Ei. Liian rajallisesti ovat konttorit auki. Asiakaspalvelu puutteellista. Sähköisiä palvelut ovat toki aina saatavilla mutta ei tarvita kuin huono yhteys ja niitäkään ei pysty hyödyntämään. Palvelut ovat muuttuneet itsepalveluksi.
Ei ole
Verkkopalveluissa on vaikea tavoittaa oikeaa henkilöä saati sitten asiakaspalvelijaa ollenkaan.
Konttoreiden aukioloajat eivät ole riittävällä tasolla. Puheluihin vastaillaan 15 minuutin odotteluajan jälkeen.
Eivät ole.
Eivät ole. Ihmisten, jotka eivät halua, osaa tai suostu asioimaan sähköisesti tulee saada normaalina toimistoaikana pankista ”manuaalista” palvelua.
Netin kautta onnistuu, huoltokatkoja ei onneksi kovin usein ja etukäteistiedotus auttaa välttelemään ko. aikoja. Eri asia sitten kun puhutaan pankissa käymisestä, ei onnistukaan ex tempore niin kuin entisaikaan. Omalla pankilla sentään on vielä konttori keskustassa, toisin kuin monen sukulaisen ja tutun kohdalla.
Konttoreiden aukioloajat ovat riittämättömät. Päivätyötä tekevän on mahdotonta ehtiä niihin ja vain harvoin tai kaukana on mahdollisuus asiointiin ns. virka-ajan ulkopuolella.
Ei ole.
Eivätei