• Hämmästelen, miten palvelumaksu on voinut kaksinkertaistua kahden vuoden sisällä, vaikka palveluita on karsittu jatkuvasti. Pienituloiselle kympin kuukausimaksu on paljon, varsinkin kun sen nostoista ei pysty neuvottelemaan. tuntuu, että hinnoittelu osuu juuri heikoimmassa asemassa oleviin.

  • Ei, ja kulut nousevat entisestään.

  • Pankeille kuuluu menevän hyvin ! Kuka maksaa ?

  • Edulliselta tuntuu, kun vertaa moniin muihin palveluihin.

  • Eivät.

  • En ole seurannut palvelujen hintoja, koska ne menevät OP-bonuksistani.

  • Ei ole.

  • Ei ole. Itse joutuu tekemään työt, ja maksamaan siitämpalvelumaksun

  • Olen pettynyt, kun tuntuu että koko ajan tulee lisää palveluhintoja ja / tai korotetaan - yksityiset saisivat saada halvemmalla peruspankkipalveluja.

  • Ei vähimmisäkään määrin. Pankin palvelumaksusta tulee luopua: esitän pankin asiakkaille/henkilöille vuosituloilla < 18 000 euron vuodessa pysyvästi vapautus palvelumaksista, minimissään on toteutettava huojennuksia,
    • 25 % vähennys peruspalvelumaksuista, kuitenkin
    • max. 15 euroa/vuosi palvelumaksu (maksukatto).

    Palkat, etuudet, palkkiot ovat jäääneet vakavasti jälkeen kustannuskehityksestä.
    • pankkipalveun vastattava elinkustannusindeksin nousuihin ja nopeaan inflaatioon 25 % [korvaus, palkkio, etuus, palkka, etc.].

    • «
    • …
    • 142
    • 143
    • 144
    • 145
    • 146
    • 147
    • 148
    • 149
    • 150
    • 151
    • 152
    • …
    • »