Konttoreita mennyt liikaa kiinni. Asioiminen hankaloitunut ja pankin suhtautuminen on tullut kyttäävämmäksi. Käteiseen suhtaudutaan liian paheksuen nykyään.
Mihin hävisi pankkien konttoripalvelut?! Miksi on pakotettu hommaamaan/maksamaan erillisestä koneesta, yhteydestä ja palvelusta, jotta pystyy maksamaan laskunsa? Ei varmasti ole vihreämpää, että jokainen hommaa joka toinen vuosi uuden laitteen, jolla maksaa maksunsa, sijasta, että pankin laitteita käyttää useampi ihminen. Kaikkia ei edes kiinnosta älylaitteet, ei edes meitä nuorempia. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa hommata jatkuvasti uutta laitetta kun vanha on tehty hajoamaan hetkessä. En ole muutenkaan kiinnostunut näytön räpläämisestä ja tuijottamisesta. Oli helppo käydä maksamassa maksunsa pankin maksuautomaatilla, mutta nämäkin hävitettiin.
Itsekin kokenut usean kerran, että kortti ei toimi. Kerran olin viikonlopun yli ilman rahaa kun kortti hajosi sopivasti perjantain päätteeksi. Olipa sellainen viikonloppu, että todellakin tarvitsin rahaa. Konttoriin ei olisi päässyt ajan puolesta, eikä ollut kyllä lähelläkään. Soitto asiasta seuraavana päivänä söi toista tuntia aikaani odotteluineen kaikkineen. Pankki ei osannut syytä kertoa kortin hetkessä tapahtuneelle toimimattomuudelle, ja uutta korttiakin odotin sitten toista viikkoa. Käteistä en saanut lainattua viikonlopuksi, koska olin kotikaupunkini ulkopuolella... Kyseinen viikonloppu oli VAIKEA ja todellakin opin, että käteinen on kuningas, enkä kulje enää ikinä ilman. Käteinen pelastanut lukuisilta korttiostosongelmilta; kortti ei vain toimi aina eli ei luotettava (johtui sitten itse kortista tai muusta digitaalisesta). Samat ongelmat voi kohdata vaikkapa kännymaksujen turvin matkustavaa jne. Näennäinen digi-raha ei ole luotettava millään tavalla.
Aina on ollut elämän fakta ja tulee olemaan, että konkreettisuus on turvaa omistamisessa. Tässä tapauksessa käsin kosketeltava raha on siis tuo konkreettisuus. Ja kyllä, ihmisellä on oltava jatkossakin perusoikeus käyttää omistamaansa ihan oman halunsa mukaisesti, eikä minkään väkisin luodun abstraktin järjestelmän kautta. Jos joku haluaa leikkiä digi-rahalla, okei, mutta vaihtoehdot oltava muillekin tai menee syrjimiseksi. On myös hyvä ymmärtää digi-tekniikasta se, että ihan yhtä helppo on sitä purkaa kuin rakentaa; tarkoitan, että helppo on luoda erinäisiä sovellutuksia, mutta niin on myös niitä kyseisiä sovellutuksia avata vaikkapa laittomasti. Tällainen näennäinen raha ei ole missään nimessä turvallinen käyttäjälleen, mutta onnenpotku taholle, joka haluaa tätä rahaa hallita tai vaikkapa varastaa. Konkreettisen omaisuuden varastaminen vaatii hyvin konkreettisia tekoja, mutta näennäisen rahan kanssa varas voi naputella konettaan vaikkapa etänä. Kaikki luodut salaukset ovat kierrettävissä ja vieläpä etänä.
Normaalit palvelut kunniaan! Idioottimainen ajatuskin, että, jos synnyt tähän maahan, pitää ostaa puhelin tai tietokone, liittymä, palvelut... Ilman vaatteitakin pärjää, jos tarkenee , kehtaa ja alapäänsä peittää, mutta ei ilman mafian pakottamaa digi sitä ja tätä. Pää perseestä ulos ja jotakin järkeä tähän totalitarismin ajoon! En näe tämän kehityksen takana mitään muuta kuin hallinnan. Nämä tekaistut terrorismiepäilyt yms. ovat läpinäkyviä. Kun suomalainen pottunenä käyttää käteistä, häntä pitäisi mukamas epäillä terroristiksi? C'mon! Kaikki tämä alkoi järjestetystä 911 näytelmästä, joka oli USAn oma terrori-isku kansalaisiaan vastaan. Kyseisen toimen jälkeen ei ole muuta tehtykään kuin rajoitettu meilläkin kaikkea ja kyttäystä lisätty joka paikkaan. Ystäväni juuri kertoi, kuinka pankki kuulusteli häntä 5 eri tori.fi kauppojen myötä ja esti käteisenkin noston. Aivan normi kaveri kyseessä ja moinen ahdistelu. Maassa et pääse autollakaan enää minnekään, ettetkö näkyisi "sääkamerassa". Ehkä nämä viherpiipertämiset ym. valehtelut uppoavat osaan, mutta ei meihin kaikkiin. Toiset meistä haluaa olla ja elää rauhassa, eikä jatkuvassa kyttäyksessä. Jos sitä ei tässä vinksahtaneessa yhteiskunnassa suoda, niin sitten alettava ideoida muita vaihtoehtoja ja niitähän on aina.
Kaikki pankin peruspalvelut pitäisi olla sillä tasolla kuten 90-luvulla ennen perustuslaissa määrätyn kansanvallan täydellistä polkemista ja siirtämistä isommalle mafialle. Haluan asioida ihmisten kanssa, ja koneidenkin, mutta en missään virtuaalitodellisuudessa eli illuusiossa.
Palvelu pankissa ja aukioloajat menevät pienempään suuntaan, saisi olla auki enemmän asiakkaille
Palvelumaksut kohtuuttomat. Käteinen pitää tallettaa ruokakaupassa tilille.
Kassapalveluita ja käteisen saamista tulisi lisätä. Sähköistä asiointia pitäisi jarruttaa, kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.
Lopetettuja konttoreita takaisin ja kunnon aukiopoajat, kuten ennen.
Peruspalvelut takaisin
Ei.
Palveluita tulisi pystyy käyttämään sujuvasti ilman nettiä tai älypuhelinta. Itse olen kokenut tämän hyvin vaikeaksi ja epätasa-arvoiseksi, että palvelut eivät avaudu samantasaisina niille joilla ei ole mahdollisuutta/tarvetta käyttää nettipalveluita.
Pankkiasioita pitäisi pystyä hoitamaan myös ilman ajanvarauksia. Henkilökohtainen palvelu, face to face, tärkeää. Soittaminen pitää olla mahdollisimman edullista, ja soittopyynnön jättäminen mahdollista.