• Käteistä täytyy voida käyttää myös tulevaisuudessa, niin halutessaan!

  • Käteismaksu mahdollisuus tulee ehdottomasti säilyttää. Maksupäätteillä tämän tästä katkoksia. Jokaisella tulee olla myös valinnan vapaus päättää, haluaako maksaa käteisellä vai kortilla.

  • Sitä täytyy ehdottomasti lisätä, kukaan joka vähänkään seuraa maailmantikannetta ja käyttää aivojaan, mihin digirahaan siirtyminen voi joskus tulevaisuudessa tarkoittaa, ei oikeasti voi haluata siirtymistä digirahaan.

  • 1980 luku takaisin.

  • Kivijalkatoiminta, käteistä kannustaa, ei rangaista.

  • Käteispalveluiden tulisi pysyä mahdollisena monestakin syystä. Sähköiset palvelut ovat helposti särkyviä. Käteismaksumahdollisuus tulee säilyttää joka paikassa.

  • Kehittyivät käteispalvelut miten hyvänsä, käteisen saatavuus ja käteismaksun mahdollisuus on turvattava jatkossakin. Sähköiset palvelut ovat riskialttiita.

  • Käteisen käyttö tulee turvata lainsäädännöllä. On riski, että kaikki rahaliikenne tapahtuisi vain sähköisesti. Esimerkiksi kriisitilanteissa tilanne voi äityä pahaksi. Muutenkin, ihmisellä tulisi olla vapaus käyttää käteistä ihan vain koska haluaa niin tehdä. Käteisen käyttö tulee lisääntymään tulevaisuudessa.
    Käteispalvelujen saatavuus on turvattava. Esimerkiki 72 tuntia varautumisohjeissa kansalaisia kehoitetaan varaamaan käyttöönsä käteistä rahaa häiriötilanteiden varalle.

  • Pankkiautomaatteita lisää.

  • Käteistä tarvitaan aina ja se ei saa loppua

    • «
    • …
    • 82
    • 83
    • 84
    • 85
    • 86
    • 87
    • 88
    • 89
    • 90
    • 91
    • 92
    • …
    • »