Jos on samassa koulussa monta luokkaa niin kaverit eivät vaihtuisi niin useasti.
Takajärvi tarvitsee oman ala-asteensa, sillä nykyisessä bussirumbassa ei ole pidemmän päälle mitään mieltä. Yläasteitakin kaupunki tarvitsee keskustaan sekä etelä- että pohjoispuolelle omansa, jotta kohtuullinen koulumatka sekä kohtuullinen luokkakoko toteutuisi.
3 yhtenäiskoulua 1-9 Hepola-Karihaara-syväkangas. Hepola liikuntapainotteisena.
3 Alakoulua 1-6 Kivikko-Takajärvi-Sauvosaari. Takajärvi voisi olla pienempikin, vaikka 1-3lk yksikkö.
Takajärvelläkin hyvä olla alakoulu
Yläkoulujen määrä voi olla yksi, jolloin yhtenäisperuskoulusta voidaan luopua ja keskittää voimavarat alueiden alakouluihin. Yläkoululaiset pääsevät hyvin keskustaan ja siitä omiin harrastuksiin.
Ei uusia rakennuksia enää. Kemi on pienien välimatkojen kaupunki. Takajärven oppilaat Syvälankaalle ja Kivikolle.
Takajärvellä on ehdottomasti tarve alakoululle, alueella asuu paljon lapsiperheitä. Alueen väestön ikääntyessä vapautuu myös koteja uusille lapsiperheille. Ei pidä näivettää koko takajärven aluetta, poistamalla alue kouluverkosta.
Ei mitään järkeä lähteä kuskaamaan hepolasta yläkoululaisia kaupunkiin ja kaupungista alakoululaisia hepolaan. Hölmöläisten hommaa! Hepolassa tulisi olla 1-9lk!!
Ei uusia rakennuksia enää.
Takajärvelle ehdottomasti oma alakoulu johon lapsilla olisi luontevaa siirtyä esikoulun jälkeen, kun päiväkotikin on vasta kunnostettu.