kyllä
Ei ole. Pankkiin pääsee vain ajanvarauksella kun ensin jonottaa puhelimessa yli puoli tuntia että saa varattua sen ajan viikon tai kahden päähän. Peruspankkipalvelut pitäisi olla saatavilla helposti ja nopeasti. Sähköisissä palveluissa on ollut kohtuuttoman usein häiriöita.
Eivät ole, Nordean Haminan konttoriin ei pääse kuin varaamalla aikaa, eli henkilökohtaisia palveluita ovat hyvin rajoitettuja
Ei
Ei ole!
Eivät ole. Viikkojen päähän saa vasta varattua ajan esim luottoa hakiessa. Eihän konttorit edes ole auki asiakkaille kuten ennen muinoin.
Kyllä
ei
No ei todellakaan. Ja iltaan työssäkävijöille myös aikoja, ei vain päiviin.
Ei.