Käteinen raha pitää ehdottomasti säilyttää. Käteinen käy aina, eikä ole riippuvainen sähköisten järjestelmien toimivuudesta.
Luopukaa digipaskasta
Kriisitilanteita ja hultovarmuutta ajatellen pankit eivät saa ajaa ihmisiä tilanteeseen, missä kenelläkään ei ole käteistä rahaa kotona ns.kriisikassana.
Pankithan tietysti pyrkivät lyhytnäköisesti kokonaan eroon käteisen käytöstä ja sen myötä myös niitä koskevista palveluista.
Vaikka käteisrahan käyttö vähenee, sen on oltava mahdollista jatkossakin, jo toimintavarmuuden vuoksi. Kaikilta asiakasryhmiltä ei voida edellyttää pelkästään elektronista maksamista, eivätkä elektroniset järjestelmät aina toimi.
Taitaapi loppua kokonaan. Valitettavasti. Yksilö yksityisyys häviää käteisen myötä.
Komppaan tätä jo annettua mielipidettä: Käteispalvelut pitää turvata myös muiden palveluiden rinnalla
Valitettavasti käteisen saanti todennäköisesti heikentyy edelleen. Säätämällä velvoitteita käteisen rahan saatavuuden turvaamiseksi (esim. riittävät kassapalvelut) voitaisiin ainakin jonkin verran tilannetta parantaa. Lisäksi tulisi säätää, että jokaiseen pankkitiliin, myös säästämisen tileihin pankki olisi velvollinen toimittamaan asiakkaalle veloituksettoman maksukortin.
Käteispalvelut tulee turvata jatkossakin
Käteispalvelut tulee olla kaikkien saatavilla. Kaikki eivät voi käyttää sähköisiä palveluja