Näkemyksemme mukaan selvitys tunnistaa melko hyvin kansalaisjärjestöjen rahoitukseen liittyviä keskeisiä haasteita. Avustuskäytäntöjen kirjavuus, vaihteleva läpinäkyvyys ja aikataulut sekä epäselvä vastuunjako kuntien ja hyvinvointialueiden välillä aiheuttavat epävarmuutta erityisesti pienille toimijoille. On todellinen riski, että vertaistukea ja ennaltaehkäisevää hyvinvointia tuottavat yhdistykset jäävät väliinputoajiksi, ellei avustusjärjestelmien rooleja ja kriteereitä selkeytetä.

Erityisesti kuntien osalta selvitys olisi voinut tuoda enemmän konkreettisia kehittämisehdotuksia avustuskäytäntöihin, hakuprosesseihin tai raportointiin. Selvitys olisi myös voinut toimia vahvempana välineenä pienten kuntien avustuskäytäntöjen yhteiskehittämiselle.

Selvityksen perusteella korostuu tarve tiiviimmälle vuoropuhelulle kuntien ja hyvinvointialueiden välillä avustusten osalta. Hyvinvointialueiden avustukset kohdentuvat usein koko alueen laajuiseen toimintaan, jolloin yhden kunnan alueella tapahtuva toiminta jää helposti rahoituksen ulkopuolelle. Avustustoimintaa ja sen käytäntöjen kehittämistä voisi tarkastella osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä (HYTE), joka on sekä kuntien että hyvinvointialueiden lakisääteinen tehtävä. Hyvinvointialueiden järjestöneuvottelukuntien laaja-alaista osaamista voisi hyödyntää avustusjärjestelmiä kehitettäessä.

On hienoa, että selvityksessä tunnistetaan, että avustustoiminta on monimuotoista ja erilaisia toimintatapoja on muodostunut. Näihin muodostuneisiin tapoihin ja toimintamalleihin on olemassa alueelliset ja paikalliset syyt. On erityisen tärkeää varmistaa, ettei avustustoimintaan synny aukkoja, joissa kumpikaan taho kunnat tai HVA ei avustusta järjestön toimintaan. Säätiöiden osalta tämän tyyppistä väliinputoamista on voinut tulla jo joillakin alueilla/maakunnissa/kunnissa, sillä kaikki hyvinvointialueet eivät tunnista säätiöitä hakukelpoisiksi hakijoiksi. Tästä on käyty alueilla keskustelua, mutta hyvinvointialueilta koskevassa lainsäädännössä ei mainita säätiöitä, minkä takia on tulkittu, että säätiöt eivät ole hakukelpoisia. On huomioitava, että hyvinvointialueiden avustusten myöntäminen on monimuotoista, eikä myönnetyt avustusmäärät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Eri alueilla on käytössä hieman erilaisia avustusmuotoja. Eri alueiden epäsuoraa taloudellista tukea ei ole keskenään helppoa vertailla. Esimerkiksi tilojen tarjoamisessa yleishyödyllisten toimijoiden käyttöön on aluekohtaisia eroja.

Selvityksen tulokset vahvistavat järjestötoiminnassa havaittua: kuntien ja hyvinvointialueiden avustuskäytännöt vaihtelevat. Hyvinvointialueittain on suurta vaihtelua avustussummissa ja käytännöissä. Avustusten haku ja raportointi vie erityisesti pieniltä järjestötoimijoilta paljon voimavaroja saatuun taloudelliseen hyötyyn nähden. Selvitys muodostaa avustuskäytäntöjen ja tietoprosessien kehittämiselle hyvän perustan.