Kivet pois jotta voi aikaisin alkaa hiihtämään Honka ajalle saakka ja Honka ajan kahvila saisi olla auki jo aamusta!!
Pieni ratarengas voisi olla leveämpi ja parempi kuntoinen jotta siellä voi liikkua esim. lastevaunuilla rollaattorilla tai pyörätuolilla. Koiran kanssa talviaikaan kävely/hiihtobaana myös. Yhdysväylä esim senioririvitalolle ja taukokankaalle sekä urheilukentälle.
Epätasainen pohja
Leveämpi baana että saa pertsaladun molempiin suuntiin Honkamajalle asti ja valot edes postilaatikolle asti. Paremmat pohjat että latu hiihtokunnossa aikaisemmin ja hiihtokausi pitempi.
Tasaisempi pinta pururadalle kivituhkalla, pysyy pururadan pohja hyvänä kevät-syksy ajan. Pururataa leventää, että saa latu uran molemmille puolille. Latukone vaihtaa traktorin tilalle, tulee tasaisempi latupohja, joka kestää pidemmälle keväällä hyvänä.
Talvisin hyvin ylläpidetty, merkittävin ongelma on vain yksi latu yhdtsladulla. Perinteisen suosio kasvanut valtavasti karvapohjien myötä, mikä aiheuttaa toistuvasti ladulta pomppimista. Jos on joskus hiihtänyt kaksoisladulla, ymmärtää sen merkityksen. Metrin levennys riittäisi.
Radalle kunnon kantavat kerrokset ja pinta purua. Yhdysladulle valaistus ainaki laatikolle asti. Perinteisen latu molempiin suuntiin. Lumipyrypäivinä ladun kunnostus myös iltapäivällä, että pääsee illalla hiihtämään kunnostetulle ladulle. Honkamajalla olisi kiva käydä kaakaolla edes viikonloppuisin.
Itse ajattelen pururataa kesäkäytössä, kun en hiihdä niin eipä sielä talvisin tule käytyä kuin korkeintaan mäen laskussa. Ennen oli ihana kulkea oikeasti "metsässä" kun oli isot puut ympärillä, nyt en pidä ympäristön näkymästä. Kuntoilulaitteet jos olisi sellaisia että taso olisi vauvasta vaariin matkallakin niin tulisi pysähdyttyä ehkä useammin. Laavu olisi aivan mahtava (jos se vielä saisi olla rauhassa ilkivallalta niin kymmenen pistettä)
Yhdyslatua honkamajalle pitäisi parantaa ja tehdä siihen talvella oma perinteisenura kumpaankin suuntaan.
Latu on epätasainen ja tarrapohjasuksillä erittäin inhottava hiihtää kun väliin tökkii.