Alhainen kynnys ja esim koulujen henkilökunnalle välineitä avun aloittamiseen, vaikkapa kiusaamistapakksissa tai syrjäytymisessä.
Hoitoihin tulisi päästä ajoissa ja saada sellaista hoitoa mitä henkilö tarvitsee.
Oikea-aikainen ja ketterä hoito, sekä hoito, jossa holistisuus aikuisten oikeasti toteutuu. Kerron esimerkin omasta elämästäni: järkyttävää ahdistuneisuuttani ja itsetuhoisuuttani 'hoidettiin' psyk. polilla ahdistuslääkkeillä ja kuukausittaisilla keskusteluilla, joissa hoitotaho lähinnä kyseli oireistani. Olin kertonut syömishäiriöstäni, mutta siihen ei puututtu (koska osaamista ei psyk. polilta (!!!) löytynyt). Kävi ilmi, että mikään terapia (kävin monta vuotta) tahi keskustelu tahi lääke ei voi parantaa kroonista anemiaani ja sitä, että en syönyt riittävästi ja säännöllisesti. Itse hyvin sairaana en tajunnut, että ainoa asia, joka minun pitää tehdä, on korjata ravitsemustila. Tapasin nykyisen puolisoni ja hän rohkaisi minua syömään ja saman tien toipuminen alkoi. Nykyään olen terve ja teen paljon vertaistukityötä sh-oireilevien kanssa. Minua ei toipumisessani tai oireilun syiden selvittämisessä auttanut mikään hoitotaho, vaikka useampaa kokeilin. Lääkkeitä sain ahdistukseen monta vuotta putkeen, koska hoitavat lääkärit luultavasti tiesivät, ettei resurssi riitä muunlaisen avun tarjoamiseen. Minua ei useinkaan kohdattu ihmisenä, vaan kasana oireita. Nykyään teen palkkatyötä mielenterveysalalla ja koen ihmisenä kohtaamisen, holistisen ja voimavarakeskeisen työotteen olevan se ainoa oikea.
Riittävät ja hyvin saavutettavat erilaiset palvelut.
Mielenterveys- ja päihdepalveluiden hakeutumisen matala kynnys ja asiakkaalla mahdollisuus kertoa mikä häntä itseään auttaa parhaiten. Monilta pakkotilanteilta vältytään kun asiakas / potilas tulee kuultua toiveissaan jo "hyvänä päivän". Psyk.hoitotahto käyttöön.
Psykoterapiapalvelut tarjolle julkiselle puolelle samalla tavalla kuin lääkäripalvelut. Psykoterapeuttikoulutus maksuttomaksi yliopistokoulutukseksi (vertaa lääkäreiden erikoistuminen)
Kiinnitettään erityistä huomiota yksilöllisiin tarpeisiin
Etsivä ja löytävä työ. Nopea ja kynnyksetön tuki.
Matalan kynnyksen palveluita, jotta ihmiset lähestyisivät mielenterveyspalveluita jo ennen kuin oma tilanne on eskaloitunut todella vaikeaksi.
Matalan kynnyksen palveluita tarvetta vastaavasti.