On toistaiseksi kelvannut.
Olihan jo jossakin nimeltämainitsettomassa liikkeessä ilmoitus, että emme ota käteistä rahaa vastaan. Minulla loppuu asiointi tällaisissa liikkeissä.
Käteinen on virallista maksuvaluuttaa ja sitä pitäisi pystyä vastaanottamaan laajemmin, ehkä poissulkien ns. mikroyrittäjät esim. ruokarekat tms.
On paikkoja, joissa ei hyväksytä lainkaan käteismaksuja. Esim. Tampereen liikennelaitoksen kulkuvälineet. Kaikilla ei kuitenkaan ole lähimaksukorttia ja matkustus voi olla niin satunnaista, ettei kuukausikorttia kannata hankkia. Yksittäisten lippujen ostaminen on tehty hyvin hankalaksi.
Tällä hetkellä hyväksytään vielä riittävästi, ja kuluttaja voi edelleen valita, mitä maksuvälinettä käyttää.
Monessa kaupassa /lentokoneessa on koronan myötä ruvettu ottamaan vastaan vain korttirahaa.
Olen viime aikoina törmännyt useammassa kahvilassakin siihen, että vain korttimaksu käy päinsä. Periaatteesta jätän tuollon palvelun käyttämättä, koska palvelu ei ole tasapuolinen kaikille.
En ainakaan vielä ole laajemmin törmännyt tilanteeseen ettei käteinen käy maksuvälineenä. Tietysti joitain paikkoja olen löytänyt joissa ei käteistä käsitellä ollenkaan joka taas mielestäni rikkoo tietyllä tavalla omaa vapauttani käyttää maksuvälineenä käteistä
Ei riittävästi, monet erikoisliikkeet tai ravintolat eivät hyväksy käteistä, tämä estää ihmisiä käyttämästä ko palveluita
Kyllä vielä ainakin. Todella ärsyttävää ja kuohuttavaa se, jos jossakin paikassa ei käy käteinen lainkaan. Sellaiseen liikkeeseen en mene enää ikinä enkä osta mitään