Ei ole, koska korkoa maksetaan riittämättömästi. Pankeilla menee aivan liian hyvin.
Aika kallista.
Ei. Tehdään miljarditulosta alun perin osuustoiminnaksi perustetussa pankissa ja osa tuosta tuloksesta tehdään rahastamalla maksuja, pankin rikottua yksipuolisesti alkuperäiset sopimukset. Ainoa peruste maksuille lienee pörssikeinottelijoiden taskujen täyttäminen. Töykeää mielivaltaa, ainakin Osuuspankissa.
Kallista on, tileiltä ei kuitenkaan makseta korkoa juuri ollenkaan.
Kallista on, koska käytännössä asiakas hoitaa asiat itse netissä. 90-luvullu ei ollut mitään maksuja peruspankkipalveluissa ja sillon sai henkilökohtaista palvelua 5 päivää viikossa ilman ajanvarausta. Nykyään vielä pankit tekee euriborin nousun aikaan kauheita voittoja, mutta talletuskorot ei ole edes puolta 12kk euriborista.
Eivät ole. Pankkien palvelumaksut ovat nousseet vuosien saatossa samalla kun palvelutaso on laskenut huomattavasti. Pankkien palvelumaksut vaikuttavat lisäksi mielivaltaisilta.
Ei ole. Palvelumaksut ovat usein kohtuuttomia.
Eivät ole. Vaikka itse joutuu tekemään kaiken netissä, menee tililtä siitä ja tästä palvelumaksuja.
Ei. Palvelut aivan liian kalliita
ei