Kaikille lapsille tarjottava asialliset ja terveet tilat sopivan koulumatkan päässä. Päättäjät eivät saa ajatella vain rahaa.
Z
Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, ei saa säästää liian lyhytnäköisesti -voi tulla tulevaisuudessa kalliiksi erilaisten tukitoimien, hoitojen, terapioiden, ym kautta. Ja heistä kasvaa tulevaisuuden päättäjiä, kun nykyiset vanhoja ja tarvitsevat erilaisia palveluita..
Älkää toljottako pelkkiä numeroita. Kyllähän luokkaan mahtuu 30. Päiväkotiryhmään 35. Mahtuu mahtuu, mutta silloin laatu lentää ikkunasta eikä työntekijät voi eikä kykene työskentelemään niin hyvin kuin osaisivat, kun aika ja energia menee kaaoksenhallintaan. Lapset eivät ole numeroita paperilla, vaan eläviä olentoja. Jokaisella opettajalla tulisi olla luokassaan ryhmänavustaja, ainakin alkuopetusvaiheessa. Päiväkodeissa ja kouluissa kasvaa tulevat veronmaksajat ja heidän arkensa sujuvuus on pohja myös mielenterveydelle -muusta puhumattakaan. Säästöt nyt maksetaan varmasti aikanaan korkojen kanssa takaisin.
Toivottavasti kaupungilla on rohkeutta sijoittaa rahaa koulujen ja päiväkotien kuntoon saattamiseksi, vaikka taloustilanne onkin huono. Nyt liian moni lapsi kärsii toimimattomista tiloista ja huonosta sisäilmasta.
Lapsiin tulee satsata!
Tervetuloa päiväksi Takajärven kouluu - aamulla bussipysäkille räntäsateeseen, päivä ääriään myöten pullistelevassa Hepolan koulussa, maittavaa kouluruokaa meluisassa ruokasalissa, iltapäivän viimeiset tunnit ja kilpajuoksu bussipysäkille, jotta ehtii jonon kärkeen eli saa istumapaikan bussissa. Jalkautukaa oikeasti ennen päätöksentekoa, enkä nyt tarkoita että käväisette opettajainhuoneessa kahvilla. Viettäkää päivä kuten lapset - heillehän kouluja ja päiväkoteja tehdään.
Lapsiin sijoittaminen maksaa itsensä myöhemmin takaisin tai vaihtoehtoisesti huono panostus lapsiin ja nuoriin tulee maksamaan myöhemmin paljon enemmän.
Kokonaistaloudellisuus huomioon, ei vain budjettikauden luvut. Älkää säästäkö lapsilta ja huomioikaa myös vanhempien erilaiset lähtökohdat palvelujen suunnittelussa. Yhteiskunta ja työelämä vaatii joustavuutta, tätä tarvitaan tulevaisuudessa enemmän myös julkisilla palveluita. Takajärven kouluongelma alakoululaisten osalta korjattava heti, ei alakoululaisten paikka ole linja-autossa. Yläkoululaiset Hepolaan Syväkankaan koulusta ja alakoululaiset heti Takajärvi-Syväkangas -alueelta Syväkankaan koulun tiloihin!
Luulis että tuo entinen takajärven koulurakennus olisi jo purettu!