Älkää säästäkö lapsista, he ovat huolehtimassa meistä ikääntyessä. Kaikkea ei voi mitata rahassa.
Rahan säästäminen tällaisessa asiassa on lyhytnäköistä. Uutta kunnolla rakennettua koulua pystyyn Takajärvelle.
Päättäjät käykää kentällä katsomassa ja perehtykää myös muuhun kuin tilastoihin. Asiat täytyy ajatella myös järjellä, ei säästöillä.
Meidän ja teidän lapset ja lapsenlapset ovat koululaisia joita nyt siirrellään. Lapsiin panostaminen tänään tuottaa tulevaisuudessa
Kaikkien alueiden lapset ja varsinkin iät otettava huomioon. Sekä koulumatkojen pituudet. Kaikki ei niin aina ole kiinni rahasta. Karsia jostain muusta,kuin kuntalaisilta.
Asuinalueet pitäisivät olla samanarvoisessa asemassa mitä tulee kouluihin ja päiväkoteihin.
Parannettavaa puolin ja toisin.
Lapset on meidän tulevaisuus, heitä pitää kunnioittaa ja koulut ja päiväkodit eivät vain ole pakkopullaa kunnille vaan niissä lapsilla pitää olla turvallinen olo ja heitä pitää kuunnella.
Jokainen meistä on ollut lapsi. Pitäisi palata takaisin sinne ja miettiä, että millaisen tulevaisuuden haluamme omille lapsillemme.
Viitosvaihtoehto esittämäni seiskan kannalta paras oppilasturvallisuuden, työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden kannalta.