Tunnemaailman taitojen vahvistamista, sanoittamisen opettelua. Näitä taitoja saisi nimenomaan kaikille suunnatuista menetelmällisistä ryhmistä ja luokkatyöskentelystä. Eli nostaisin kyllä avainasemaan sinänsä kuraattorit ja psykologit kouluissa, nykyresursseilla ei tosin onnistu. Lisäksi matalan kynnyksen taloudellista apua saisi olla. Olisi esimerkiksi järkevää kehittää harrastustoimintaa siihen suuntaan, että koulun tiloissa koulupäivän jälkeen kuka vaan pääsee jalkapalloon, korikseen, säbään, voimisteluun, tanssiin, jne. Että se ei olisi maksullista, ja että melko helpolla tyylillä saisi myös kilpatasolla osallistua ilmaiseksi. Jos meillä olisi kaikille lapsille ja nuorille harrastusta tarjolla, se tukisi valtavasti hyvinvointia, koko perheenkin kannalta.
Lisäksi nostan esiin sen, että neuroepätyypillisten lasten ja nuorten diagnosointi on edelleen kiven ja kannon alla. Perheet joutuvat todella lujille, koska tutkimuksiin pääseminen on vaikeaa. Helposti perhe käy useamman vuodenkin kestävän "seikkailun" eri palveluissa, siinä matkan varrella usein vanhempia syyllistetään, lasta ei ymmärretä, koulunkäynti sakkaa. Siinä koko perheen hyvinvointi laskee. Ymmärrystä pitäisi ammattilaisilta löytyä enemmän. Edelleen hyvin huonosti tunnistetaan esimerkiksi lahjakkaan lapsen osalta autismin kirjo - siinä ehtii lapselle puhjeta masennus, ahdistus- ja paniikkihäiriö, vanhempien jaksaminen mennä tiukille, vanhemmille puhjeta masennus, sisarukset jäädä ilman huomiota, kiusaaminen ehtii koulussa jatkua pitkät ajat, opettaja ehtii leimata lapsen, jne.
Kouluissa myös opettajat tarvitsisivat enemmän tukea ja osaamista myös esimerkiksi neuroepätyypillisyyteen liittyen. Meillä on koulumaailmassa selkeä tarve pienemmille ryhmille, avustajaresurssin lisäämiselle, jne. Tämän päivän koulumaailmassa epätyypillistä on, että yhdessä 20 hengen lapsiryhmässä jokainen pystyisi keskittymään 45 minuuttia opetukseen.
Mitä ikinä tukimuotoja kehitetäänkään, niin työskentelyn tulisi olla vähemmän pirstaleista, vähemmän työntekijöiden vaihtumista ja pitkäkestoisempaa. On kummallista, että joka paikassa pitäisi ensin tehdä 2-4 kuukauden arviointi ja sitten lähettää seuraavien tyyppien tehtäväksi vaikkapa 6 kuukaudeksi, jne.
Mielestäni mielenkiintoiselta kuulosti malli (olikohan Australiassa), jossa tukea tarvitseville perheille osoitettiin oma moniammatillinen tiimi ja taloudellisen tuen budjetti joka perheelle. Työskentelyä tehtiin ensin vajaa 2 vuotta ennen kuin arvioitiin työskentelyn vaikutuksia. Ja perheille todella siis oli melko isot taloudellisen tuen budejtit, joista heille annettiin rahaa ja he itse suunnittelivat kuinka sen käyttivät.

Turvallisia, johdonmukaisia aikuisia ympärilleen, joilta voi tarvittaessa kysyä neuvoa, mahdollisuuksia harrastaa joissa pääsee kokemaan yhteisöllisyyttä ja onnistumisen tunteita, mahdollisuuksia kehittymiseen ja työn tekemiseen, toiveikkaita tulevaisuuden näkymiä. Uskon että mielenterveyspalveluiden ja erilaisen keskusteluavun lisäksi kannattaisi aivan ehdottomasti satsata perustason arkeen, eli siihen että arjen normaalit rakenteet, kuten koulu ja harrastukset, ovat kunnossa, ja että niissä on tarpeeksi resursseja.

Ennalta ehkäisevän työn korostaminen, ja viimeinkin sanahelinästä tekoihin!

Riittävän nopeasti saatava ja riittävän pitkäkestoinen mielenterveyden tuki. Asiansa osaavat työntekijät. Vanhempien tuki hyvin tärkeää sen lisäksi, että hoidetaan lasta/nuorta.

Hoitoa, ei vain arviointia ja harvajaksoisia tukikäyntejä.

Tukea pikkulapsiperheille kuormittavassa elämäntilanteessa, eli sekä keskusteluapua että käytännön lastenhoitoapua ja muuta kodin pyörittämisen tukea. Lastensuojelun ruuhkautumiseen on puututtava.

Nopeaa oikeanlaista ystävällishenkistä ja ratkaisukeskeistä palvelua matalalla kynnyksellä. Sen tulee olla riittävän pitkäkestoista ja koko elämän huomioon ottavaa palvelua. Kumppanuutta ja voimavarakeskeistä. Toisaalta niin ammattitaitoista, että mahdollinen
vahvemman tuen tarve tunnistetaan ja siihen reagoidaan välittömästi.

Arjen hallinnan apua ja matalan kynnyksen tukea kuten nopea pääsy nuottivalmennukseen.

Riittävästi henkilöstöä niin päiväkoteihin kuin kouluihin, kaikissa ammattiryhmissä, jotta ammattilaiset voivat tehdä laadukasta työtä omalla osaamisalueellaan. Ryhmäkokoja tulisi supistaa. On typerää jankuttaa terapiatakuusta ym, kun perustoiminnot pettävät. Minne on kadonnut ennaltaehkäisy? Tämäkin kysymyksen asettelu painottaa jo tapahtuneen vahingon korjaamista. Tietysti korjaavia palveluita myös tarvitaan, mutta säästöt ja hyvinvointi tulevat ennaltaehkäisystä! Meillä on tolkuttomasti köyhyydessä eläviä lapsia, ne perheet tarvitsevat runsaasti eri palveluita, jo ennen lastensuojelun asiakkuutta. Kokonaisvaltaista systeemistä työtä, yhden luukun periaatteella. Hoidetaan kuntoon niin raha-asiat, vanhemmuuden tuki, lasten ja canhempien mt-tuki jne.

-vanhemmuuden vahvistamista
-oppia saamaan iloa arjesta, yhdessä kavereiden tai perheen kanssa ulkoillen, pettymysten sietäminen
ruutupelit ja some minimiin! Somen vääristämän itsetunnon tukemista