eivät ole
Joo
Eivät ole.
kyllä
Ei
ei
Ei ole
Konttoreita en kaipaa lisää, mutta ne vähät joita on niiden pitäisi olla oikeasti avoinna useammin kuin kerran viikossa.
Eivät ole.
Eivät ole. Konttorien tulisi olla joustavammin auki eriaikoina aamulla, päivällä ja iltapäivisin. Ihmisillä työt sanelee menot. Joskus olisi tarpeen asioida muiden asiointien yhteydessä pankissa samalla aikaa säästäen. Itsepalvelu vie nykyisin tolkuttomasti aikaa eri palveluiden parissa. Pankit ei ainoita. Jos on koko päivän istunut koneellä, illan viettäminen siellä ei todellakaan innosta, päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Eri pankkien yhteistyöhön panostettava myös.