• Saatavuus on turvattava.

  • Itse olen saanut käteistä, mutta huolettaa vanhukset sekä muut erityisryhmät.

  • Käteisen saatavuus pitää turvata, koska esimerkiksi korttimaksaminen ei aina onnistu.

  • Nostot, talletrukset, maksut yms tulee palauttaa konttoreihin takaisin.

  • Käteistä saa vielä riittävän hyvin. Pidän itse kohtuullista summaa varalta kotona, jos sähköiset palvelut kaatuvat pitemmäksi aikaa.

  • Jäljellä olevia automaatteja voisi täyttää niin, että rahaa olisi myös maanantai aamuna.

  • Käteistä tulee saada nostaa ja tallettaa konttoreissa

  • Käteisen käyttö pitää olla mahdollista jatkossakin. Kaikkihan eivät kykene käyttämään sähköisiä palveluja. Lisäksi kriisitilanteissa käteinen saattaa olla tarpeellista.

  • Käteisen tulee olla yksi huoltovarmuudellinen tekijä.

  • komppaan...
    Käteisen poistuminen olisi todella kamala asia. Miten esimerkiksi nainen joka on väkivaltaisessa suhteessa vankina voisi säästää rahaa päästäkseen tilanteesta pois jos mies on ottanut pankkitilin haltuun? Entäpäs kun isovanhemmat eivät enää voi antaa lapsenlapselleen rahaa säästöön ilman että siitäkin joku isokenkäinen tietää ja osaa verottaa siivun itselleen? Jos kaikki rahaliikenne on sähköistä se tarkoittaa sitä että emme voi ostaa mitään ilman että joku voi sitäkin vahtia. Minä en ainakaan haluaisi elää sellaisessa valvontayhteiskunnassa!

    • «
    • …
    • 85
    • 86
    • 87
    • 88
    • 89
    • 90
    • 91
    • 92
    • 93
    • 94
    • 95
    • …
    • »