Tällä hetkellä ovat.
Eivät ole. Käteistä on hankala nostaa ja varsinkin käteisen talletus tilille on tehty kalliiksi ja vaikeaksi. Käteisellä tulee myös pystyä maksamaan jatkossa joka paikassa.
Yritykseni asiakaskunta on sellaista että he suosivat käteisen käyttöä ja haluavat maksaa sillä. Tarve käteiselle on edelleen olemassa. Lisäksi pankin perimät veloitukset yritykseltä liittyen korttimaksuihin ovat ostosten suuruuteen nähden kohtuuttomat.
Käteistä halutaan vielä käyttää, vaikeaa sen nostaminen, jos ei ole pankkipalvelua paikkakunnalla tai edes pankkiautomaattia rahan nostamiseen.
Ehdottomasti ei. Nostomaattejs pitäisi olla enemmän, ja ne pitäisi saada nostaa ilmaiseksi. Lisäksi tarvittaisiin mahdollisuus nostaa esim säästötileiltä myös koska nyt siihen tilinsiirtoon yarvitset nettitunnyksia. Pitäisi olla niitä pankin laskunmaksumööpeleitä enemmän.
Käteisellä ei enää pärjää kaikissa paikoissa. Kauppojen ditallisuuteenn siirtyminen tulisi rajata/pysäyttää
Ei
Tällä hetkellä palvelu on riittävää, tulevaisuudessa käteisen saatavuus huononee, joten käyttökin vähenee. Tämä ei ole hyvä asia.
Tällä hetkellä toimii hyvin ja on tarpeellinen palvelu
Käteiseen tulisi siirtyä ja nyt jopa automaateista oman rahan nostaminen maksaa.