, olen vaihtanut kohdetta jonkun muun tarkastajan kanssa. (Pienellä paikkakunnalla tämä ei välttämättä onnistu.)
Päätöksentekooni ei ole koskaan yritetty myöskään asiakkaiden toimesta vaikuttaa arveluttavilla keinoilla; syyttelyä ja esimiehen nimen pyytämistä lukuunottamatta. Normaalin työpaikkaruuan, kahvin tai teen olen ottanut tarjoiluna vastaan, jos sitä on tarjottu tarkastuksen yhteydessä. Pidän tätä asiallisena kohteliaisuutena.
Herrakerhoja on, niitä pitääkin olla. Päätöksenteosta ei tule mitään, jos kukaan ei tunne toisiaan.
Poliittisia valintoja on - ei siitä tule mitään, jos hommiin otetaan aina vain paperipätevin. Osaaminen tulee ilman muuta olla riittävä tehtävän hoitamiseen, mutta pitää olla näyttöä myös siitä, että henkilön kanssa pystyy tekemään töitä. Näitä paperipätevinä valittuja ja luonteen paljastuttua (vasta koeajan jälkeen) syrjään siirrettyjä narsisteja on kaikissa työyhteisöissä ihan tarpeeksi.
Korruptio on poistettava, lahjonta, väärien palvelusten teko ja päätöksenteon vääristäminen omaa etua hankkiakseen eivät kuulu virkatöihin. Kaiken viranomaistoiminnan leimaaminen korruptiota harjoittavaksi, on kuitenkin leimaavaa ja arjen käytännöstä kaukana olevaa panettelua.
(Arkityö on opettanut, että pelkkää omaa etua hakevat tarttuvat tukevasti jokaiseen oljenkorteen. Hankkeen tekstit tuntuvat olevan irrallaan kokemastani todellisuudesta, enkä toimi tässä myöskään talon virallisena edustajana, joten käytän nimimerkkiä.)
Hannu Kuukkanen
8. helmikuuta 2017 kello 9.36.07
Lainaus:
(Arkityö on opettanut, että pelkkää omaa etua hakevat tarttuvat tukevasti jokaiseen oljenkorteen. Hankkeen tekstit tuntuvat olevan irrallaan kokemastani todellisuudesta, enkä toimi tässä myöskään talon virallisena edustajana, joten käytän nimimerkkiä.)
Minä kirjoitan avoimesti omalla nimelläni, koska jokaiselle väitteelleni löytyy tausta-aineisto. En kirjoita mielipiteitäni. Olen syvästi kiinni arjen todellisuudessa ja erittäin huolestunut Suomessa vallitsevasta "maan tavasta" joka sivuuttaa lain. Toivottavasti olet lukenut koko tekstin ja käynyt myös lukemassa erään konkreettisen tapauksen historian joka on dokumentteineen saanut minut takajaloilleni. Ei näin pitäisi voida Suoemssa, oikeusvaltiossa tuomita ketään. Taustalla ei ole salaliittoteoria vaan hyväveliverkoston käytännön raadollinen esimerkki.
http://etelatuonti.fi/OIKEUS/
Kannattaa mennä alalaidasta suoraan hakemistoon jossa dokumentit on listattu aikajärjestyksessä. Takaan, että kauhukokemusta riittää pitkäksi aikaa ja kaikki ihan realitodellisuudesta kertovaa ja oikeustieteiden professorien lausunnoin vahvistettua faktaa.
Yksi henkilö on elänyt tällaista todellisuutta 38 vuotta ja menettänyt rahan lisäksi myös terveytensä.
On heikoissa kantimissa Suomen demokratia. Alle 200 000 €
tupuliina48
21. tammikuuta 2017 kello 17.35.27
Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland on suomalainen vuonna 2002 perustettu säätiö.[1] Sen päätoimiala on palvella tutkimusta ja kulttuuria.[2] Käytännössä säätiön pääasiallinen tehtävä oli ohjata rahoitusta Ruotsalaiselle kansanpuolueelle (RKP) Säätiö on jakanut kaikissa vaaleissa merkittäviä summia kaikkien puolueiden ehdokkaille, jotka ovat lupautuneet eduskunnassa toimimaan Suomen 2-kielisyyden puolesta ja luvanneet kannattaa pakkoruotsia. Siis luvanneet toimia toisen puolueen, rkp eduksi, äänestäjiään vastaan !!! Tällaisia uutisia saamme jatkuvasti lukea ”maailman vähiten korruptoituneessa maassa”.
Missä tahansa muussa maassa tämäkin "vaalituki" olisi päivänselvää poliitikkojen lahjontaa. Ei mikään ihme että pakkoruotsi on ja pysyy, kun sitä kannattaville heitellään tuhansia euroja "tukea"... Mutta ruotsinkieliset ovat tehneet siitä LAILLISTA
Säätiörahaa ei lasketa Suomessa korruptioksi, koska sitä jaetaan vain hyviin tarkoituksiin, ja tarkoituksen hyvyyden määrittävät säätiöt itse. Jos laskettaisiin, voisi unohtaa kärkisijat korruptoitumattomuustilastoissa. Suomenruotsalaisuutta yllä pitävä korruptio ja hyväveliverkosto ovat niin pitkäikäisiä ja pinttyneitä, että niitä voi pitää osana suomalaista kulttuuria. Ehkä siksi niitä pitää suojella?
Eduskuntavaalit 2015
Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland -säätiö tuki v. 2015 eduskuntavaaleissa IltaSanomien selvityksen mukaan
Petteri Orpo (kok), 4 000 euroa
Silvia Modig (vas) 3 000 euroa
Pekka Haavisto (vihr) 2 000 euroa
Sari Sarkomaa (kok) 3 000 euroa
Hjallis Harkimo (kok) 3 400 euroa
Timo Heinonen (kok) 3 000 euroa
Anna-Mari Virolainen (kok) 3 100 euroa
Kimmo Sasi (kok) 6 000 euroa
RKP: seuraavat saivat 6000 eur. kukin:
- Eva Biaudet. ( Biaudet sai myös toiselta ruotsalaiselta säätiöltä 6000 euroa). Anders Adlercreutz , Thomas Blomqvist, Mikaela Nylander, Anna-maja henriksson, Mats Nylund, Joakim Strand, Marcus Rantala.
RKPn säätiöt lähettää kansanedustajille voitelurahaa myös pyytämättä http://hbl.fi/nyheter/2015-03-21/738331 (1300 eur)
Vihreät: Maria Vuorelma, Saara Ilvessalo, Aki Korpela, Teppo Heiskanen, Joakim Lybeck ja Minna Sorsa.
Vasemmistoliitto: Li Andersson, Dan Koivulaakso ja Silvia Modig.
Keskusta: Lauri Kontro ja Laura Kolbe.
Kokoomus: Kimmo Sasi, Harry Harkimo ja Joel Harkimo.
SDP: Mikael Moberg, Kyösti Kurvinen, Anette Karlsson
RKP: Eva Biaudet,Marcus Rantala,Anna-Maja Henriksson, Anders Adlercreutz,Björn Månsson, Stefan Wallin,jne.
Loka-Laitinen kyseli kokoomuksen saaman 400.000 euron vaalituesta vuoden 2006 presidentinvaaliin. Jostain syystä kokoomus ei halua avautua.
Presidentin vaaleissa 2012 säätiö lahjoitti 300 000 euroa Eva Biaudetin ja 26 000 euroa Paavo Lipposen kampanjoihin ennakkoilmoitusten mukaan.
Ruotsalaiselta investointipankki Öhman:lta on maksettu vaalitukea 8.000 eur mm. Jan Vapaavuorelle ja Jyri Häkämiehelle
Näillä rahoilla ostetaan valtaa----
Korjausrakentaminen
Läheltä asiaa seurannut
23. tammikuuta 2017 kello 11.33.59
Ehkä räikein korruptio mikä suoraan näkyy kansalaisille,
Isännöitsijän teettämä remontti asunto osake huoneistossa saattaa maksaa
jopa puolet enemmän kuin jos osakas teettäisi remontin itse tilaamalla.
Ja tässä ei vielä ole huomioitu kotitalousvähennystä.
Myös isompien remonttien kilpailutus ja hintavalvonta on lähes mahdotonta
maallikko hallituksille.
Alueelliset erot hinnoissa ovat kohtuuttoman suuria.
Yksittäisen osakkaan on lähes mahdotonta vaikuttaa näihin hyvävelikuvioihin.
Bernerin malli loppui kuin kanan lento
@löysäkäyttäjä
24. tammikuuta 2017 kello 10.08.18
Kommentointikin on suljettu. Kyllä ministeriössä pantiin taas haisemaan tämän onnettoman hankkeen ajamiseen.
Korruptio olisi kyllä tulllut aikanaan ilmi.
tosiaan tiekaarihanke
ihmettelen
24. tammikuuta 2017 kello 12.07.43
Tieyhtiöhanke taitaa olla se viimeisin korruption ilmentymä. Taustalla vaikuttajia ja lobbareita.
Kuinka paljon suomalaiseen lainsäädäntöön liittyy vastaavaa toimintaa?
ihmettelen
10. helmikuuta 2017 kello 14.52.42
Nythän tarina jatkuu terrafame ihmeen muodossa. Kauppahan ei siis ole mikään kauppa, vaan ulkomainen rahoitusfirma on saatu lainoittamaan pientä summaa koko toiminnasta. Omistus on pilkottu pienempiin osiin ja tavallisen kansalaisen on hyvin vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa, mikä lieneekin nimenomaan tarkoitus.
Kaivos saastuttaa ympäristöä, eikä sillä ole koskaan ollut edellytyksiä tuottavaan toimintaan, eikä koskaan tule olemaankaan. On suorastaan käsittämätöntä, kuinka poliittinen päättäjä voi pelata veronmaksajien rahoilla finanssipelejänsä, kenenkään asiaan puuttumatta.
Onko oikeastaan mitään instanssia olemassa, joka voisi tutkia näitä toimia? Ei taida olla.
Hansel-kilpailutuksissa runsaasti veivauksia
Henrildo
25. tammikuuta 2017 kello 12.27.47
Olen kahdesti ollut vieressä kun julkisen kilpailutuksen painotuksia muokataan
jotain tiettyä osallistujaa suosivaksi.
Toisella kerralla aasialaista elektroniikkaa myytiin suomalaisilla logoilla, kun kilpailijalla oli tarjolla aasialaista elektroniikkaa amerikkalaisella logolla.
Toisella kertaa kotimainen tuotanto kilpaili Hollannin ja Caymansaarten kautta rahansa pyöräyttävän, kiinalaisia autonosia tarjoavan veroparatiisiyhtiön kautta.
Molemmissa ongelma oli kilpailutuksen ehtoja on muokattu kilpailijalle haitalliseksi. Ongelma on, että näin voidaan tehdä. Koko valtion hankintatoimen lopetus oli suuri-, ja hitmu kallis virhe, joka ruokkii korruptiota monella tasolla: toisaalta se madaltaa kynnystä, sillä hankintatoimessa on paljon pätemätöntä porukkaa. Toisaalta, se kuten Gigantissa olen kuullut tehtävän opetustoimen vierailujen yhteydessä, mahdollistaa hinnoilla kikkailun tilausten yhteydessä ja esimerkkitapausten osoittamalla tavalla ruokkii puutteellisia kilpailutuksia.
Koko hankintalaki on kuin kutsu korruptiolle. Se tulisi uudistaa ja valtion hankintakekus pitäisi pikimmiten pystyttää uudestaan. Pitäisi olla mahdollista suosia kotimaista ja saada poikkastua mm. It-hankintojen sikailut. Olen maksanut 2010-luvulla pelkistä potilastietojärjestelmistä yli kaksi tuhatta euroa. Pelkästään valtakunnallinen potilastietojärjestelmä maksoi yli tuhat euroa/kansalainen, kun se naapurimaassa oli 40e/kansalainen.
Tärkeää tietoa
Kansalainen, LUKEVA
30. tammikuuta 2017 kello 18.04.12
Oheisissa kirjoituksissa on sangen paljon totuutta. Ne jotka hluavat vilpin, kähminnän ja suhmuroinnin sekä hyväveliverkoston ja maantavan olevan heille ominaista toimintaa. Ovat demoratian "pettureita". Muistuu mieleen heti esim. asuntosäätiö (kepuliveivaus)
keinotekoinen kaksikielisyys ja pakkoruotsitus
axel olof freudenthal
3. maaliskuuta 2017 kello 17.33.49
hei : miksi media ( yle ja hs ) vaikenee ruotsin kielen aseman vahvistamisesta ja pakkoruotsittamisen lisääntymisestä viime vuosina .pakkoruotsittajat : folktinget ajatuahaut. magma svenska nu pohjola norden suru säätiöt ja kansalliskielistrategia .katso tuulevi.puheenvuoro.uusisuomi.fi ja rkp:n ja ajatush.magman suunnitelmia ruotsin kielen asemasta : stockholms universitet språkförsvaret sivusto startsida aktuellt tematisk arkiv finlandsvenskan . kiitos
Laamanni Eero Takkunen kertoo tuomarikunnasta.
@Hannu_Kuukkanen
7. huhtikuuta 2017 kello 18.08.59
Helsingin käräjäoikeuden eläkkeelle jäävä laamanni Eero Takkunen antaa suomalaisille tuomareille arvosanan.
(Julkaistu Helsingin Sanomissa 30.4.2015) Lainaukset Takkusen haastattelusta:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1430287204233
--
"Kahdeksan ja puoli. Ei kiitettävä, mutta korkea."
--
"Suomalaiset tuomarit ansaitsevat hyvän arvosanan. Sekä meidän talossamme että muualla on loistavia tuomareita, aivan uskomattoman tunnollisia ja fiksuja."
--
Takkusen mielipide on varmasti kohdallaan. Arvostan myös itse suomalaisia tuomareita ja heidän työskentelyään, jota olen päässyt seuraamaan lausunnonantajana ja asianosaisena. Pääosin tuomioistuimet toimivat tuomarin valan velvoituksen hyvin sisäistäen, oikeamielisesti.
En kuitenkaan voi vapautta kaikkia tuomareita tähän kiiteltyjen kastiin, kuten Takkunenkin jo tekstissä huomauttaa. Syitä virheellisiin päätöksiin voi olla useita joista ikävin on sosiaalinen korruptio, puoltavat "kaveruuspäätökset". Samoin Suomen lainsäädännössä on aukko nimeltä "tuomarin harkintavalta" joka vaikuttaa sivuuttavan lainkirjaimen (ihan selkeissä, harkitaa tarvitsemattomissakin tapauksissa, johon lakiteksti yltäisi aivan sellaisenaan). Tästä aukosta oikovat helposti ne "huonot tuomarit" jotka Takkusen arvosanaa pudottavat.
Oikeusvalvonta käyttää lisäksi vielä termiä "tuomarin laaja harkintavalta", jolloin sen ei tarvitse vaivautua etsimään syytä järjettömään oikeudenpäätökseen.
Tuomarin laajasta harkintavallasta
@Hannu_Kuukkanen
7. huhtikuuta 2017 kello 20.34.45
Odotin mielenkiinnolla mitä "Tuomioistuinten keskushallinon uudistaminen - Arviomuistio" työryhmä saisi aikaan ehdotuksinaan oikeusturvan parantamiseksi. Muistio oli pettymys. Se vaikutti, oikeusturvan osalta, lähinnä vastauskirjoitukselta YLEn taannoisiin tutkimuksiin oikeuslaitoksen toiminnan arvioinneista (asianajajakysely ja tuomarien osalta tehty vastaava kysely). "Koulutusta lisätään". Koulutus auttanee osaltaan mutta itse oikeusturvaan se on vain rikka rokassa jos oikeuslaitoksen moraalin tasoa ei saada nostettua, hyvien tuomareiden tasolle koko leveydeltä ja syvyydeltään. En pidä keskushallinon uudistusta ratkaisuna näihin vakaviin oikeusturvattomuusongelmiin. Keskushallinon uudistus saattaa jopa toimia oikeusturvan vastaisesti jos oikeuslaitos saa kaiken vallan omiin käsiinsä. Sitä on sillä jo nyt liiankin kanssa ja näyttää siltä, että tuomari ei tuomaria tuomitse (tai tuomiota pura uuteen käsittelyyn), vaikka selkeästi näkee tehtyjä virheitä päätöksissä.
Oikeusvalvonta voitaneen lopettaa tarpeettomana, koska se ei näytä toimivan kuten pitäisi, kansalaisen oikeusturvan takaajana. Siellä vedotaan liian herkästi juuri tuohon tuomarin harkintavaltaan, laikipykälien sijasta, osaamattomuuttaan tai muuten tarkoitushakuisesti.
Ehdotan myös, että "tuomarin harkintavalta" rajattaisiin käsittämään vain lakitekstin ulottumattomiin yltävät asiat. Nyt sitä käytetään tuomion kääntämiseen "sopivaksi". Tai parasta olisi poistaa koko "tuomarin harkintavalta" väärinkäytösten rajaamiseksi siltä osin. Aiheesta löytyy runsaasti keskustelua ja ikäviä kokemuksia verkosta.
mm. https://www.facebook.com/EettistenSaantojenValvontaRy/posts/643506562464051
Virkarikokset Suomessa
@Hannu_Kuukkanen
7. huhtikuuta 2017 kello 20.47.54
MTV uutiset kertoo aiheesta otsakkeella: Hyytävä raportti Suomesta: Korruptio saa rehottaa rauhassa. Linkki artikkeliin:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hyytava-raportti-suomesta-korruptio-saa-rehottaa-rauhassa/5198892
Julkaistu 24.06.2015 17:51
LYHYESTI TILASTOTIETOA uutisesta poimittuna:
...
Virkarikosepäilyjen määrä on kasvanut pitkään. Viime vuonna kirjattiin ennätykselliset
1 139 rikosta.
Virkarikoksista tehtiin kaikkiaan 469 rikosilmoitusta, kun vielä vuonna 2000 kirjattiin vain
156 rikosasiaa.
Korruptioraportin mukaan luottamusaseman väärinkäyttöepäilyjä kirjattiin kaikkiaan
37 rikosasiaa.
---
Miten vaikeaa on saada oikeaa tietoa Transparency Internationalin kansainvälisessä korruptiobarometrissa, suomalaisen virkakunnan korruptoituneisuudesta? Ei tarvitsisi kuin lukea suomalaista lehdistöä ja verkkouutisia ja -kirjoituksia. Alkaa epäilyttää, että korruptiotutkijat olisivat korruptuneita?
Mitä luulette tapahtuvan Sote-kähminnässä?
@Hannu_Kuukkanen
7. huhtikuuta 2017 kello 21.01.00
Seuraan todella mielenkiinnolla, mitä Soten toteutumisen aikoihin paljastuu (tai ei paljastu) ja kuka korruptoi ketä jotta palveluita saataisiin "järjesteltyä" oikeille toimijoille ja rahat piiloitettua suomalaisen verottajan ulottumattomiin ulkomaisille sisaryrityksille tai veroparatiisitileille.
Kaikissa tapauksissa asiakkaat tulevat kärsimään mutta sehän ei "Sote-ministereitä" enää kiinnosta.
Vaasan yliopiston piilokorruptiotutkimus
@Hannu_Kuukkanen
5. toukokuuta 2017 kello 9.22.05
Vaasan yliopisto teki viime vuonna piilokorruptiokyselytutkimuksen jonka tulokset löytyvät verkosta osoitteessa:
http://www.uva.fi/fi/news/piilokorruptiotutkimus/
Ja koko tutkimusraportti on osoitteessa:
http://www.uva.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-740-8.pdf
Tätä tietoa ei muualta saa, koska se pyritään valtamedioissa unohtamaan.
Nyt raportin julkaisun jälkeen muutama lehti on kirjoittanut lyhyitä juttuja aiheesta mutta pidempää mielenkiintoa ei tämä erittäin vakava suomalaisen korruption toteuttamisen muoto saa.
Piilokorruptioon osallistuu niin laaja julkisen sektorin ja politiikan vaikuttajien joukko, että se pystyy tukahduttamaan julkisen keskustelun. Verkko on ainoa foorumi jossa tätä tietoa voidaan levittää. Julkisuuden painostus on ainoa keino saada piilokorruptio kitketyksi maastamme, tai ainakin paljastumisen pelko voi vähentää sitä. Kaikki kohdatut tapaukset tulee julkaista verkossa aineistoineen. Kuulopuhe ja pelkkä panettelu ei toimi, tarvitaan pitäviä faktoja ja dokumenttitodisteita.
Oikeuslaitos on tässä tutkimuksessa mainittu yhtenä piilokorruption toteutumispakkana mutta se on kaikista julkissektorin toimijoista se kaikkein merkityksellisin. Miten kansalainen voi luotta oikeuslaitokseen jonka tuomareista osa toimii näillä periaatteilla ja mahdollisesti myös suojelee tästä syystä muita julkissektorin hyvävelijoukkoja? Raha on vain rahaa mutta oikeuslaitoksen lakia kiertävä toiminta vaurioittaa myös ihmisarvoja ja kansamme mainetta.
Tässä alla on linkki aineistoon jonka kaltaista toivoisin verkossa, piilokorruptioaiheesta näkeväni enemmänkin:
http://etelatuonti.fi/OIKEUS/hakemisto.html
Kiitän kaikkia kommentaattoreita tässä blogissa. Näitä epäkohtia ei tule peitellä, vaan saattaa julkisuuteen niin laajasti kuin on mahdollista. Se on kaikki toimintaa oikeuslaitoksemme omaksi hyväksi ja sen toiminnan tervehdyttämiseksi tehtyä työtä.
Hyvävelikerhot kiellettävä
Matti
10. toukokuuta 2017 kello 18.09.29
Olisi aika tarttua härkää sarvista, ja aloittaa säätämällä hyvävelikerhojen isä ja äiti eli Vapaamuurarit laittomaksi järjestöksi. On käsittääkseni aivan julkista tietoa, että monessa kunnassa paikalliseen loosiin kuuluu merkittävä määrä kunnan poliitikkoja, virkamiehiä ja liikemiehiä. IS ja MOT ovat muistaakseni tehneet viime vuosina ansiokkaita juttuja, kuinka epämuodollisilla kerhoilla on tosiasiassa merkittävää valtaa esim. Turussa ja Seinäjoella.
Ei hyväveli-kerhojen kieltäminen tietysti asiaa ratkaise, mutta se olisi jonkinlainen signaali tätä näkymätöntä valtaverkostoa kohtaan, että aika muuttuu ja demokratian toteutumista uhkaavat rakenteet on purettava, vaikka sitten lainsäädännöllisin toimin.
@Hannu_Kuukkanen
4. elokuuta 2017 kello 13.30.17
Hyvä Matti. Juuri näin. Nyt tarvitaan innokas porukka koodaamaan tämän avoimen datan louhintaan sovellettua verkko-bottia. Kustantajana tuskin tulee olemaan; oikeuslaitos, valtio, mikään poliittinen järjestö, rakennusliikkeet, pankit ... Ehkä se menee kansalaisaktiivisuuden puolelle, tuottaa väline, kansalaisten omien oikeuksien turvaamiseksi. Louhinnan tuloksena voisi sitten julkistaa tuon "häpeäpaalun", eli kyseisen tapauksen ja "kähmintöihin" osallistuneiden nimilistan = hyötyjät. Liitteenä taustayhteyksien luettelo = hyödyn tuottajat ja verkostot.
Muutama rakenteisesta korruptiosta kertova artikkeli viime vuodelta
@Hannu_Kuukkanen
4. elokuuta 2017 kello 13.18.51
HS artikkeli Kotimaa 31.7.2016
Viro suhtautuu korruptioon Suomea paljon vakavammin – Aarnion tapaus olisi nähty Virossa uhkana kansalliselle turvallisuudelle
”Korruptio voi johtaa todella vahingollisiin päätöksiin, sanoo apulaispäällikkö Eerik Heldna.”
SK 22.07.2016
Artikkeli ”Virhe”
Suomen kuvalehti kirjoittaa tuomiovirheistä, Hesari korruptiosta Viron kautta vauhtia ottaen.
Kun nämä kaksi asiaa yhdistyvät käytännössä seuraukset ovat todella vakavia, kansalaisten oikeusturvaa ja oikeusvaltioperiaatteita horjuttavia.
Suomessa ytimessä on ns. rakenteinen korruptio josta HS:n haastattelemat asiantuntijat toteavat seuraavissa on lainauksissa Helsingin Sanomien artikkelista:
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, Poliisihallitus: ” Rakenteellista korruptiota ei tunnisteta”. Eikä sitä edes haluta tunnistaa, vaikka se olisi nenän edessä.
Päällikkö Robin Lardot, keskusrikospoliisi: ” Osaan tapauksista on vaikeaa päästä kiinni. ”Perinteinen lahjoma on kohtalaisen helppoa tutkia ja selvittää varsinkin, jos raha liikkuu. Vaikeaa on paljastaa sen tyyppistä korruptiota, jossa joku tekee palveluksen toiselle ja jossain vaiheessa osat vaihtuvat”.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, Valtakunnansyyttäjänvirasto:” Raija Toiviaisen mielestä korruptiolainsäädäntö on Suomessa pääosin kunnossa ja vastaa kansainvälisiä velvoitteita.
Tilanne paranee entisestään, jos vaikutusvallan väärinkäyttö lisätään rikoslakiin suunnitelmien mukaisesti.
Toiviaisen mukaan korruptio ei ole Suomessa niin laaja ongelma, että siitä olisi uhkaa kansalliselle turvallisuudelle. Siihen ei kuitenkaan voi tuudittautua, etteikö korruptiota olisi lainkaan."
Jos ilmiö ei ole uhka kansalliselle turvallisuudelle se on joka tapauksessa uhka yksilön oikeusturvalle Eikö kansa muodostu yksilöistä? Vai tarkoittaako Toiviainen, että Suomi maana ei ole vielä vaarassa nykyisen piilokorruption määrällä? Tällainen mittari on jo pelottava laajuudessaan merkittävän oikeuslaitoksen edustajan lausumana.
”Kun ilmiö on harvinainen, siinä piilee erittäin suuri vaara, että me emme tunnista sitä. Viranomaisten tietoisuutta korruptiosta pitää lisätä.”
Neuvotteleva virkamies Catharina Groop, oikeusministeriö: ” Suomessa on pitkään ajateltu, ettei korruptio ole täällä ongelma ja siksi siihen ei ole kiinnitetty juuri edes huomiota, kertoo Catharina Groop.
Groopin mukaan yksi syy ovat kansainväliset korruptiomittarit, joissa Suomi on menestynyt perinteisesti hyvin.
Mittarit eivät kuitenkaan anna täydellistä kuvaa maan tilanteesta ja mittaavat pääasiassa julkisella sektorilla tapahtuvaa lahjontaa, mikä ei ole Suomessa tyypillinen korruption muoto."
Jos piilokorruptiomuotoa ei saada esiin mittareissa, on syytä todella huolestua. Mittarina voisi myös käyttää esim. toteutuneita tuomioita. Miten tuomio tuomioistuimesta toiseen muuttuu jopa päinvastaiseksi alkuperäisestä. Miten lainvoimainen dokumentti muutetaan pätemättömäksi ja sivuutetaan vain tuomarin laajalla harkintavallalla.
Professori Ari Salminen, Vaasan yliopisto: ”On korruption muotoja, joista ei tehdä poliisille mitään ilmoituksia. Ne ovat siinä mielessä piilokorruptiota, että ne toimivat laillisissa rakenteissa ja ovat muodostuneet maantavoiksi. Jos tarkemmin katsotaan, niissä on kuitenkin vähintään epäeettisiä piirteitä.”
Salminen huomauttaa myös, ettei mikään osa poliittisesta tai taloudellisesta toiminnasta saisi jäädä valvonnan ulkopuolelle. Silloin on vaarana, että altistutaan käytännöille, jotka ovat epäeettisiä, moitittavia tai pahimmassa tapauksessa jopa laittomia.
Sama riski piilee, jos viranomaistoiminta on valvomatonta. Ja jos viranomaistoimintaa valvoo itse viranomaiset.
Käytännöt ovat jo nyt luvattoman usein laittomia mutta niihin ei päästä kiinni koska systeemi suojelee itseään ja kaltaisiaan. Veli vartioi veljeä. Kukaan joka on ”liemessä” mukana ei uskalla muuttaa käytäntöä, koska sahaisi oksaa altaan. Kun kukaan ei puutu asiaan, eikä kukaan poliittista tai juridista valtaa omaava uskalla edes puuttua asiaan, asiantila saa vapaasti jatkua ”maan tapana”. Aamen.
Eläköityneet tuomarit (jo systeemiltä turvassa) saattavat kirjoittaa oikeuslaitoksen ongelmista, kuten muutamia kirjoituksia on ollut lehdissä mutta esim. oikeuslaitos puolustautuu vaikenemalla. Lakaistaan ongelma maton alle niin kyllä kansa unohtaa.
Olen joskus kirjoittanut kuvainnollisesti, että Italiassa rehellisen tuomarin ampuu Mafia mutta Suomessa homman hoitaa toinen tuomari.
Pääministeri tukikeinottelijana
@Hannu_Kuukkanen
4. elokuuta 2017 kello 21.44.21
"Tukimiljonääri"
Seura lehti No 23 8.6.2017
Toimittaja Jarno Liski
Artikkeli kertoo pääministeri Juha Sipilän (oli jonkin aikaa myös omistajaohjausministeri) keinottelusta Suomen valtion myöntämillä tukimiljoonilla.
Sipilän tapa suorittaa ”lamatalkoita” oli lapioida saatavilla olevat yritystukirahat omaan ja kavereiden taskuun. On surullista havaita, että moraali hupenee, kun ura etenee.
Sipilän sidokset yritysmaailmaan mahdollistavat toiminnan jatkumisen edelleen. Hänen toimiaan "hillotolpalla" kannattaa seurata ja Seuran artikkeli kannattaa ehdottomasti lukea kokonaan jos jostain saa vielä lehden käsiinsä. Hyvävelivelkoja maksetaan todennäköisesti veljien kesken vielä tulevaisuudessakin. Sipilä on toiminut yli 40 yrityksen johtotehtävissä eli verkostoa on.
Koko blogiartikkeli löytyy toisesta blogistani:
http://politiikkaajapropagandaa.blogspot.fi/
Sipilän tapauksen tekee vielä surullisemmaksi se, että hän tekee tätä rahastustyötään syvästi uskonnollisella vakaumuksella, ainakin viimeisimmän julkisen YLE:ssä esiintymisen mukaan.
https://yle.fi/uutiset/3-9725356
Kiitokset Juha Sipilälle tärkeän moraaliasian esille tuomisesta.
Voisi jatkaa: "älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä opetan"
Kuolemantuomio Suomessa viranomaisyhteistyönä
Maire
31. elokuuta 2017 kello 16.53.48
Potilasvahinkona sain matalaoireisen infektion v.1992.
Jatkohoito tapahtui toisen samannimisen potilaan potilastiedoilla v. 1993.
Hoitovirheen tehnyt lääkäri oli Helsingin kaupungin johtava ylilääkäri. Nyt lääkäri käsittääkseni on eläkkeellä ja ottaa vastaan yksityisvastaanotoilla.
Kun kantelin asiasta Potilasvahinkokeskukseen hoidon epäonnistumisesta niin PVK.ssa huomattiin, että lääkäri oli kirjoittanut lausunnon toisen potilaan potilastiedoilla. PVK. pyysi lääkäriä oikaisemaan lausunnon mutta lääkäri ei suostunut.
Jouduin kantelemaan asiasta Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen ja siellä todettiin, että on käytetty toisen potilaan potilastietoja. Lääkäri ei vieläkään suostunut oikaisemaan tietoja. TEO:ssa todettiin, että oikeuksieni toteutuminen vaarantuu jos tietoja ei oikaista.
TEO:sta pyydettiin lääkäriä toimittamaan potilastietoni TEO:on mutta lääkäri ei toimittanut omia tekemiään potilastietoja vaan otti kaikki yksityisen hammaslääkäriaseman alkuperäiset, minua koskevat potilastietoni, ja toimitti ne TEO:on.
TEO:sta toimitettiin alkuperäiset potilastietoni Tietosuojavaltuutetun toimistoon. Kyseessä oli epäilty tietosuojarikos.
TSV tutki asiaa, mutta ei voinut mitätöidä tietosuojarikosta. TSV:n Aarnio antoi rikoksen vanheta pöydällään.
Vein asian Poliisin tutkittavaksi. Siellä rikosnimike vaihdettiin, perusteluna: rikos tietosuojarikoksena on vanhentunut. Ensin oli hyvin asiallinen nainen rikosta tutkimassa. Jostakin syystä koko poliisitutkinta-aineisto hävisi ja asiaa alettiin poliisin toimesta viivyttämään. Puheluihini ei vastattu ja jos vastattiin, niin kukaan ei tiennyt, minne tutkinta poliisissa oli hävinnyt. Painostukseni vuoksi rikostutkinta aloitettiin ikään kuin uudelleen ja rikostutkijaksi tuli todella kummallisen tuntuinen tutkija poliisi ja tutkinnan johtaja. Kun lukee poliisitutkintapöytäkirjaa, niin voi vain ihmetellä.
Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen v.2001.
Potilasvahinkokeskus teki päätöksen, että potilasvahinkoa ei ole.
Kantelin asiasta Eduskunnan Oikeusasiamiehelle ja ainoa joka sai huomautuksen oli poliisi viivyttelystä.
Olen myöhemminkin kannellut Eduskunnan oikeusasiamiehelle hoitamasta kieltäytymisestä eri hoitoyksiköissä ja oikeusasiamies on katsonut, että kantelut eivät aiheuta toimenpiteitä.
Olen kannellut asiasta Aluehallintovirastoon viimeksi v. 2014. Ei toimenpiteitä.
Asiaa on myös käsitelty Valvirassa tänä vuonna. Päätös: ei aihetta toimenpiteisiin.
Olen lähettänyt nipuittain muistutuksia eri hoitoyksiköihin, tuloksetta.
Potilastietojen kirjaus lääkäreissä on ollut todella välttelevää ja infektio-oireet jätetään kokonaan kirjaamatta ja bakteeriviljelmiä on kadonnut. Infektio on matalaoireinen ja tuhoaa pesäkemäisesti. Infektiovammat ovat näkyvissä kasvojen luustossa ja infektioon sopivia muutoksia on löydettävissä selän luurakenteissa ja mahaontelosta, maksasta ja munuaisista mm.
Minulle infektiolääkäri on suusanallisesti sanonut että tulen kuolemaan ennenaikaisesti infektion aiheuttamiin kudostuhoihin hyvin tuskallisesti (näyttää pitävän paikkansa). Syyksi hoitamisesta kieltäytymiselle on lääkärissä sanottu potilasvahinko ja siitä seuranneet tapahtumat.
Tällä perusteella meillä Suomessa näyttää olevan käytäntö kuolemantuomiosta, jossa ikään kuin hyvässä viranomaisymmärryksessä, potilasvahingonuhri saatetaan ennenaikaisesti kuolemaan. Asiani pitäisi tutkia puolueettomasti kaikilta osin ja infektiohoitoni pitäisi saada välittömästi täytäntöön.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ja minkälaista tiedonvälitystä hyödykkeiden ja arvojen siirtoja ovat viranomaiset keskenään käyttäneet, kun ovat asioista sopineet?
Ymmärrän, että olet tutustunut korruptioon ja hyvä veli-sisko systeemeihin meidän viranomaistoiminnassa, joten tätä tarinaani pitäisi ilmeisesti ymmärtää siltä kannalta.
Jokin aika sitten tuli elokuva: ”Päättymätön painajainen” joka kertoi viranomaisrikollisuudesta korkealla tasolla. Tässä tapauksessa korkea syyttäjä viranomainen oli pedofiili ja hän käytti hyväkseen köyhiä ostettuja lapsia. Elokuva oli tehty, joittenkin tietojen mukaan, saksalaisten toimittajien pitkällisen tutkinnan perusteella.
Koin elokuvan juonen läheiseksi omani kanssa sikäli, että avuttomia ihmisiä, voidaan kohdella miten tahansa myös Suomessa.
Helsingin oikeusaputoimistossa kieltäydyttiin oikeusavusta vedoten asian monimuotoisuuteen ja yksityisellä puolella, että juttu on liian laaja. Näin ollen yksilö jää täysin lainsuojattomaksi ja ilman puolustusta.
Myöskin kaikki yksilösuojaa koskevat lait kaatuvat viranomaisten käsittelyssä, perustuslakia myöten.
Arvoisa lukija toivon, että et jättäisi yksin taistelemaan ihmistä joka on joutunut tällaiseen tilanteeseen. Uskon, että on muitakin samassa tilanteessa olevia henkilöitä?
Hannu Kuukkanen
7. syyskuuta 2017 kello 16.36.44
Tämä viranomaisten ja lääkäreiden yhteistoiminta on anteeksiantamatonta ja normaalikansalainen saisi tästä tuomion heitteillejätöstä ja kuolemantuottamuksesta.
Hyvä veli -verkostot
Ihmettelevä kansalainen
19. lokakuuta 2017 kello 13.52.32
Tampere julisti keskusta-alueella sijaitsevan Eteläpuiston ja sen lähialueiden suunnitteluun kansainvälisen kilpailun. Voittajaksi valittiin ehdotus, joka ylitti kilpailulautakunnan asettaman enimmäisrakennusnormin reilusti. Jos tämä ei ollut merkki rakennusliikkeiden etujen salakähmäisestä suosimisesta ja rakenteellisesta korruptiosta, mikä sitten olisi? Miten tämä oli muille kilpailuehdotuksille reilua? Päättävän elimen kokoonpano oli hyvin tarkoituksenmukaisesti valittu. Myöhemmin sitten kerrosneliömääriä jouduttiin supistamaan muiden viranomaistahojen hylättyä kilpailuun perustuneen suunnitelman.
En henkilökohtaisesti vastusta Eteläpuiston rakentamista. Mutta lukuisten muiden kaupunkilaisten tavoin suren sitä, että Tampere hukkaa mahtavat mahdollisuutensa rakentaa rannoille niin, että tuloksena olisi kaunis ja viihtyisä kaupunki eivätkä massiiviset talomassat melkein rantaviivassa kiinni. Rakennusliikkeiden ehdoilla mennään. Eivät rannat ole oikea paikka 16-kerroksisille taloille, niitä voi tehdä muille alueille tai hivenen pois rannoilta. Mutta rannoilta saa suurimmat voitot.
Toinen hyvä veli -verkostojen saavutus Suomessa on asuntojen neliömäärien jatkuva supistaminen, silloin taas saadaan suurempi summa per neliö. Kohta on kolmion peruskoko 57m2, kaksion 37m2 ja yksiön 19m2. Kaavoittaja sallii, kun ollaan hyviä veljiä. Asukkaat pärjätkööt miten pystyvät. Tampereella on ilmeisesti uusien asuntojen keskikoko jo 40m2 kun muissa isoissa kaupungeissa saattaa olla 50-60m2.
Hannu Kuukkanen
20. lokakuuta 2017 kello 21.00.35
Tämä sama tilanne on meneillään myös Helsingissä. Kaavaversiosta toiseen, rakennustehokkuuksia nostetaan. Lopullinen asemakaava ei enää edes muistuta
a) seutukaavaa (viheralueiksi ja kulttuurialueiksi merkittyjä alueita on otettu rakennusmaaksi)
b) yleiskaavaa (joka Helsingissä on ns. hehtaarikaava joka ei kerro oikeastaan alueen todellisesta rakentamisesta mitään 100m säteillä) ja
c) osayleiskaava (jossa rakennustehokkuutta on jälleen nostettu)
d) lopullinen pala-asemakaava (osayleiskaava pirstotaan muutamaan korttelin palasiksi. Näin ei saada liian suurta vastustajamäärää valittamaan alueen ylirakentamisesta).
Jos olet ostamassa Helsingistä asuntoa, et tule tietämään mitä viereiseen kortteliin loppujen lopuksi rakennetaan, koska edeltävät osayleiskaavatkaan eivät enää pidä paikkaansa, kun lopullisille asemakaavatasoille saavutaan. Naapurikortteli saattaa nousta osaketaloina merinäköalasi eteen, vaikka edellisessä kaavassa siinä oli vielä pientaloja.
Ei voi kuin ihmetellä mitkä pontimet ovat kaavoittajan taustalla. Poliitikotko? Rakennuttajatko? Vaiko molempien saumaton yhteistyö? Helsingissä kaavoitusta vetää edelleen Vihreiden Anni Sinnemäki.
Kaavottajalle Bonuspalkkiota asuinneliöistä
Hannu Kuukkanen
28. marraskuuta 2017 kello 18.42.49
Asia alkaa pikkuhiljaa valkenemaan. Ei tarvita piilokorruptiota mutta rakenteisen korruption kautta ilmeisesti on rakennettu kaavoittajalle bonuspalkkio kaavoitetuista lisäasuntoneliöistä. Tämä on ilmiselvä kannustin kaava kaavalta ylikaavoittamiseen. Tässä unohdetaan ainoastaan asukkaat, eli ne ihmiset jotka jo alueella asuvat ja taistelevat kivitalojen alle jäävien viheralueiden ja liikuntapuistojensa puolesta. Unohdetaan toki myös se, miksi ylemmän tason kaavoja on tehty ja miksi niitä tulisi myös noudattaa.
Toivottavasti kuitenkin Helsingin asukkaat muistavat seuraavassa kaupunginvaltuuston vaaleissa, ketkä ovat olleet tämän kivitalotalkoon takana olleet päättäjät Anni Sinnemäen vetäminä.
Se on selvää, että Anni on vain rukkanen ja saa päälleen kaikkien vihat, mutta ei ilmeisesti osaa vetäytyä kurasateesta suosiolla, kun on upea titteli ja liksaakaan ei tarvitse hävetä.
Kaavoitusta valvoo tänä päivänä ainoastaan asukkaat, eli ei tarvitse enää kaavaosastolla ihmetellä, miksi jokaisesta kaavasta valitetaan. KHO on sitten se viimeinen porras jonne kaavoituksen laittomuuksia voidaan enää viedä, ja on pakko ilmeisimmin viedä, koska mikään muu ei näytä ylikaavoitusta pysäyttävän. Mikä tätä kaupunkia oikein riivaa?