Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen yleisenä huomiona Motivan laatima arviointiraportti tuo esiin keskeisiä ja pitkälti paikkansapitäviä havaintoja kansalaisjärjestöjen valmiuksista hakea ja hyödyntää EU-rahoitusta. Raportin päätelmät tunnistavat hyvin järjestöjen osaamiseen, resursseihin ja rahoitusjärjestelmän monimutkaisuuteen liittyviä haasteita sekä tarpeen kehittää tukirakenteita ja koordinaatiota. Arvioinnin merkitys on siinä, että se kokoaa järjestöjen kokemuksia ja tuo ne näkyväksi valtionhallinnon ja rahoittajien suuntaan.

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen mielestä raportissa korostuu kuitenkin näkökulma, jossa järjestöjen rahoituksellisia haasteita tarkastellaan pitkälti järjestöjen omien valmiuksien kehittämisen kautta. Käytännön toiminnassa keskeiseksi puutteeksi muodostuu usein omarahoitusosuuden kokoaminen. Tämä on merkittävä este rahoituksen hakemiselle ja erityisesti pienille ja keskisuurille järjestöille. Raportissa todetaan perustellusti, ettei hankerahoitus voi eikä sen tule korvata pysyvän toiminnan rahoitusta, mutta tästä huolimatta järjestöjen odotetaan usein kehittävän ja juurruttavan toimintaa nimenomaan hankerahoituksen varassa.

Hankerahoitus on luonteeltaan kehittämisrahoitusta. Monilla järjestöillä toimintoja on jo kehitetty pitkäjänteisesti, ja tarve kohdistuu nimenomaan toiminnan vakiinnuttamiseen ja juurruttamiseen. Tähän kehittämishankkeiden rahoitusinstrumentit eivät kuitenkaan sovellu. EU-rahoitus ei myöskään kata perustoiminnan kuluja tai esimerkiksi tilakustannuksia, eikä se siten voi toimia pysyvän toiminnan rahoituksen korvaajana.

Varainhankintaa koskevat johtopäätökset
Raportissa viitataan toistuvasti järjestöjen varainhankinnan kehittämiseen. Raportissa ei kuitenkaan täsmennetä, mitä varainhankinnalla tai varainhankinnan valmiuksien kehittämisellä konkreettisesti tarkoitetaan, eikä avata realistisia tai saavutettavia vaihtoehtoja erilaisille järjestöille. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen mielestä yleinen toteamus varainhankinnan kehittämistarpeesta ei vastaa järjestöjen todellisiin toimintaresursseihin.

Järjestöillä, joilla ei ole erillistä henkilöresurssia ammatilliseen varainhankintaan, ei käytännössä ole mahdollisuutta koota omarahoitusosuuksia EU-hankkeisiin. Ammattimainen varainhankinta edellyttää itsessään taloudellista ja henkilöstökapasiteettia, jota monilla järjestöillä ei ole. Lisäksi varainhankintaa ei voi toteuttaa valtionavustuksella, mikä rajaa sen käyttöä entisestään. Tältä osin raportin päätelmät jäävät yleiselle tasolle eivätkä tarjoa ratkaisuja tunnistettuun ongelmaan.

Yhteistyö ja hankekumppanuudet
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen mielestä raportti tuo esiin verkostoitumisen ja kumppanuuksien merkityksen, mikä vastaa hyvin järjestöjen käytännön kokemuksia. Järjestöjen, viranomaisten, kuntien, hyvinvointialueiden ja oppilaitosten välinen yhteistyö rakentuu parhaimmillaan varhaisessa vaiheessa yhteisen suunnittelun ja vuoropuhelun kautta. Kun eri toimijat tunnistavat toistensa osaamisen ja roolit jo hankkeiden valmisteluvaiheessa, voidaan luoda aidosti yhteisiä ja vaikuttavia kokonaisuuksia, joissa järjestöjen asiantuntemus ja kohderyhmätuntemus tukevat julkisten toimijoiden tavoitteita ja päinvastoin.

Käytännössä järjestöyhteistyö kuitataan usein hankehakemuksissa yleisluonteisella maininnalla yhteistyöstä, ilman todellista yhteiskehittämistä tai resurssien kohdentamista järjestöjen panokseen. Järjestöjen vahvaa kohderyhmä- ja substanssiosaamista hyödynnetään oletuksella, että ne pystyvät osallistumaan hankkeisiin ilman taloudellista korvausta tai ostopalvelua. Tämä ei ole kestävää eikä yhdenvertaista.

Järjestöjen ja tukiorganisaatioiden rooli
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen mielestä raportin päätelmät tukiorganisaatioiden ja järjestöverkostojen merkityksestä ovat hyvin perusteltuja. Alueelliset ja maakunnalliset koordinaatiot ovat osoittautuneet tehokkaiksi tukemaan järjestöjä koko hankekaaren ajan – ideavaiheesta loppuraportointiin saakka. Erityisesti Itä-Suomessa toteutetut koordinaatiohankkeet ovat vahvistaneet järjestöjen hankeosaamista ja madaltaneet kynnystä hakea EU-rahoitusta.

Tämä työ edellyttää vahvaa alueellista tuntemusta, olemassa olevia verkostoja ja ymmärrystä järjestökentän moninaisuudesta. Kyseistä osaamista ei voida keskittää yhteen valtakunnalliseen toimijaan tai tuottaa yksinomaan kansallisella tasolla. Yksi valtakunnallinen koordinaatio ei riitä vastaamaan järjestöjen erilaisiin ja alueellisesti vaihteleviin tarpeisiin.

Kansallinen koordinaatio ja hyvien käytäntöjen levittäminen
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen mielestä raportissa esitetty suositus kansallisesta koordinaatiosta kaipaa täsmennystä. Kansallinen koordinaatio on tarpeellinen, mutta sen tulee rakentua alueellisten ja maakunnallisten tukirakenteiden varaan. Järjestöt tarvitsevat henkilökohtaista ja jatkuvaa tukea, erityisesti hankesuunnittelussa ja omarahoitusosuuksien neuvotteluissa, mihin tarvitaan paikallistuntemusta.

Raportti tunnistaa järjestöjen osaamisvajeita, mutta ei tuo riittävästi esiin jo olemassa olevia, toimivia käytäntöjä. ESR+ -ohjelmassa toteutetut maakunnalliset erityishaut ja niitä tukevat koordinaatiohankkeet ovat konkreettinen esimerkki mallista, joka on tuottanut hyviä tuloksia järjestöjen hankeosaamisen vahvistamisessa ja rahoitushauissa menestymisessä. Näiden mallien laajentaminen olisi vaikuttavampi ratkaisu kuin uusien rakenteiden rakentaminen.

Rahoitusmekanismit ja hallinnollinen joustavuus
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen mielestä raportin päätelmät kustannusmallien merkityksestä ovat oikeansuuntaisia. Yksinkertaisemmat kustannusmallit, kuten flat rate 40 %, ovat käytännössä helpottaneet järjestöjen hankehallinnointia ja vähentäneet hallinnollista kuormaa. Sen sijaan pienille toimijoille usein ehdotettu kertakorvaus- eli lump sum -malli sisältää merkittäviä taloudellisia riskejä, eikä se vastaa järjestöjen todellisiin toimintaedellytyksiin.

Rahoitusjärjestelmien jäykkyys, eritahtiset hakuaikataulut ja päällekkäiset raportointivaatimukset muodostavat merkittävän kokonaiskuorman järjestöille. On myönteistä, että raportissa tunnistetaan nämä haasteet, mutta jatkovalmistelussa on tärkeää ottaa järjestöt mukaan rahoitusmekanismien kehittämiseen, sillä niillä on paras käytännön asiantuntemus järjestelmien toimivuudesta.

Arvio päätelmien merkityksestä
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen mielestä raportin päätelmät ovat tärkeä lähtökohta keskustelulle järjestöjen EU-rahoitusvalmiuksien vahvistamisesta. Jotta päätelmillä olisi todellista merkitystä, niiden pohjalta tehtävien toimenpiteiden tulee kohdistua paitsi järjestöjen osaamisen kehittämiseen myös rahoitusjärjestelmän rakenteellisiin esteisiin. Ilman joustavampia rahoitusmekanismeja, riittäviä tukirakenteita ja realistista suhtautumista järjestöjen resursseihin vaarana on, että EU-rahoitus keskittyy edelleen samoille, jo ennestään vahvoille toimijoille.

Satakunnan yhteisökeskus yhtyy Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunnan näkemykseen, että Motivan laatima arviointiraportti tuo esiin keskeisiä ja pitkälti paikkansapitäviä havaintoja kansalaisjärjestöjen valmiuksista hakea ja hyödyntää EU-rahoitusta. Raportin päätelmät tunnistavat hyvin järjestöjen osaamiseen, resursseihin ja rahoitusjärjestelmän monimutkaisuuteen liittyviä haasteita sekä tarpeen kehittää tukirakenteita ja koordinaatiota. Arvioinnin merkitys on siinä, että se kokoaa järjestöjen kokemuksia ja tuo ne näkyväksi valtionhallinnon ja rahoittajien suuntaan.
Satakunnan yhteisökeskuksen mielestä raportissa korostuu kuitenkin näkökulma, jossa järjestöjen rahoituksellisia haasteita tarkastellaan pitkälti järjestöjen omien valmiuksien kehittämisen kautta. Käytännön toiminnassa keskeiseksi puutteeksi muodostuu usein omarahoitusosuuden kokoaminen. Tämä on merkittävä este rahoituksen hakemiselle ja erityisesti pienille ja keskisuurille järjestöille. Raportissa todetaan perustellusti, ettei hankerahoitus voi eikä sen tule korvata pysyvän toiminnan rahoitusta, mutta tästä huolimatta järjestöjen odotetaan usein kehittävän ja juurruttavan toimintaa nimenomaan hankerahoituksen varassa.
Hankerahoitus on luonteeltaan kehittämisrahoitusta. Monilla järjestöillä toimintoja on jo kehitetty pitkäjänteisesti, ja tarve kohdistuu nimenomaan toiminnan vakiinnuttamiseen ja juurruttamiseen. Tähän kehittämishankkeiden rahoitusinstrumentit eivät kuitenkaan sovellu. EU-rahoitus ei myöskään kata perustoiminnan kuluja tai esimerkiksi tilakustannuksia, eikä se siten voi toimia pysyvän toiminnan rahoituksen korvaajana.
Varainhankintaa koskevat johtopäätökset
Raportissa viitataan toistuvasti järjestöjen varainhankinnan kehittämiseen. Raportissa ei kuitenkaan täsmennetä, mitä varainhankinnalla tai varainhankinnan valmiuksien kehittämisellä konkreettisesti tarkoitetaan, eikä avata realistisia tai saavutettavia vaihtoehtoja erilaisille järjestöille. Satakunnan yhteisökeskuksen mielestä yleinen toteamus varainhankinnan kehittämistarpeesta ei vastaa järjestöjen todellisiin toimintaresursseihin.
Järjestöillä, joilla ei ole erillistä henkilöresurssia ammatilliseen varainhankintaan, ei käytännössä ole mahdollisuutta koota omarahoitusosuuksia EU-hankkeisiin. Ammattimainen varainhankinta edellyttää itsessään taloudellista ja henkilöstökapasiteettia, jota monilla järjestöillä ei ole. Lisäksi varainhankintaa ei voi toteuttaa valtionavustuksella, mikä rajaa sen käyttöä entisestään. Tältä osin raportin päätelmät jäävät yleiselle tasolle eivätkä tarjoa ratkaisuja tunnistettuun ongelmaan.
Yhteistyö ja hankekumppanuudet
Satakunnan yhteisökeskus yhtyy Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunnan näkemykseen, että raportti tuo esiin verkostoitumisen ja kumppanuuksien merkityksen, mikä vastaa hyvin järjestöjen käytännön kokemuksia. Järjestöjen, viranomaisten, kuntien, hyvinvointialueiden ja oppilaitosten välinen yhteistyö rakentuu parhaimmillaan varhaisessa vaiheessa yhteisen suunnittelun ja vuoropuhelun kautta. Kun eri toimijat tunnistavat toistensa osaamisen ja roolit jo hankkeiden valmisteluvaiheessa, voidaan luoda aidosti yhteisiä ja vaikuttavia kokonaisuuksia, joissa järjestöjen asiantuntemus ja kohderyhmätuntemus tukevat julkisten toimijoiden tavoitteita ja päinvastoin.
Käytännössä järjestöyhteistyö kuitataan usein hankehakemuksissa yleisluonteisella maininnalla yhteistyöstä, ilman todellista yhteiskehittämistä tai resurssien kohdentamista järjestöjen panokseen. Järjestöjen vahvaa kohderyhmä- ja substanssiosaamista hyödynnetään oletuksella, että ne pystyvät osallistumaan hankkeisiin ilman taloudellista korvausta tai ostopalvelua. Tämä ei ole kestävää eikä yhdenvertaista.

Järjestöjen ja tukiorganisaatioiden rooli
Raportin päätelmät tukiorganisaatioiden ja järjestöverkostojen merkityksestä ovat hyvin perusteltuja. Alueelliset ja maakunnalliset koordinaatiot ovat osoittautuneet tehokkaiksi tukemaan järjestöjä koko hankekaaren ajan – ideavaiheesta loppuraportointiin saakka. Koordinaatiohankkeet ovat vahvistaneet järjestöjen hankeosaamista ja madaltaneet kynnystä hakea EU-rahoitusta.
Tämä työ edellyttää vahvaa alueellista tuntemusta, olemassa olevia verkostoja ja ymmärrystä järjestökentän moninaisuudesta. Kyseistä osaamista ei voida keskittää yhteen valtakunnalliseen toimijaan tai tuottaa yksinomaan kansallisella tasolla. Yksi valtakunnallinen koordinaatio ei riitä vastaamaan järjestöjen erilaisiin ja alueellisesti vaihteleviin tarpeisiin. Maakunnalliset verkostojärjestöt ovat tässä luontevia toimijoita.
Kansallinen koordinaatio ja hyvien käytäntöjen levittäminen
Satakunnan yhteisökeskuksen mielestä raportissa esitetty suositus kansallisesta koordinaatiosta kaipaa täsmennystä. Kansallinen koordinaatio on tarpeellinen, mutta sen tulee rakentua alueellisten ja maakunnallisten tukirakenteiden varaan. Järjestöt tarvitsevat henkilökohtaista ja jatkuvaa tukea, erityisesti hankesuunnittelussa ja omarahoitusosuuksien neuvotteluissa, mihin tarvitaan paikallistuntemusta.
Raportti tunnistaa järjestöjen osaamisvajeita, mutta ei tuo riittävästi esiin jo olemassa olevia, toimivia käytäntöjä. ESR+ -ohjelmassa toteutetut maakunnalliset erityishaut ja niitä tukevat koordinaatiohankkeet ovat konkreettinen esimerkki mallista, joka on tuottanut hyviä tuloksia järjestöjen hankeosaamisen vahvistamisessa ja rahoitushauissa menestymisessä. Näiden mallien laajentaminen olisi vaikuttavampi ratkaisu kuin uusien rakenteiden rakentaminen.
Rahoitusmekanismit ja hallinnollinen joustavuus
Raportin päätelmät kustannusmallien merkityksestä ovat oikeansuuntaisia. Yksinkertaisemmat kustannusmallit, kuten flat rate 40 %, ovat käytännössä helpottaneet järjestöjen hankehallinnointia ja vähentäneet hallinnollista kuormaa. Sen sijaan pienille toimijoille usein ehdotettu kertakorvaus- eli lump sum -malli sisältää merkittäviä taloudellisia riskejä, eikä se vastaa järjestöjen todellisiin toimintaedellytyksiin.
Rahoitusjärjestelmien jäykkyys, eritahtiset hakuaikataulut ja päällekkäiset raportointivaatimukset muodostavat merkittävän kokonaiskuorman järjestöille. On myönteistä, että raportissa tunnistetaan nämä haasteet, mutta jatkovalmistelussa on tärkeää ottaa järjestöt mukaan rahoitusmekanismien kehittämiseen, sillä niillä on paras käytännön asiantuntemus järjestelmien toimivuudesta.
Arvio päätelmien merkityksestä
Raportin päätelmät ovat tärkeä lähtökohta keskustelulle järjestöjen EU-rahoitusvalmiuksien vahvistamisesta. Jotta päätelmillä olisi todellista merkitystä, niiden pohjalta tehtävien toimenpiteiden tulee kohdistua paitsi järjestöjen osaamisen kehittämiseen myös rahoitusjärjestelmän rakenteellisiin esteisiin. Ilman joustavampia rahoitusmekanismeja, riittäviä tukirakenteita ja realistista suhtautumista järjestöjen resursseihin vaarana on, että EU-rahoitus keskittyy edelleen samoille, jo ennestään vahvoille toimijoille.

Nuorten Akatemian näkökulmasta raportti tuo tärkeää ja ajankohtaista tietoa siitä, miten kansalaisjärjestöjen valmiuksia EU-hankerahoituksen hyödyntämiseen voidaan vahvistaa. Arvioinnin mukaan järjestöillä on selkeä halu hakea EU-rahoitusta, mutta osaamisen, resurssien ja erityisesti omarahoitusosuuden puute muodostavat keskeisiä esteitä
Nuorten Akatemialle keskeistä on, että nuoriso- ja kasvatusalan järjestöjen rooli yhteiskunnallisina kehittäjinä tunnistetaan. EU-rahoitus tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia kehittää uusia toimintamalleja, vahvistaa nuorten osallisuutta ja rakentaa kansainvälisiä kumppanuuksia. Samalla on tärkeää huomioida, että hankerahoitus ei korvaa jatkuvaluonteista julkista perusrahoitusta

SOS-Lapsikylän näkökulmasta arviointiraportti tarjoaa ajankohtaista ja perusteltua analyysiä kansalaisjärjestöjen valmiuksista hakea ja hyödyntää EU-hankerahoitusta. Raportin keskeinen havainto on, että järjestöillä on selkeä motivaatio hyödyntää EU-rahoitusinstrumentteja, mutta osaamisvajeet, rajalliset henkilöstö- ja talousresurssit sekä omarahoitusosuuden vaatimukset muodostavat merkittäviä rakenteellisia esteitä. Nämä haasteet ovat erityisen relevantteja lastensuojelun kaltaisilla toimialoilla, joissa toiminnan jatkuvuus ja kohderyhmän erityinen haavoittuvuus edellyttävät rahoituksen ennakoitavuutta ja hallinnollista vakautta.

Raportissa todetaan myös, että EU-hankerahoitus ei korvaa muuta julkista, jatkuvaluonteista tukea. SOS-Lapsikylän näkökulmasta tämä on keskeinen periaate: hankerahoituksen tulee täydentää perusrahoitusta ja mahdollistaa toiminnan kehittäminen, innovatiivisten työmuotojen pilotointi sekä kansainvälisen yhteistyön vahvistaminen, ei toimia rakenteellisena korvikkeena pitkäjänteiselle julkiselle rahoitukselle.

SOSTE pitää raportin päätelmiä hyvin perusteltuina ja ajankohtaisina. Ne kuvaavat osuvasti sosiaali- ja terveysjärjestöjen asemaa EU-hankerahoituksen hakijoina ja toteuttajina sekä tunnistavat keskeisiä rakenteellisia tekijöitä, jotka vaikuttavat järjestöjen mahdollisuuksiin hyödyntää EU-rahoitusta.

Raportin merkitys on erityisesti siinä, että se tuo näkyväksi järjestökentän moninaisuuden ja sen, että EU-rahoituksen ehdot ja toimintalogiikka eivät kaikilta osin vastaa järjestöjen lähtökohtia. Ilman tarkoituksenmukaisia rakenteellisia ratkaisuja EU-rahoitus kohdistuu herkästi vain jo valmiiksi vahvoille toimijoille, mikä heikentää järjestökentän yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua kehittämistyöhön EU-rahoituksen kautta.

SOSTE pitää tärkeänä, että raportin päätelmiä hyödynnetään lähtökohtana pitkäjänteiselle järjestelmätason kehittämiselle. SOSTE korostaa, että EU-hankerahoitus on luonteeltaan kehittämisrahoitusta eikä se voi korvata järjestöjen perusrahoitusta. Hankerahoituksen vaikuttavuus ja tulosten juurtuminen edellyttävät, että järjestöjen pitkäjänteiselle perustoiminnalle on olemassa vakaat rahoitusrakenteet.

"Arvioinnin keskeinen päätelmä on, että järjestöillä on halu hakea tarpeitaan vastaavaan rahoitusta, mutta hakeminen edellyttää valmiuksia, joita kaikilla järjestöillä ei ole. Muun rahoituksen ja osaamisen puute muodostuu keskeiseksi rahoituksen hakemisen esteeksi monelle järjestölle."
Arvioinnin keskeiset päätelmät ovat oikeansuuntaisia. Etenkin suoraan EU:sta haettava rahoitus on järjestöissä toimiville haasteellista.

Hyvänä toimintatapa, joka auttaa järjestöjä ja pieniä toimijoita hyödyntämään EU-rahoitusta, on Leader-toimintatapa. Maaseuturahastossa käytössä jo 30 vuotta ollut Leader toimii lähellä pieniä hanketoimijoita ollen itsekin yhdistys. Se on matalan kynnyksen toimintaa, jossa keskimäärin 2-5 hengen henkilöstö ovat Eu-rahoituksen asiantuntijoita, jotka neuvovat ja opastavat paikallisia rahoituksen hyödyntämiseen ja ideoiden jalostamiseen rahoituskelpoisiksi. Leader on siis toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta, sillä jokaisella Leader-ryhmällä on käytössään oma rahoituskehys, jota se jakaa eteenpäin hakijoille. Leader-toiminta tuo EU:n lähelle kansalaisia,. Leader-toimintatapaa tulisikin hyödyntää laajemmin eri teemoissa ja kaikilla alueilla. Toimintaan otetaan mukaan myös nuoret, jotka oppivat Nuoriso-Leaderin pientukien avulla rahoituksen hyödyntämistä ja kehittämistyötä sekä sitoutuvat paikkakuntaan ja toimintaan mukaan.

Nuorisoala ry yhtyy raportin keskeisiin päätelmiin siitä, että vaikka järjestöillä on halu hakea EU-rahoitusta, monilla ei ole siihen riittäviä valmiuksia.

Omarahoitusosuus muodostuu osalle järjestöistä esteeksi hakea EU-rahoitusta, samoin hakuun liittyvä osaamisen puute. EU-rahoitus ei voi korvata kansallisia avustuksia järjestöjen varsinaiseen toimintaan. Nuorisoala ry yhtyy myös raportin näkemykseen kansallisten yhteyspisteiden rahoittamisen tarpeesta: ne ovat välttämättömiä, kun halutaan tukea järjestöjä EU-rahoitushauissa onnistumisessa. Raportin huomio järjestöille suunnattujen palveluiden ja tuen muotojen kehittämisestä sekä kansalaistoimintaa edistävän sääntelyn varmistamisesta on kannatettava.

Järjestöjen varainhankinnan kehittäminen mainitaan raportissa. Omarahoitusosuuksien kattaminen ei voi jäädä pelkästään järjestöjen varainhankinnan varaan, mikäli tosiasiallisesti halutaan nostaa EU-rahoitusten osuutta Suomeen. Järjestöjen varainhankinta on kilpailtua, yleisestä taloudellisesta tilanteesta erittäin riippuvaista ja erilaisilla järjestöillä on hyvin erilaiset mahdollisuudet varainhankinnassa onnistumiseen.
Nuorisoala ry pitää tärkeänä raportissa esiin nostettavaa valtionavustuskäytänteiden uudistamista tarkastellun työryhmän ehdotusta siitä, että valtionapuviranomaiset laajentavat järjestöjen EU-rahoitteisten hankkeiden osarahoittamista hankeavustuksina myönnettävinä erityisavustuksina. Tämä lisäisi järjestöjen mahdollisuuksia hakea EU-rahoitusta. Nuorisoala ry kuitenkin korostaa, että tämä tulisi osoittaa erillismäärärahan turvin - ei kohdentamalla nykyisiä rajallisia avustusmäärärahoja tähän tarkoitukseen. Hankerahoitusten aikataulujen huomioiminen on myös tärkeää. jotteivat hakuaikataulut muodostu esteiksi.

Raportin päätelmät ovat oikean suuntaisia ja kuvaavat hyvin nykytilannetta ja kehittämisen tarpeita. Nuorisoala ry kannustaakin valtionapuviranomaisia osaltaan tarttumaan toimeen päätelmien edistämisessä. Toimenpiteiden tulee tukea järjestöjen osaamista ja mahdollisuuksia hakea EU-rahoitusta ja purkaa esteitä (mm. hallinnollisen työn keventäminen ja omarahoitusosuuksien luoma kynnyksen madaltaminen rahoituksen hakuun).

Pohjois‑Savon Sosiaaliturvayhdistys arvioi raportin päätelmät ajantasaisiksi, hyvin jäsennetyiksi ja järjestöjen toimintaympäristöä realistisesti kuvaaviksi. Päätelmät tunnistavat uskottavasti kaksoishaasteen, joka vaikuttaa olennaisesti järjestöjen mahdollisuuksiin hakea ja hyödyntää EU‑hankerahoitusta:

järjestöjen sisäiset valmiudet (osaaminen, henkilöstöresurssit, taloudellinen kantokyky, strateginen tarkastelu), sekä
rahoitusjärjestelmän ulkoiset esteet (omarahoituksen vaatimus, ennakkorahoituksen puute, digijärjestelmien raskaus, raportoinnin työläys).

Pidämme erityisen merkittävänä raportin johtopäätöstä siitä, että ennakkorahoituksen puute ja jälkikäteismaksatukseen perustuva rakenne pysäyttävät pienet ja keskisuuret toimijat ennen kuin ne pääsevät edes hakuvaiheeseen. Tämä on linjassa järjestökentän kokemusten kanssa ja näkyy suoraan siinä, että EU‑rahoitus kasautuu vahvoille, vakiintuneille toimijoille.
Raportin päätelmissä korostuu myös tarve vahvistaa järjestöjen strategista otetta: EU‑hankerahoituksen hyödyntäminen edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua, hallitustason linjauksia ja kykyä valita oikea rooli hankkeissa. Tämä on yhtenevä näkemys omien kokemustemme kanssa.
Pidämme erittäin tärkeänä sitä, että raportti nostaa esiin myös rakenteelliset ja ohjelmakohtaiset erot, jotka vaikuttavat siihen, mitkä järjestöt ylipäätään voivat osallistua. Joustavat mallit, kuten Leader ja maaseuturahoitus, ovat osoittaneet, että hyvin suunnitellut rahoituskäytännöt voivat madaltaa kynnystä ja lisätä uusien toimijoiden osallistumista. Vastaavasti raskaammat ohjelmat – kuten ESR+/EAKR – ovat monimutkaisten vaatimusten vuoksi vaikeasti saavutettavia erityisesti pienille toimijoille.
Kokonaisuutena arvioimme, että raportin päätelmät eivät ainoastaan kuvaa nykytilaa, vaan muodostavat selkeän ja perustellun toimenpideagendan tulevalle ohjelmakaudelle. Jos keskeiset esteet – etenkin ennakkorahoituksen puute, hallinnollinen raskaus ja alueellisen tuen riittämättömyys – korjataan, yhä useampi järjestö uskaltaa hakea rahoitusta ja pystyy toteuttamaan laadukkaita, vaikuttavia hankkeita. Raportti osoittaa vakuuttavasti, että EU‑rahoitus ei ole järjestöille irrallinen projektimaailma, vaan mahdollisuus vahvistaa osallisuutta, hyvinvointia ja demokraattista toimijuutta koko Suomessa.

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n mielestä raportissa on nostettu kattavasti esille näkökulmia järjestöjen mahdollisuuksista hyödyntää EU-rahoitusta. Raportissa tunnistetaan hyvin järjestöjen haasteita ja tuodaan esille ratkaisuja, mutta toisaalta muiden kuin järjestöjen näkökulmien ja suositusten osalta ratkaisut jäävät vähäiselle tarkastelulle.

Raportissa mainitaan, että järjestöjen tulisi mm. vahvistaa strategista otettaan EU-hankerahoituksen hakemisessa ja hallinnoimisessa sekä kehittää henkilöstön osaamista, jos järjestön tavoitteena on hakea ja hyödyntää rahoitusta. Samanaikaisesti todetaan, että re-surssien puute muodostaa esteen. Järjestöjen perusrahoitusta vahvistamalla ja perusrahoituksen käyttöehtoja joustavoittamalla siten, että rahoitusta voidaan käyttää hankkeiden osa-rahoituksena, järjestöillä olisi paremmat mahdollisuudet vahvistaa hanketoiminnan strategista otetta ja kehittää henkilöstön osaamista. Myös rahoitusten pitkäjänteisyys antaisi mahdollisuuden ennakoida tulevaisuutta ja hyvä tuki hanketoimintaan lisäisi kehittämisen ja hanke-toiminnan laatua.

Varainhankinta nähdään tällä hetkellä yhdeksi ratkaisuksi järjestöjen taloushaasteisiin. Kansalaisjärjestöjä koskevassa keskustelussa on tärkeää huomioida se, että kun puhumme perusrahoituksesta tai varainhankinnasta, puhumme samalla ammatillisista järjestöistä ja ennen kaikkea isoista järjestöistä, joilla on mahdollisuus laittaa työpanoksellista resurssia varainhankintaan. Vain ammattimainen varainhankinta mahdollistaa sen, että rahaa saadaan omavastuuosuuksia vastaava määrä kerättyä. Vaikka ammattimainen varainhankinta ei kaikille järjestöille ole realismia, on tärkeää että eri sektoreiden järjestöjä (kuten liikunta- sekä sosiaali- ja terveysalojen järjestöt) kohdellaan varainhankintaan liittyvässä lainsäädännössä tasapuolisesti ja esimerkiksi lahjoitusvähennyksen tulisi kohdella järjestöjä tasavertaisesti.

Erityisesti paikallisten ja alueellisten yhdistysten toiminnassa esille tulevia kehittämisideoita ei tällä hetkellä saada työstettyä hankerahoitteiseksi kehittämistoiminnaksi taloudellisten resurssien ja EU-hankehakuihin liittyvän osaamisen puutteen vuoksi. Välittäjäorganisaatio-tyyppinen toimintamalli mahdollistaisi laajemmin järjestöjen hankekehittämisen uudella hankekaudella. Välittäjäorganisaatiotoiminnassa pienemmät toimijat saavat tukea ja resurssia välittäjäorganisaatiolta. Mahdollistamalla tällä tavoin erikokoisten yhdistysten osallistuminen hanketoimintaan lisää hankesuunnittelun ja -hallinnoinnin osaamista järjestökentässä. Välittäjäorganisaatiotoiminta ja -koordinaatio edellyttävät alueen ja siellä toimivien järjestöjen sekä muiden toimijoiden tuntemista. Tätä tietoa ei voida olettaa olevan valtakunnallisella koordinaatiolla.

Talouden kiristyessä näkyy yhä selvemmin se, että toimijoiden kiinnostus hankeyhteistyöhön järjestöjen kanssa jää vain maininnaksi hankesuunnitelmassa. Hankkeen suunnittelussa järjestöjen kohderyhmätietoa ja substanssiosaamista halutaan hyödyntää. Todellista hankeyhteistyökumppanuutta ja yhteiskehittämistä ei kuitenkaan välttämättä järjestöjen kanssa synny, vaan oletuksena on, että järjestöt ovat mukana kehittämisessä omilla resursseillaan.

Rahoitusten eriaikaisuus, jäykkyys ja hallinnolliset vaatimukset tuovat hankehakijoille kohtuutonta kuormaa. Järjestöjen osallistaminen ja niiden kuuleminen rahoituksia kehittäessä on ehdottoman tärkeää. Kuten raportissa todetaan, tarvitaan myös selkeitä rahoitusohjeita sekä mahdollisuus tukeen rahoittajan puolelta, etenkin silloin kun hakija on valmistelemassa ensimmäistä EU-hankettaan. Koska rahoittajan mahdollisuudet antaa konkreettista tukea hakijoille ovat rajalliset, on tärkeää resursoida muita tapoja hanketuen antamiseksi.

Syöpäjärjestöjen näkökulmasta raportti tuo tärkeää ja ajankohtaista tietoa siitä, miten kansalaisjärjestöjen valmiuksia EU-hankerahoituksen hyödyntämiseen voidaan vahvistaa. Raportin suositukset ovat Syöpäjärjestöjen näkemyksen mukaan oikeansuuntaisia ja tarpeellisia. 
Kansallisten kansalaisjärjestöjen kansallisten rahoituksien vähentyessä on järjestön toimintaedellytysten ja kansalaisjärjestöjen varsinaisen toiminnan turvaamiseksi pyrittävä löytämään muita vaihtoehtoisia julkisia rahoituskanavia. Kansalaisjärjestöjen EU-rahoituksen kasvattaminen lähes 9 miljardiin on merkittävä investointi demokratian ja osallisuuden vahvistamiseksi EU:n jäsenmaissa. On olennaista, että Suomi kehittää myös omaa kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaa EU:n yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Suomesta puuttuu myös yhtenäinen mekanismi kansallisesta osarahoituksesta, jota EU-rahoituksen saaminen edellyttää.
Useampi EU-rahoituskanava edellyttää usein laajempia kansainvälisiä konsortiota. EU-laajuiset isot hankekonsortiot ovat toiminnallisesti raskaista ja toimenpiteiden toteuttaminen hidasta. Esimerkiksi EU-maiden hyvin eri erilaiset palvelujärjestämät (esim. sosiaali- ja terveysjärjestelmät) haastavat yhteisten tavoitteiden asettamista, josta jokainen kumppani hyötyisi.