Lääkärini tuntee hyvin mahdolliset hoitovälineet ja osaa suositella myös uusia vaitoehtoja.
En tiedä, että onko minulla hoitosuunnitelmaa tai että jos on niin missä se olisi?!?
pysytään kartalla , että missä mennään tällähetkellä
En enää muista, miten asia on arvioitu, mutta haen purkin mittausliuskoja puolen vuoden välein. Se mahdollistaa muutaman mittauksen viikossa, mikä toistaiseksi on ollutkin minulle riittävästi.
Diabeteksen pysyessä kurissa,hoito-ohjaus ollut riittävän hyvää lääkärikäyntien avulla.Mikäli tilanne huonontuu,haluan erillisen hoitosuunnitelman asioiden hoitamiseksi diabeteshoitajan kanssa.
Hyvää on ollut, että hoitosuunnitelma on tehty, että omat tarpeeni on huomioitu ja omia tavoitteitani hoidon suhteen kunnioitetaan.
Huonoa on se, että tiedän tuon dokumentaation olemassa olosta vain keskustelujen kautta, minulla itselläni ei ole näkymää siihen. En myöskään tiedä kuinka voisin viitata siihen, jos hoitosuhteeni muuttuisi, esimerkiksi jos muuttaisin muualle.
Kaikki toimii hienosti. Ainoa kurja puoli on, että jos tuotteissa on ns maanantaikappaleita, joutuu itse reklamoimaan valmistajalle. Ja joskus valmistajalla on toimitusvaikeuksia mutta se ei ole hoitotarvikejakelun vika.
Lievä toimitusongelma alkuun Libren kanssa.
Varsinaista hoitosuunnitelmaa ei ole tehty!
En ole nähnyt kirjallista suunnitelmaa,mutta lipukkeita ym.olen saanut aina tarvitessani lisää.