• Haluaisin sen säilyvän. Näkyvä raha on konkreettista pääomaa.

  • Toivon että käyttöä ei kriminalisoida entistä enemmän. Käteisen rahan käyttämisestä ei tule luopua. Tähän on monta perustelua:
    -käteisen avulla lasten talouskasvatus on konkreettisempaa verrattuna pelkän muovirahan käyttöön. Samalla lapsi oppii mielestäni myös vastuuta.
    -mahd. digirahan (valtiollinen kryptovaluutta) laaja-alainen käyttö mahdollistaisi liian helposti valtion puuttumisen yksilön oikeuteen taloudelliseen yksityisyyteen
    -käteinen on toimintavarma myös yhteiskunnan poikkeustilanteissa
    -ei voi olla niin, että kaikki käteisen käyttö tulkitaan lähtökohtaisesti rikolliseksi toiminnaksi

  • Kehittyy niin, että poistuvat kokonaan ellei sitä kielletä. Maksulliseksi varmaan muuttuvat myös.

  • Vähenee, paitsi edelleen kauppiailla etenkin turistialueilla, kun turistit maksavat vielä enemmän käteisellä.

  • Ei häviä jos häviää kuittaus lisääntyy

  • Käteisen täytyy säilyä tasa-arvoisrba vaihtoehtona. Ja siten on myös varauduttava sähköisten palvelujen pudempiinkin katkoksiin.

  • Mikäli pankkien maksuliikenteessä ilmenee jotain häiriöitä, kortit eivät toimi kassalla. Tällöin henkilö ei pysty maksamaan ostoksiaan ilman käteistä. Käteismaksut on ehdottomasti säilytettävä jatkossakin. Kaikki eivät myöskään halua käyttää pankkikorttia, vaan maksavat aina käteisellä.

  • Käteistä tarvitaan myös jatkossa ja käteismaksamista pitää tukea

  • Käteinen tulee säilyttää ja sen käyttö tulee olla mahdollista joko paikassa myös tulevaisuudessa. Digitaaliseen euroon en tule koskaan siirtymään.

  • Vaikka mitä toivois, niin käteinen tulee häviämään. Kontrollia lisätään.

    • «
    • …
    • 44
    • 45
    • 46
    • 47
    • 48
    • 49
    • 50
    • 51
    • 52
    • 53
    • 54
    • …
    • »