Tarkastelen tuloksia vapaaehtoisvoimin toimivan vertaistukea antavan alueellisen yhdistyksen kannalta:
- Avustuskäytäntöjen ja -kriteerien kirjavuus, vaihtelevat aikataulut ja epäselvä vastuunjako luovat epävarmuutta pienille toimijoille.
- Vertaistukea antavat paikalliset tai alueelliset yhdistykset voivat jäädä väliinputoajiksi, ellei kuntien ja hyvinvointialueiden rooleja selkeytetä.
- Avustusten alueellinen eriarvoisuus korostaa tarvetta turvata myös pienimuotoisen, kustannustehokkaan toiminnan jatkuvuus.
- Strateginen kumppanuusajattelu voi olla mahdollisuus, jos se tunnistaa vertaistuen erityisluonteen eikä kuormita liiallisella hallinnolla.
-Pitäisi olla selvää, pitääkö kansalaisjärjestön osoitteen olla rekisteröitynä kyseiseen HVA:n ja kunnan avustuksia hakiessaan? Vai pitäisikö niiden tarjota palveluita siellä? Ja kun tarjoat palveluita HVA:ssa, riittääkö, että toimit yhdessä kunnassa vai koko HVA:n alueella?
- Pitäisi myös olla selvää, hakeeko kansalaisjärjestö hakemuksen projektin vai pysyvän toimintansa kautta? Näille kahdelle pitäisi asettaa eri säännöt/vaatimukset ja ehkä myös erillinen budjetti?
Meidän näkökulmastamme selvityksen keskeisin ja kiinnostavin havainto liittyy epäsuoraan tukeen ja tilojen käyttöön. Selvitys tuo esiin, että kuntien ja hyvinvointialueiden tarjoamat maksuttomat tilat ovat merkittävä tuen muoto, jota ei kuitenkaan usein kirjata euroina mihinkään.
Meille, jotka omistamme ja ylläpidämme omaa seurantaloa, tämä on kohtalonkysymys. Me emme rasita kaupungin tai alueen tilakapasiteettia, vaan päinvastoin tarjoamme asukkaille ja muille toimijoille tiloja. Jos avustusjärjestelmässä ei huomioida sitä, että toiset saavat tilat ilmaiseksi (epäsuora tuki) ja toiset maksavat seinistään itse (ylläpitokustannukset), ovat toimintaedellytykset epätasa-arvoiset. On erittäin hyvä, että selvitys nostaa tämän "piiloon jäävän" tuen esiin, sillä seurantalon ylläpito on meille suurin kiinteä kuluerä.
Toinen huomio on hyvinvointialueiden pieni avustusosuus (n. 16,3 M€) verrattuna kuntiin (n. 188,5 M€). Meidän toimintamme – yhteisöllisyyden luominen, teatteriharrastus ja nuorten osallistaminen – on parasta ennaltaehkäisevää mielenterveys- ja hyvinvointityötä (HYTE). Olisi toivottavaa, että hyvinvointialueet tunnistaisivat jatkossa paremmin kaltaistemme kulttuuritoimijoiden roolin sote-palvelujen rinnalla, kuten selvityksen esipuheessakin viitataan kansalaisyhteiskunnan tukemiseen.
Pienet vapaaehtoisyhdistykset kokevat kuntien ja hyvinvointialueiden avustuskriteerit usein liian tiukoiksi ja vaikeaselkoisiksi. Vaikuttavuuden ja strategisen sopivuuden todentaminen voi olla haastavaa, jonka vuoksi toivotaan selkeitä ohjeita. Avustuspäätösten tulisi olla julkisia. Pienille toimijoille on tärkeää turvata perustoiminnan rahoitus ja mahdollistaa myös toimintaryhmien tukeminen. Hakemusten tulee olla selkokielisiä ja selkeästi erotella eri avustusmuodot.
Tarkempia huomioita:
- pienissä kunnissa pieni avustus voi olla tarkoin määritelty tiettyyn kohderyhmään esim. osteoporoosia sairastavien liikuntaryhmä, jolloin tärkeään ja olennaiseen perustoimintaan ei voi hakea avustusta: kuka maksaa jatkossa postitus- ja puhelinkulut sekä muut toimistokulut, jotka ovat välttämättömiä? (tällainen ajattelu on lisääntynyt viime aikoina, sillä kaikki haluavat rahoittaa jatkossa VAIN kohderyhmälle suunnattua toimintaa kapea-alaisesti)
- kuntien avustuksissa on usein tarkka määrittely, esim. yhdistyksen on oltava rekisteröitynyt ko. kuntaan ja toiminnan tulee olla vain oman kunnan asukkaille - tämä on käytännössä ongelma toiminnan järjestämisen kannalta
- hyvinvointialueilla toiminnasta useassa kunnassa saa hakemuksessa lisäpisteitä, kun toiminta vain yhdellä alueella voi olla puolestaan vain 0 tai 1 pistettä (tässä eroja hyvinvointialueiden kesken – osalle riittää toiminta yhdellä alueella jos se on avointa koko alueen asukkaille)
- jos arvioinnissa painotetaan toiminnan vaikuttavuutta, miten tarkkaan se tarvitsee esittää? Pienillä yhdistyksillä on jo täysi työ pitää toimintaa yllä - jos vaikuttavuus pitää esittää vahvasti ja aukottomasti, ei vapaaehtoisilla ole osaamista / taitoja tehdä sitä. Toiminta itsessään voi silti olla hyvinkin vaikuttavaa. He tarvitsisivat avustuksen myöntäjiltä koulutusta siitä, mikä on riittävää ja miten asia tulee esittää toivotulla tavalla ja lisäksi iäkkäät osallistujat eivät välttämättä vastaa palautekyselyihin ainakaan digitaalisesti (tällöin vaikuttavuustiedon kerääminen voi olla hyvin hankalaa)
- toiminnan sopivuus kunnan/hva:n strategisiin tavoitteisiin voi olla pienille yhdistyksille hyvin haastavaa ymmärtää ja toteuttaa, jos jokin painopiste on esim. työntekijöiden hyvinvointiin painottuminen
- avustuspäätökset tulisi olla julkisia, jotta voidaan arvioida oman hakemuksen ”oikeellisuus” muihin verrattuna: mitä omassa hakemuksessa on pielessä vrt. muut
- pisteytykset ja vaikutusketjut voidaan jatkossa pitää mukana avustushakemuksissa, kun kyseessä ovat isot kumppanuushakemukset, joissa liikkuvat isot rahat - eikä rahoiteta vertaistukitoimintaa, jota antavat pienet vapaaehtoisista koostuvat yhdistykset
- kappaleessa puhuttiin järjestöjen kehittämisestä ja kehittymisestä: pienissä yhdistyksissä olisi tärkeä ylläpitää jo hyväksi todettua toimintaa ja saada avustusta siihen; aina ei ole välttämätöntä kehittää toimivaa toimintaa tai käynnistää uusia hankkeita
- perinteinen yhdistystoiminta on murroksessa ja yhdistyksiä purkautuu, kun iäkkäiden vapaaehtoisten tilalle ei löydy uusia toimijoita. Avustuksia jakaessa tulisi huomioida mahdollisuus toimia esim. toimintaryhminä, jotka tuottavat toimintaa omalla alueellaan/alueillaan mutta joiden hallinto on suuremman liiton hartioilla (joka toimipaikka on usein pääkaupunkiseudulla). Näille ryhmille tulee olla mahdollisuus hakea ja saada avustusta hyvinvointialueilta ja kunnista. Muutoin toiminta lakkaa kokonaan.
- avustushakemuksia tulisi selkeyttää myös sillä, että haetaanko toiminta-avustusta, hankeavustusta vai kumppanuusavusta. Usein sama hakemus voidaan olla liitetty kaikkiin, joka tuottaa hakemuksesta kovin sekavan. Hakemusten tulisi olla selkokielisiä, jotta ne ovat kaikkien saavutettavissa.
On hyvä huomio, että avustustoiminta on monimuotoista ja erilaisia toimintatapoja on muodostunut. Näihin muodostuneisiin tapoihin ja toimintamalleihin on myös monesti olemassa alueelliset ja paikalliset syyt.
On tosiaan tärkeää varmistaa, ettei synny aukkoja, joissa kumpikaan taho (hyvinvointialue tai kunta) ei tunne järjestötoiminnan tukemista omalle vastuulleen. Hyvinvointialueiden avustuksissa tärkeää on huomioida, että avustuksella varmistetaan avustuksen kohdentuminen tasapuolisesti kaikkien alueen kuntien kansalaisiin, eikä vain esimerkiksi tietyn kunnan alueelle. Toki kuntakohtaiset erot on hyvä huomioida ja tunnistaa tiettyjen avustusten erityiset kunta- tai seutukohtaiset tarpeet.
Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunnassa kokoamme yhteen eri alueiden verkostojärjestöjen keräämät tilannekuvatiedot ja voimme yhtyä selvityksen huomioon siitä, että eri hyvinvointialueiden myöntämät avustussummat eroavat toisistaan huomattavasti asukasta kohden laskettuna. Toisaalta on huomioitava, että myös hyvinvointialueiden avustusten myöntäminen on monimuotoista, eikä myönnetyt avustusmäärät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Eri alueilla on käytössä hieman erilaisia avustusmuotoja. Myöskään eri alueiden epäsuoraa taloudellista tukea ei ole keskenään helppoa vertailla. Esimerkiksi tilojen tarjoamisessa yleishyödyllisten toimijoiden käyttöön on aluekohtaisia eroja.
- Hyvä, että selvityksessä tunnistetaan, että avustustoiminta on monimuotoista ja erilaisia toimintatapoja on muodostunut. Näihin muodostuneisiin tapoihin ja toimintamalleihin on olemassa alueelliset ja paikalliset syyt.
- On tärkeää varmistaa, ettei avustustoimintaan synny aukkoja, joissa kumpikaan taho (hyvinvointialue tai kunta) ei tunnista järjestötoiminnan tukemista oman avustustoimintaansa kuuluvaksi. Hyvinvointialueiden avustuksissa tärkeää on huomioida, että, kaikilla maakunnan asukkailla on mahdollisuus osallistua toimintaan. Kuntakohtaiset erot tulee huomioida ja tunnistaa tiettyjen avustusten erityiset kunta- tai seutukohtaiset tarpeet.
- Yhdistyksemme yhtyy Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunta kommenttiin, että neuvottelukunta on koonnut yhteen eri alueiden verkostojärjestöjen keräämät tilannekuvatiedot ja voi yhtyä selvityksen huomioon siitä, että eri hyvinvointialueiden myöntämät avustussummat eroavat toisistaan asukasta kohden laskettuna. On tärkeää huomioida, että hyvinvointialueiden avustusten myöntäminen on monimuotoista, eikä myönnetyt avustusmäärät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Eri alueilla on käytössä hieman erilaisia avustusmuotoja. Eri alueiden epäsuoraa taloudellista tukea ei ole keskenään helppoa vertailla. Esimerkiksi tilojen tarjoamisessa yleishyödyllisten toimijoiden käyttöön on aluekohtaisia eroja.
Oikeusministeriön selvityksessä todetaan, että kansalaisyhteiskunnan tuesta on vaikea saada kokonaiskuvaa ja käytännöt vaihtelevat. Senioriliitto jakaa käsityksen. Senioriliiton piireiltään ja yhdistyksiltään saamaan palautteen perusteella kuntien ja hyvinvointialueiden käytännöissä on suuriakin vaihteluita sekä avustusten suuruuksissa ja rajauksissa siinä, keille ja millaiseen toimintaan avustuksia jaetaan. Yhdellä hyvinvointialueella senioriliiton piiri on saanut 10 000 euron avustuksen, kun taas toisella hyvinvointialueella senioriliiton kaltaiset järjestöt on kokonaan poissuljettu sote-avustusten ulkopuolelle. Samanlaista palautetta on tullut myös siitä, miten kunnat jakavat avustuksilla eläkeläisjärjestöille.
Suurissa kaupungeissa on pidemmälle viedyt prosessit, useampi avustusluokka ja usein myös jaettavat avustukset ovat kokonaisuudessaan suuremmat. Haasteena saattaa olla se, että järjestöjen näkökulmasta avustusprosessit (haku ja raportointi) saattavat olla haettuun avustukseen nähden liian raskaita. Vastaavasti pienelläkin avustuksella järjestö saattaa vapaaehtoistensa kautta tuottaa vaikuttavaa toimintaa.
Kuntien ja hyvinvointialueiden tarjoamien tilojen suhteen on paljon kirjavuutta käytännöissä. Sote-uudistuksen jälkeen osa kuntien tiloista, joita senioriliiton kaltaiset järjestöt olivat käyttäneet, siirtyivät hyvinvointialueiden hallintaan. Muutos aiheutti epävarmuutta osalle järjestöille tilojen saatavuudessa ja maksukäytännöissä. Eläkeläisjärjestöjen paikallisyhdistyksen kaltaiselle toimijalle haastetta on palautteen mukaan tuottanut usein se, ettei kunta pysty aina tarjoamaan riittävän isoja (ja ilmaisia tai edullisia) tiloja yhdistyksen säännöllisiä tapahtumia varten.
Sote-uudistuksen jälkeen on tullut paljon palautetta siitä, että senioriliiton kaltaiset eläkeläisjärjestöt ovat saattaneet jäädä väliinputoajiksi avustuspäätöksiä tehdessä. Hyvinvointialue on saattanut linjata niin, ettei sote-avustuksia myönnetä eläkeläisjärjestöille. Osassa hyvinvointialueita jaettava avustussumma on niin pieni, että se on saattanut osaltaan vaikuttaa siihen, että avustus on kohdennettu pelkästään isoille järjestöille tai vain tietynlaista toimintaa toteuttaville sote-järjestöille. Ongelmia on aiheuttanut sekin, että senioriliiton kaltaisen järjestön yhdistys- ja piirijako eivät välttämättä noudata hyvinvointialueiden rajalinjoja. Hyvinvointialue on puolestaan saattanut rajata avustukset ainoastaan sellaisille toimijoille, jotka toimivat koko hyvinvointialueen sisällä.
Kokemuksemme mukaan selvityksen keskeiset havainnot kuntien ja HVA:den avustustoiminnasta pitävät paikkansa. Avustusten hakujärjestelmät (erityisesti kumppanuusavustukset), aikataulut ja hallinnointi vaihtelevat suuresti HVA:den välillä.
Hyvinvointialueiden ja kuntien avustusten hakuajat vaihtelevat huomattavasti. Pienten valtakunnallisten järjestöjen on todella haasteellista seurata jokaisen hyvinvointialueen tai kunnan hakuaikatauluja. Myös myöntämiskriteerit vaihtelevat hyvin paljon, esimerkiksi kumppanuusavustusta myönnetään erilaisin kriteerein: osassa hyvinvointialueista STEA-avusteiset järjestöt voivat hakea kumppanuusavustusta ja toisissa taas ei voi.
Hakuajat, hakuprosessi ja hakulomakkeet tulisi yhtenäistää. Hakuaikojen tulisi olla myös riittävän aikaisin, jo edellisen vuoden puolella, jotta yhdistykset pystyvät suunnittelemaan tulevan vuoden toimintaa.
Myös raportointia ja vaikuttavuusarviointia olisi hyvä yhtenäistää aikataulun ja raportointilomakkeiden osalta.
Valtakunnallisesti toimivan yhdistyksen mahdollisuudet hakea paikallisia avustuksia ovat hankaloituneet, kun tukea saa vain kuntaan rekisteröity yhdistys.
Valtakunnallinen järjestö, jonka kotipaikka on Tampere, ei voi hakea avustusta Helsingistä, vaikka järjestää siellä alueellista toimintaa. Varsinkin harvinaisten vamma- ja sairausryhmien kohdalla olisi erityisen tärkeää tukea paikallisesti vertaistuellista toimintaa.
Kuntien avustuskriteereissä usein määritellään, että yhdistyksen on oltava rekisteröitynyt ko. kuntaan. Tämä hankaloittaa sellaisten yhdistysten mahdollisuuksia avustuksiin, joilla on aktiivista toimintaa ko. kunnassa, mutta jotka ovat rekisteröityneet toiseen kuntaan, usein vielä saman maakunnan sisällä. Kuntien täytyisi selkeyttää kriteerejä siltä osin, että niiden avustuskriteereissä olisi keskeisintä yhdistyksen (aktiivinen) toiminta kunnassa eikä sinne rekisteröityminen.