Kyllä, konttoreita on liian harvassa, usein vain yksi isossakin kaupungissa, johon ei pääse edes jonottamalla, vaan pitäisi löytää puhelinnumero, josta voi varata ajan. Tutuilla ikäihmisillä ei ole nettiä, millä selvittää edes tätä asiaa. Ja näkökykykään ei kaikilla riitä enää papereista sitä etsimään. Joten ei saa hoidettua valtakirjaa, että voisi hoitaa esim. epäselvyyksiä toisen puolesta, toisinaan jopa eri kaupungissa, ym. Tunnusten lukkiutumisen hoitaminen hankalaa, kun ei enää pääse lopetettuun konttoriin avaamaan niitä, vaan pitäisi hoitaa puhelimitse miljoonilla varmistuspainalluksilla tai sovelluksella, jota ei ole käytössä.
En pysty käyttämään mitään sähköisistä palveluista, joten en voi muuttaa mitään kerran avatuissa tileissä.
Ylipäätään kaikki, mitä tileille pitää tehdä, on monimutkaista. Avaus, mahdolliset muutokset ja lopetus. Kaikkiin vaaditaan sellaiset takeet, joita tuntuu välillä olevan mahdotonta oikein tehdä. Lienee EU:n direktiivien ylitunnontarkka sovellus tai sitten käännösvirheet. Sama juttu monessa muussakin kuin pankki"palveluissa".
Kyllä olen
Palveluajat ovat huonot
Esimerkiksi S-pankissa piti käydä paikan päällä konttorissa kun kortti ei toiminut.
Kyllä. Kun on maksuhäiriömerkintä, tiliä ei saa avattua henkilökohtaisesti, eikä yritykselle.
NE jotka eivät kykene netin käyttöön, ovat käytännössä ulkona yheiskunnasta. Sigimaailma ei saa olla tällainen. On luotava esim. erillinen "digitalkkari" tai vastaava järjestelmä, jossa apua saavat myös ne, jotka eivät pysy digikehityksen mukana.
Nordean ainoa pankki 250 km päässä mihin pääisi henkilökohtaisesti asioimaan. Aikaisemmin 12 km päässä oli hyvä palvelu mutta nyt ei. Ainoa vaihtoehto on lakkauttaa säästötili toisen pankin kautta ja pyytää loput rahat toiseen pankkiin. Nordean palvelut ovat näin huonot! On todella kallista jonottaa palvelunumeroon 02 alkuisiin numeroihin! Mikään puhelinoperaattori ei tunne 02 alkuisten numeroiden soittoa normaali taksan suuruiseksi vaan perii siitä noin 10 senttiä / minuutti ja kun joutuu vielä siinä jonottamaan ja sitten juurtajakaen selittämään asiaa.
Ulkomailla asuvan kansalaisen käyttöoikeuksia rajoitetaan.