• On jo olemassa "käteisvapaita" lääkäriasema, kahviloita yms. Näissä ei käteinen käy.

  • Autokorjaamolla ei oteta vastaan käteistä, se on surkeaa, ennen ei saanut lain mukaan olla hyväksymättä käteistä rahaa maksutilanteessa. Samoin joku class ohlson myös kuulemma ei ole ottanut. Aika omituista. Itsellä taloustieteen koulutus VTM eli ekonomistin - tämä on kovin omituinen muutos, joka heikentää perusoikeuksia sekä oli aiemmin täysin käsittämätöntä edes ajatella tällaista tilannetta.

  • Kylmillä bensaasemilla käy ainoastaan kortti tai äppi. Työpaikkojen lounas- ja liikuntaetu on nykyisin myös sähköinen. Näin syrjäytetään käteisen rahan käyttöä yhtenä naulana arkkuun.

  • En juurikaan käytä käteistä.

  • Osa kaupoista ei ota vastaan käteismaksuja. Käteisen tulee kelvata maksuvälineenä kaikkialla.

  • Tällä hetkellä kyllä

  • On huolestuttavaa, että pieniä palveluja ei enää voi maksaa käteisellä kahvilassa, museossa ym. Käteisen pitäisi aina olla hyväksyttävä tapa. Laajamittainen käteisen kielto syrjii niitä joille se on paras maksuvaihtoehto. Turisteilla voi myös olla vaikeuksia, jos raha ei kelpaa.

  • Löysin hyvän kampaamon lähettyviltä, mutten enää käytä kyseisen yrityksen palveluita sen siirryttyä vuodenvaihteessa pois käteispalvelun piiristä

  • Ei todellakaan ja koronapandemia oli hyvä tekosyy poistaa käteinen.

  • käteinen on hyväksyttävä 100% ne kaupat jotka ei hyväksy joutuvat boikottiin

    • «
    • …
    • 96
    • 97
    • 98
    • 99
    • 100
    • 101
    • 102
    • 103
    • 104
    • 105
    • 106
    • …
    • »